Sähköpotkulautoja katsellessa

|

Kävin toukokuun lopulla Varsovassa. Vanhassa kaupungissa kävellessä huomasin, että sähköpotkulautoja oli monissa paikoissa. Aikaisemmin en ollut niihin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt niitä oli jalkakäytävillä sen verran paljon, ettei voinut olla huomaamatta.

Suomessa en niihin ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, mutta Varsovan matkan jälkeen katselin, kun kolme ihmistä meni keskellä katua niiden kanssa. Sähköpotkulautoja oli kaksi, sillä jälkimmäisessä seisoi pieni tyttö mahdollisesti isänsä kanssa yhdessä. Heitä katsellessa aloin miettiä, miten näitä sähköpotkulautoja oikeasti kuuluu käyttää.

Ylen viime kesäisen artikkelin ”Hetken huuma vai pysyvämpi kehitys? Sähköpotkulautoja on alettu käyttää kännimopoina” (20.7.2018) mukaan sähköpotkulautoja on kahta päätyyppiä. Alle 15 kilometrin tuntinopeuden saavuttavat sähköpotkulaudat luokitellaan jalankulkua avustaviin ja korvaaviin liikkumisvälineisiin ja alle 25 kilometrin tuntinopeuteen yltävät ovat kevyitä sähköajoneuvoja.

Helsingin Sanomista löysin artikkelin: ”Poliisi kertoo, miten sähköpotkulautoja käytetään. ’Niillä ei missään nimessä saa ajaa jalkakäytävällä’” Artikkelin mukaan sähköpotkulaudalla liikutaan polkupyörille tarkoitetuilla väylillä tai kaistoilla. Jos näitä ei ole, liikutaan tien oikeassa reunassa. Käännyttäessä näytetään suuntamerkkiä esimerkiksi kädellä. Sähköpotkulaudassa pitää olla äänimerkinantolaite sekä pimeässä tai hämärässä liikuttaessa heijastin ja valaisin. Kypärän käyttämiseen on vahva suositus. Tarkemmin ohjeita voi lukea kyseisestä artikkelista.

Myös MTV3 on julkaissut äskettäin aiheesta artikkelin ”’Sähköpotkulauta ei ole lelu’- kuka, missä ja miten sillä saa ajaa?” Tekstin mukaan mitään laissa määriteltyä ikärajaa artikkelissa kuvatun kaltaisten sähköpotkulautojen käyttöön ei ole, mutta osa sähköpotkulautoja vuokraavista yrityksistä esimerkiksi Helsingissä ei vuokraa sähköpotkulautaa alle 18-vuotiaille.

Helsingin lisäksi sähköpotkulautoja on vuokrattavana ainakin Tampereella (Aamulehden mukaan) ja Turussa (Turun Sanomien mukaan). Turussa toimittaja on käynyt jopa testaamassa sähköpotkulautaa ja siitä on video lehdessä.

Sähköpotkulautojen kanssa kannattaa liikkua varoen. Ruotsista on kerrottu tänä keväänä olleen jo 40 onnettomuutta ja yksi käyttäjä kuoli jäätyään auton alle. Ylen uutisen mukaan Ruotsissa ehdotetaan rajoituksia sähköpotkulautojen käyttöön.

Vierailin Varsovassa myös mielenkiintoisessa ESHO2019 (33rd Annual Meeting of the European Society for Hyperthermic Oncology) -konferenssissa, jossa käsiteltiin hypertermiaan liittyvää teknologiaa ja sen hyödyntämistä lääketieteessä. Tarkemmin aiheeseen voi tutustua tilaisuuden www-sivuilla.

Mukavaa kesäkuuta kaikille!

Sakura – kirsikankukkien kauneutta Japanissa

|

Kuljin huhtikuun loppupuolella Hakodaten kaduilla Japanissa ja katselin kirsikankukkia. Sakura oli parhaimmillaan. Kukkia oli yksittäisissä puissa talojen pihoilla tai puistoissa useamman puun ryhmissä. Kukkia oli paljon ja tuntui sille, että niiden kauneutta mielellään katseli aina uudestaan ja uudestaan. Myös paikalliset olivat niistä selvästi kiinnostuneita ja innoissaan.

