Aurinkoisia kesäpäiviä odotellessa

Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua kylmän kesäsään vaikutuksista ihmisten mielialaan. Kesä ei ilmeisesti tunnu kesältä, jos ei ole edes välillä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Toisaalta kun toukokuussa oli tavanomaista lämpimämpiä päiviä, TV-ohjelmissakin oltiin jo kesälomatunnelmissa. Oikeastaan säällä on yllättävän suuri vaikutus meidän kesäkokemukseemme.

Sään vaikutuksen voi huomata talvellakin ennen joulua. Jos lunta sataa tavallista aikaisemmin ja lumi vielä pysyy maassa, joulua alkaa odottaa tavanomaista aikaisemmin, mutta jos joulukuu on lumeton ja synkkä, joulun tuloa ei niin hyvin huomaa.

Sää on vähän haaste myös matkustaessa. Varmuudella ei voi tietää minkälainen sää on perillä ja jos on kovasti toivonut kaunista säätä, niin sateinen päivä tuottaa helposti pettymyksen. Itse olen yrittänyt opetella ottamaan huomioon molemmat vaihtoehdot. Jos on myös sadepäivälle joku suunnitelma ajateltuna, niin ei siitä silloin niin harmistu.

Sadepäivänä voi olla onnellisesti sisällä ja nauttia vaikka siitä, ettei tarvitse lähteä minnekään. Nyt kun sadetta on riittänyt, kuuntelin yhtenä päivänä radiosta ohjelmaa tietoisesta läsnäolosta. Ehkä sitäkin voi opiskella sadepäivinä. Sen verran vähän aiheesta tiedän, etten osaa antaa vinkkejä aiheen opiskeluun, mutta eiköhän erilaiset rentoutusharjoitukset ja meditaatiota anna vastaavanlaisia kokemuksia.

Kävin keväällä Portossa ja ulkona oli varsin kylmä ilma, vaikka oletin olevan lämmintä. Matkalla mietin heidän lämmitysjärjestelmiään. Todennäköisesti meren rannassa olevissa taloissa oli välillä varsin kylmä asua. Etelä-Euroopassa taloja ei rakenneta samalla tavalla kuin Suomessa. Linja-auton ikkunasta paikallisia taloja katsellessa mietin, miten onnekkaita me Suomessa olemme, kun meidän talot ovat myös talvella lämpimiä. Lämmintä meillä on yleensä taloissa kylminä kesäpäivinäkin, joten sen suhteen olemme varsin onnekkaita.

Vaikka löysinkin mukavia asioita, joita sateisina ja kylminä kesäpäivinä voi tehdä ja ajatella, niin toivon silti kaikille aurinkoista ja hyvää kesää. Toivotaan, että tänä kesänä on vielä lämpimiä päiviä.

Mukavaa kesää kaikille!

Ovatko robotit osa tulevaisuuden arkea?

Olen viimeisen puolen vuoden aikana kuunnellut mielenkiintoisia esitelmiä roboteista. Aihe on ollut esillä myös TV-ohjelmissa. Viikonloppuna esimerkiksi katselin TV-ohjelmaa, jossa kerrottiin miten robotit voivat olla mukana dementiapotilaiden hoidossa.

Roboteista on puhuttu jo todella pitkään, mutta viime aikojen esimerkit ovat olleen niin mielenkiintoisia, että robotteja voisi oikeasti ajatella käytettävän tulevaisuudessa ihmisten arjessa. Nyt on jo olemassa siivousrobotti ja nurmikon ruohon leikkaava robotti. Ikääntyneille on myös kehitetty ainakin testausasteella oleva avustava robotti, joka mm. muistuttaa lääkkeiden otossa. Jos nämä robotit yhdistetään, niin ehkä tästä kehittyy yksi kotiapulainen-robotti, joka toimisi kotitöissä apuna.

Robotiikkaa kehitetään myös lääketieteen puolella ja teollisuudessa. