Koronan tuomiin muutoksiin alkaa tottua

Osallistuin eilen taas kerran kansainväliseen kokoukseen GoToMeeting-ohjelmalla. Kyseinen ryhmä on järjestänyt korona-aikana jo useita etäkokouksia. Nyt kun kokouksia on pidetty jo muistaakseni lähes vuosi etänä, niin näistä etäkokouksista on alkanut tulla rutiinia. Kun osallistujia on ympäri maapalloa, niin kellonajaksi on vakiintunut Suomen aikaan klo 15-17. Kokous alkaa aina sillä, että puheenjohtaja toteaa hyvää huomenta, hyvää päivää ja hyvää iltaa. Edelleen esityslistalla oli kommentti siitä, missä ja milloin mahdollisesti pidetään perinteinen kokous, mutta perinteisen kokouksen mahdollisuus alkaa jäädä aika vähälle huomiolle.

Kokouksen jälkeen aloin miettiä vähän laajemminkin, miten korona-aika on omaa toimintaani muuttanut, kun on yli vuosi sen kanssa eletty. Olen aika paljon osallistunut erilaisiin etätilaisuuksiin. Sellaiset muutaman tunnin tilaisuudet ovat etänä olleet ihan mukavia. Voin seurata juuri ne esitykset mistä erityisesti olen kiinnostunut ja puuhata samalla kaikkea muutakin. Nykyään ihan mielelläni valitsen etäosallistumisen, jos kyse on muutaman tunnin tilaisuudesta. Ainakin muutamaan useamman tunnin workshopiin tai koulutukseen olen myös osallistunut. Mikäli tilaisuus kestää koko päivän, niin silloin on vähän vaikea pysyä kiinnostuneena kokoajan. Sama ilmiö on kyllä pitkissä perinteisissä konferensseissakin. Ei niissäkään aina jaksa koko ajan kuunnella luentoja. Koronan myötä etäpalvelut ovat lisääntyneet ja olen siitä mielissäni.

Ennen koronaa olin jo alkanut suunnitella, miten matkustan kansainväliseen työterveyden kongressiin (33rd International Congress on Occupational Health) Australiaan. Muistaakseni ensin siirrettiin tilaisuuden ajankohtaa ja sitten tuli tieto, että tämä ICOH2022-kongressi pidetään digitaalisena kongressina. Oikeastaan on mukava, ettei tarvitse matkustaa Australiaan. Toisaalta näin korona-aikana olen alkanut muistella, minkälaista aikaisemmilla vastaavilla matkoilla on ollut. Tunnen itseni onnekkaaksi, kun olen aikaisemmin pystynyt osallistumaan ja matkustamaan paikan päälle. On mukava muistella.

Matkustaminen on myös muuttunut. Muutaman kerran olen kotimaassa lentänyt korona-aikana. Lennot ovat ollut aika samanlaisia mitä ennenkin, mutta lentokenttä on tuntunut tyhjälle ja aika autiolle. Junissa liikkuminen on jo palannut aika ennalleen. Maskia on tullut pidettyä niin paljon, että siihen on jo hyvin tottunut.

Itse olen käynyt korona-aikana perinteisessä teatterissa ja myös osallistunut virtuaalisesti teatteriin. Pidin molemmista tilaisuuksista. Netissä katsoin Tampereen Teatterin Saiturin Joulu -esityksen. Se oli ihan hyvin toteutettu. Tauollakin oli ohjelmaa. Perinteiseen näytökseen en olisi todennäköisesti ehtinyt, mutta netissä innostuin kokeilemaan. Ehkä näin korona-aikana sitä arvostaa tällaista mahdollisuutta enemmän kuin aikaisemmin. Enää se ei ole itsestään selvää, että teatteria on tarjolla.

Korona-aika on muuttanut eri ihmisten elämää eri tavalla. Esim. työelämän muutokset ovat olleet suuria. Osalta on loppunut työ, osa on siirtynyt etätyöhön ja osa on lähityössä joutunut tottumaan erilaisiin rajoituksiin. Myös erilaisia hybridimalleja kehitellään. Mielenkiintoista on nähdä minkälaisia tulevaisuuden työtehtävät ovat ja miten paljon asiat muuttuvat. Yllättävän paljon korona on asioita muuttanut ja syksyllä sen kanssa edelleen eletään.

Mukavaa syyskuuta kaikille!

Sorry, comments are closed for this post.