Ylen julkaisemassa artikkelissa ”Kirsikankukkien kauneus saa Japanin sekaisin – työntekijät varaavat puiston parhaat paikat pomoille”, on lyhyt sanasto, jonka mukaan sakura tarkoittaa kirsikkapuuta tai kirsikankukkaa ja hanami tarkoittaa ”kukkien katselemista” ja itse juhla.

Kirsikankukkien avautumista seurataan ennusteilla ja netissä muiden muassa kerrotaan, miten pitkään kukinnan oletetaan jatkuvat. Esimerkiksi Hakodatessa on Goryokaku-torni (Tower), josta voi nähdä Goryokaku-puistoon (Park). Puistossa on paljon kirsikkapuita. Puistossa voi käydä ihailemassa kukkia ja syömässä piknikiä perinteiseen japanilaiseen tapaan.

Aikaisemmin olen nähnyt useasti TV:ssä uutisen siitä, kun kirsikkapuut ovat kukkineet esim. Tokiossa. Suomesta Japaniin lähtiessä olin jo tietoinen, että Tokiossa kirsikkapuut jo kukkivat. Hakodatessa ne onneksi vielä kukkivat, kun tulin perille.

Kirsikkapuita katsellessa sää oli aika viileä ja osan ajasta satoi vettä. Sään suhteen olisi ollut ehkä vähän toivomisen varaa, mutta toisaalta kukinta-aika saattoi olla pidempi, kun oli viileää. Olin toivonut joskus näkeväni kirsikkapuiden kukkivat, joten oli mukava, että tällä matkalla onnistuin niitä näkemään.

Kirsikkapuita voi nähdä muuallakin kuin Japanissa, mutta siellä kukkia oli todella paljon. Vierailin edellä mainitussa Goryokaku-puistossa, jossa oli todella monta kirsikkapuuta. Myös kadulla, joka johti puistoon, oli molemmilla puolilla kukkivia kirsikkapuita. Puiden suuri määrä ja paikallisten onnellisuus kukista teki mukavan vaikutuksen. Valokuvia tuli otettua varsin paljon, kun aina näkyi lisää kauniita kukkia.

Suomessa ei ole näin paljon kirsikkapuita, mutta meilläkin on omat vuodenaikoihin liittyvät kukkamme. Esimerkiksi keväällä on sini- ja valkovuokkoja. Omenapuiden kukkiminen on myös hyvin kaunista. Ehkä omista kukistamme voisimme yrittää nauttia vähän samalla tavalla kuin japanilaiset nauttivat sakurasta.

Suomalaisilla on myös oma keväinen luontoharrastuksensa norppalive. WWF:n mukaan se on alkamassa taas toukokuussa. Norppia on ollut aikaisempina vuosina mukava katsella.

Mukavaa toukokuuta kaikille!

Lehtiä selatessa syntyneitä ajatuksia

|

Huomasin uudesta Acatiimi -lehdestä 2/2019 Ilkka Niiniluodon kolumnin ”Faktat ja arvot tiedeneuvonannossa”. Kolumni on mielenkiintoista luettavaa. Ajatukseni kiinnittyi hänen käyttämään sanaan ”kupla”, jota olen kuullut käytettävää monissa yhteyksissä. Päätin vähän googlettaa, mitä paljon käytetyllä ”kupla” sanalla tarkoitetaan ja miten aihetta on tutkittu.

Wikipediasta löytyy sosiaalisen kuplan määritelmä, joka viitataan viestinnän tutkijoiden Esa Väliverrosen ja Janne Seppäsen kirjaan Mediayhteiskunta (2012). Wikipedian mukaan sosiaalisella kuplalla tarkoitetaan viestinnän tutkimuksen piirissä kehitettyä käsitettä samanmielisten yhteisöjä, ”joissa ei tarvitse välittää omaa maailmankuvaa horjuttavasta tiedosta tai vasta-argumenteista”. Esa Väliverrosen kirjoituksesta ”Sosiaalinen kupla kaventaa mediamaisemaa”, löysin tiedon, että sosiaalisen kuplan idea on peräisin Eli Pariserin kirjasta The Filter Bubble (2010).

Viime aikoina olen itsekin alkanut miettiä, minkälaisia kuplia voi olla. Osaanko niitä havaita? Lehtiä selatessa tuli vastaan artikkeli mobiileista taloussovelluksista (Taloustaito 3/2019, s 79). Tutustuin vähän itsekin mainittuihin sovelluksiin. Vaikuttavat ihan hyödyllisille, mutta todennäköisesti näitä sovelluksia pystyvät käyttämään vain ne, joilla on riittävät digitaidot. Jonkinlainen kupla on ehkä mahdollista syntyä digiasioiden ympärille.

Lehtiä selatessa kuuntelin myös TV:stä keskustelua, jossa käytettiin sanaa ”huoneliha”. Itse en ole tottunut käyttämään tällaista käsitettä. Helsingin sanomista löytyi kolme artikkelia hakusanalla huoneliha. Lehden mukaan työpaikalla huoneliha tarkoittaa ihmisiä, jotka istuvat kokouksissa vain osoittamassa läsnäolollaan niiden tärkeyttä. Käsitteen taustasta voi lukea lisää Hesarin artikkeleista.

TV:n huoneliha keskustelua kuunnellessa mietin, etten taida olla puhujien kanssa samassa kuplassa, kun jotenkin tuntui vieraalla käyttää ihmisistä käsitettä huoneliha. Ymmärrän kyllä, että se on voinut olla jossain tilanteessa huomiota herättävä ja keskustelua synnyttävä sana, mutta silti en osaa pitää sitä miellyttävänä ilmaisuna.

Ehkä ei voida puhua kuplista näin pienten asioiden kohdalla, kuten yksittäisen sanan käyttö tai digiosaaminen, mutta jonkinlaista kuplamaista piirrettä voidaan näissä havaita. Ainakin voi olla vaikea ymmärtää toisen ihmisen tilannetta, jos jokapäiväisen elämän pyörittämisessä on merkittäviä eroja.

Acatiimi-lehdessä oli toinenkin artikkeli, jota harkitsin jopa blogin aiheeksi. Keskustelua palstalla (s.54) käsitellään avointa tiedettä ja kirjaston palveluja siihen liittyen. Suosittelen tekstin lukemista niille, jotka ovat aiheen kanssa tekemisissä, mutta itse en ole vielä riittävästi perehtynyt aihepiiriin ja siksi en valinnut sitä blogin aiheeksi.

Mukavaa huhtikuuta kaikille!

Kevättä kohti ollaan menossa

|

Istuin illalla Kittilän lentokentällä ja katselin kaunista auringonlaskua. Taas kerran itsekseni ihmettelin, miten laajaksi lentokenttä on muuttunut. Enää ei mennyt lentoja vain Helsinkiin vaan juuri ennen minun lentoani oli kone menossa Pariisiin ja Zürichiin. Oli varsin kansainvälinen tunnelma.

Ulkona oli vielä aika kylmä, mutta kaunis auringonlasku muistutti siitä, että kevättä kohti ollaan menossa. Enää ei ollut kaamosajasta tietoakaan. Toinen kevään merkki on lintujen laulu, jota olen jo jonkin verran aamuisin kuunnellut. Kittilässä en sitä kuullut, mutta etelämpänä olen sitä jo huomannut.

Tätä blogin aihetta miettiessä tuli mieleeni aika paljon muitakin aiheita, mutta ajattelin, että on mukavampi aloittaa blogi kauniilla auringonlaskulla. Sellaista ajatellessa tulee hyvälle tuulelle. Vähän huonolle tuulelle tulen helposti siitä, jos mietin sitä miten paljon ihminen on itse luonut itselleen paineita ja haasteita tekemällä huonosti toimivia tietokoneohjelmistoja ja -järjestelmiä.

Olen alkanut odottaa, että jonain päivänä tulee käänne ja huomataan, miten paljon aikaa menee hukkaan, kun kaikenlaisia datakantoja kerätään ja pyöritetään. Alkuperäinen ajatus on voinut olla hyvä, mutta lopputulos voi olla kaikkea muuta. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun tulee käänne ja digitalisaatiosta tällaisena mitä se nyt on aletaan luopua. Ihmiset voivat tehdä elämästä helpompaa, kunhan vaan haluavat tarttua toimeen. Kunhan malttaa odottaa asioilla on tapana muuttua.

