Nro. 4 / 2015/2 Lapsuusiän leukemian riski ja pientaajuisille magneettikentille altistuminen – synoptinen analyysi

Päätoimittajan kommentti: Kirjoittaja on käynyt läpi lapsuusiän leukemian riskiin ja pientaajuisiin magneettikenttiin liittyviä artikkeleja käyttäen synoptista lähestymistapaa, jossa analysoitiin julkaistut riskiarviot tutkimuksen tilastollisesta merkitsevyydestä riippumatta sekä yhteisanalyysissa että erikseen esimerkiksi tutkimuksissa käytettyjen altistusmittareiden perusteella. Kirjoittajan mukaan analyysi toi ilmi, että riskiarvion luotettavuus riippuu ratkaisevasti tutkimuksen tilastollisesta merkityksestä. Hänen mielestään analyysilla voi selittää aiemmin saadut ristiriitaiset tutkimustulokset ja todistaa, ettei magneettikentille altistuminen lisää lapsuusiän leukemian riskiä.

Vaikka aiheesta on tehty epidemiologista tutkimusta jo 36 vuoden ajan, edelleenkään ei ole saatu varmuutta siitä, onko lapsuusiän leukemian ja pientaajuisille magneettikentille altistumisen välillä kausaalista yhteyttä. Väestössä huolta on lisännyt se, että pientaajuiset magneettikentät on nyt luokiteltu mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi. Niille määritetyt turvallisen altistumisen raja-arvot ovat tällä hetkellä paljon korkeampia kuin se vähimmäisaltistus, jossa leukemiariski alkaa tutkimusten mukaan kasvaa, ja tämä asettaa raja-arvot kyseenalaisiksi.

Tässä tutkimuksessa käytettiin uutta, synoptista lähestymistapaa, jossa analysoitiin kaikki julkaistut riskiarviot tutkimuksen tilastollisesta merkitsevyydestä riippumatta sekä yhteisanalyysissa että erikseen esimerkiksi tutkimuksissa käytettyjen altistusmittareiden perusteella. Riskiarvioiden painottuminen kohonneen leukemiariskin suuntaan ja aiempien tutkimusten hämmentävät annos-vastehavainnot, joiden mukaan sairastumisriski on suurempi altistuttaessa voimakkuudeltaan vähäisille magneettikentille, ovat tämän analyysin tulosten mukaan virheellisiä löydöksiä, jotka selittyvät pienillä tutkittujen tapausten määrillä ja sitä kautta valintaharhojen voimistumisella.

Synoptinen analyysi toi tutkijan mukaan selvästi ilmi, että riskiarvion luotettavuus riippuu ratkaisevasti tutkimuksen tilastollisesta merkityksestä: sen kasvaessa riski putoaa lopulta nollaan. Sekä yhteisanalyysi että eri altistusparametreihin perustuvat erillisanalyysit tuottivat tämän suhteen yhdenmukaisia tuloksia.

Tutkijan mukaan tällä analyysilla pystytään selittämään aiemmin saadut ristiriitaiset tutkimustulokset ja todistaa vakuuttavasti se, ettei pientaajuisille magneettikentille altistuminen lisää lapsuusiän leukemian riskiä. Tästä syystä myös magneettikenttien syöpävaarallisuusluokitusta tulisi hänen mielestään tarkistaa.

Lähde:
Leitgeb N. Synoptic Analysis Clarifies Childhood Leukemia Risk from ELF Magnetic Field Exposure. Journal of Electromagnetic Analysis and Applications 7 (2015) 245–258.

Sorry, comments are closed for this post.