Tähän tutkimukseen sisältyvillä kahdella kokeella testattiin hypoteesia, jonka mukaan sähkö- ja magneettikentät vaikuttavat eläinten umpieritykseen samalla tavalla kuin pitkät päivittäiset valojaksot eli veren melatoniinipitoisuutta laskevasti ja prolaktiinipitoisuutta nostavasti.
Ensimmäisessä kokeessa oli mukana 16 tiineenä olevaa ja maitoa tuottavaa Holstein-lehmää kahdessa samankokoisessa ryhmässä. Koe käsitti kolme neljän viikon pituista jaksoa, ja ryhmät altistettiin sähkö- ja magneettikentille eri jaksoina. Kokeessa käytettiin pystysuuntaista sähkökenttää, jonka voimakkuus oli 10 kV/m, ja 30 μT:n vaakasuuntaista magneettikenttää. Kaikki eläimet pidettiin tutkimuksen ajan lyhyen valojakson olosuhteissa (8 h valoista aikaa, 16 h pimeää). Toisessa kokeessa lehmät eivät olleet tiineenä eivätkä tuottaneet maitoa ja kukin kolmesta jaksosta oli yhden kiimakierron pituinen.
Veren melatoniinipitoisuudet olivat valoisana aikana hieman matalampia eläimissä, jotka altistuivat sähkö- ja magneettikentille, mutta pimeään aikaan erot eivät olleet merkittäviä. Altistuksen lakkaaminen pimeässä aiheutti kuitenkin melatoniinitasossa uuden nousun, kun altistamattomassa ryhmässä taso nousi ja jälleen laski tasaisemmin. Plasman prolaktiinipitoisuutta sähkö- ja magneettikentille altistuminen näytti lisäävän merkittävästi kokeen loppua kohti mentäessä ensimmäisessä kokeessa, ja toisessakin kokeessa prolaktiinitasot olivat korkeampia altistuksen aikana.
Tulokset tukevat jossain määrin sitä hypoteesia, että sähkö- ja magneettikentät vaikuttavat lypsylehmien umpieritykseen ja muuttavat reagointia valoisuuden vaihteluihin. Erityisesti melatoniinin eritystä hillitsevä vaikutus valoisana aikana on tutkijoiden mielestä mielenkiintoinen jatkotutkimusta vaativa kohde.
Lähde:
Rodriguez M, Petitclerc D, Burchard JF, Nguyen DH, Block E. Blood Melatonin and Prolactin Concentrations in Dairy Cows Exposed to 60 Hz Electric and Magnetic Fields During 8 h Photoperiods. Bioelectromagnetics 25 (2004) 508–515.
Sorry, comments are closed for this post.