Toinen mitä olen vähän jo alkanut odottaa on se, että aletaan uudestaan arvostaa tutkittua tietoa ja sitä että uusi tieto on hyvä rakentaa vanhan tutkitun tiedon päälle. En ole tätä aihepiiriä viime aikoina ehtinyt seuraamaan kunnolla, joten en tiedä miten paljon tällä hetkellä vanhaa tietoa käytetään, mutta ajoittain kun seuraan TV-ohjelmia huomaan, että kommentoijilla on ilmeisiä aukkoja tietopohjassaan. Tätäkin aihetta ja sen kehitystä on mielenkiintoista seurata.

Lapissa näin myös kauniita revontulia, mutta yrityksestä huolimatta en saanut niistä kunnon valokuvia. Ehkä sitten seuraavalla kerralla onnistun saamaan kuviakin. Oli mukava, että satuin niitä tällä kertaa näkemään.

Mukavaa maaliskuuta kaikille!

Itsensä mittaaminen – algoritminen hoiva

|

Huomasin Antti Tiaisen mielenkiintoisen artikkelin ”Innostuimme mittaamaan askeliamme, untamme ja sykettämme ja nyt laitteet kertovat meille, miten pitäisi elää – ”Emmekö osaa enää tehdä mitään itse?”  Näin kysyy professori Tiainen Helsingin sanomissa 2.2.2019.

HS:n artikkeli kertoo yhdysvaltalaisesta kulttuuriantropologista Natasha Schüllista, joka on tutkinut itsensämittaajia vuodesta 2013. Hän oli puhumassa Rethinking Health Care -symposiumissa Espoossa.

GFK -yhtiön selvityksen mukaan vuonna 2016 joka kolmas ihminen käytti teknologiaa itsensä mittaamiseen. Selvityksessä oli ollut mukana 16 maata. Suomi ei ollut mukana. Tarkemmin tuloksiin voi tutustua GFK:n www-sivulla olevasta dokumentista: Health and fitness tracking, Global GfK survey.

HS:n artikkelin mukaan aluksi itsensä mittaaminen (self-tracking) liittyi lähinnä siihen, että saatiin dataa esim. liikkumisesta, nukkumisesta tai sykkeestä. Nykyään algoritmit ja laitteet kertovat, miten käyttäjillä menee ja ne ohjaavat heitä. Esimerkkeinä huolehtivista laitteista mainittiin HAPIfork -haarukka, joka auttaa syömään riittävän hitaasti ja Lumo Lift, joka auttaa pitämään paremman ryhdin.

Artikkelia lukiessa tulee sellainen käsitys, että on mahdollista mitata todella monia asioita ja saada erilaisia ohjeita mittausten perusteella melkein asiaan kuin asiaan. Enää ei tarvitse esim. syödä, juoda, liikkua, nukkua tai vaikka meditoida omien tunteiden tai tarpeiden mukaan, vaan aina voi joku algoritmi tai laite ohjata asiaa. Tätä kaikkea Schüll kutsuu algoritmiseksi hoivaksi. Hän on myös julkaisut kirjan Keeping track.

Itsensä mittaaminen on mennyt muutamassa vuodessa selvästi eteenpäin. Löysin vuodelta 2014 MTV3:n uutisen ”Mittaa itsesi – mullistaako tämä terveydenhoidon?” Muutama vuosi sitten on ajateltu, että itsensä mittaaminen auttaa huolehtimaan paremmin omasta terveydestään. Nykyään ehkä ohjataan enemmän.

Tällä hetkellä itsensä mittaamiseen on jo niin paljon erilaisia mahdollisuuksia, että mittaaminen voi mennä liialliseksi. Jos alkaa tarkasti noudattaa erilaisten algoritmien ohjeita, voi mittaaminen muuttaa stressaavaksi ja uuvuttavaksi. Joskus jopa terveydelle haitalliseksi. Kohtuus kaikessa on ehkä tässäkin hyvä periaate.

Mukavaa helmikuuta kaikille!