Selailin toukokuun viimeisenä päivänä lehtiä ja mietin samalla mistä kirjoitan uuden blogin. Olin jo ennakkoon miettinyt aiheita, mutta en ollut vielä ihan varma. Kauppalehdestä tuli ensimmäisenä vastaan artikkeli ”Kun työ muuttuu numeroiksi, jotakin voi kadota – Professori kertoo, milloin mittaaminen alkaa tuhota motivaatiota”. Jutun alaotsikkona on ”Suorituksen mittaamisesta koettu ahdistus voi johtaa jopa työpaikan vaihtamiseen.”

Ihan mielenkiintoinen artikkeli, mutta näin kesän alussa en oikein innostunut kunnolla aiheesta, joten en alkanut tätä tarkemmin tutkia. Mietin, että ehkä jotain kevyempääkin aihetta on julkaistu. Sitten muistin, että WWF on avannut uuden siilikameran.

WWF:n esittelytekstissä kerrotaan, että siilikamerassa seurataan taajamasiilien elämää ja kamera on osa Ala villiksi -kampanjaa, jossa kannustetaan suomalaisia antamaan tilaa luonnolle omassa lähiympäristössään. Kävin kameraan katsomassa, mutta en kyllä siilejä nähnyt. Esittelytekstistä huomasin, että siilit kipittävät ruokakipoille iltahämärissä. Niin pitää sitten illalla katsoa uudestaan. YLE:n sivultakin löytyy tästä siilikamerasta uutinen.

WWF:n sivulla on muitakin luontolivelähetyksiä. Vaikka siilejä ei näkynytkään, niin tälläkin kertaa lapinpöllö oli omassa livessään paikallaan. Välillä, kun sitä katson, luulen, ettei lähetys ole päällä, kun pöllö on niin paikallaan, mutta kyllä se sitten kuitenkin on. Ihan rahoittavaa katseltavaa.

Kerrottakoon vielä ihan lopuksi mistä alun perin ajattelin tämän blogin kirjoittaa. Huomasin, että älylasien avulla voi pitää uudella tavalla esityksiä. En ehtinyt niitä kunnolla tutkia, mutta markkinoilla näyttää olevan paljon erilaisia älylaseja. Googlen AI-yhteenveto kertoo, että älylaseilla voit hoitaa monia puhelimen perustoimintoja ilman, että koskee laitteeseen: voi kuunnella musiikkia ja podcasteja sisäänrakennettujen, huomaamattomien kaiuttimien kautta, voi soittaa puheluita ja sanella viestejä, voi tallentaa kuvia ja videoita omasta näkökulmasta, jolloin kädet jäävät vapaiksi. Kun käyttää tekoälyä, voi kysellä äänikomentoja käyttäen tietoa ympäristöstä, pyytää reaaliaikaisia käännöksiä vieraalla kielellä tai saada reittiohjeita. Voi striimata suoraan sosiaalisen median kanaviin.

Ehkä myöhemmin alan tällaisia älylaseja kokeilla. Ihan mielenkiintoiselle vaikuttaa.

Mukavaa kesäkuuta kaikille!

Hankin itselleni The New York Times -lehden lukuoikeuden, kun Helsingin Sanomien lukijoille se oli vuodeksi ilmaista. Aikaa on tietenkin rajallista, mutta päätin kokeilla. Alussa piti valita mitä uutisviestejä haluan sähköpostiini. Yritin heti olla varovainen, etten ota liian montaa aihetta, mutta muutamaa olen kokeillut. Aamuisin tulee The Morning -uutiset sähköpostiini. Se viesti tulee silmäiltyä. Aiheet ovat usein vähän erilaisia mitä kotimaisissa lehdissä.

Tätä blogia kirjoittaessa silmäilin myös varsinaista päivän lehteä. Sisältöä oli taas tosi paljon. Huomasin 31.3. lehdestä artikkelin ”When Will Japan’s Cherry Blossoms Bloom?, A.I. Can Help Answer That”. Ymmärsin niin, että kännykkään on Japanissa sovellus, jolla voi löytää missä kirsikkapuut kukkivat. Itse olen kerran ollut Japanissa, silloin kun kirsikkapuut kukkivat ja muistan, miten kaikki kukkia ihailivat. Artikkelista tuli mukavan keväinen tunnelma.

Suomessa kevään tuloa voi tietenkin seurata myös esim. Muuttolintujen kevät -sovelluksella. Omaan sovellukseeni tuli viesti, että Jyväskylän yliopistossa on aiheesta kaikille avoin tilaisuus. Aiheesta on kerrottu myös Jyväskylän yliopiston www-sivulla otsikolla ”Tule juhlistamaan Muuttolintujen kevättä 8.4. yliopiston päärakennuksen juhlasaliin”. Ehkä itsekin seuraisin tilaisuutta, jos sen voisi tehdä etänä.

Kevääseen liittyviä artikkeleja löytyi myös Tiede-lehdestä 4/2026. Tiede vastaa -artikkelin aiheena oli ”Mistä muuttolinnut tietävät, milloin palata?” Vastauksen oli antanut Aleksi Lehikoinen, Helsingin yliopistosta. Vastauksesta ymmärsin niin, että lintujen muuton ajoittuminen perustuu valonmäärän muutokseen, linnun kuntoon ja ympäristön olosuhteisiin. Lajeilla on optimaalinen päivän pituus. Kaukomuuttajille päivän sopiva lyheneminen on merkki lähteä. Kylmällä säällä ja vastatuulella muuttoa ilmeisesti lykätään. Tällaiset asiat siis vaikuttavat, milloin joku muuttolintu on tunnistettavissa Suomessa.

Muitakin mielenkiintoisia pieniä vastauksia Tiede-lehdestä löytyi, esim. oli vastattu siihen mistä tulee papukaijamerkki tai miksi lisääntynyt valo voi masentaa.

Kevättä kohti ollaan selvästi menossa.

Mukavaa huhtikuuta kaikille!

Tammikuussa on ollut varsin kovia pakkasia. Itsekin kävelin myöhään illalla ulkona noin 25 asteen pakkasessa ja mietin, että nyt täytyy varoa, etten vaan kaadu ja loukkaa itseäni. Pakkasessa on tavallista vaikeampaa käyttää esim. kännykkää ja soittaa vaikka apua. Yleensä yritän olla käyttämättä kännykkää ulkona, jos on paljon pakkasta.

Pakkasista on kirjoitettu myös lehdissä. Helsingin Sanomista huomasin 31.1. Ari Tukian artikkelin: ”Asiantuntija kertoo, kuinka kovilla pakkasilla voi kuntoilla järkevästi”. Artikkeliin on haastateltu liikuntatieteiden tohtoria Piia Kaikkosta UKK Instituutista. Jos ymmärsin oikein, niin tarkkaa pakkasrajaa ei voi kuntoilijalle antaa. Siihen vaikuttaa monet tekijät. Kaikkonen korostaa jutussa, että on tärkeä suojata sormet, varpaat, kasvot ja hengitystiet sekä pukeutua kerroksittain. Suosittelen artikkeliin tutustumista, varsinkin jos kuntoilee pakkasessa.

Pakkasista huolimatta kuuntelin mielenkiinnolla linnunlaulua tammikuun viimeisenä päivänä. En viitsinyt pakkasen vuoksi alkaa sitä tunnistamaan Muuttolintujen kevät -sovelluksella. Niin lintu jäi nyt epäselväksi. Odotan jo sitä, että voin taas alkaa keväällä lintuja tunnistaa sovelluksella.

Osittain tuon linnun vuoksi innostuin selaamaan TIEDE Luonto 1/2026 -lehteä. Löysin useamman kiinnostavan kirjoituksen. Linnuista oli useita artikkeleja, mutta valitsin tähän erityisesti talveen sopivan lukijan kysymyksen ”Onko karhuilla talviunivaikeuksia?”. Kysymykseen oli vastannut Luonnonvarakeskuksen petotutkija Ilpo Kojola. Ymmärsin, että karhut nukkuvat hyvin, kunhan pesä ei kastu tai ihminen häiritse.

Nyt kun meillä on varsinaisia paukkupakkasia, niin TIEDE Luonto -lehdestä huomasin myös mielenkiintoisen Aada Färdingin artikkelin ”Mikä pakkasessa paukkuu?”. Artikkeliin on haastateltu akustiikan emeritusprofessori Unto K. Lainetta, joka on onnistunut mittauksissaan selvittämään pakkaseen liittyvän äänen syntytavan ja -paikan. Laineen mukaan pakkasen pauke on samaa perua kuin revontulien äänet. Ymmärtääkseni kyse on sähköisestä ilmiöstä. Tästä havainnosta löytyy vuodelta 2024 STT:n info sivun tiedote ”Tutkija selvitti: Pakkasen pauke syntyy pääasiassa taivaalla”. Kovin pitkään syytä ei ymmärtääkseni ole siis tunnettu. Lisäksi puut ja rakennukset voivat myös napsahdella pakkasella.

Seuraavalla kerralla, kun kävelen pakkasessa, yritän vähän tarkemmin kuunnella pakkasen ääniä.

Mukavaa helmikuuta kaikille!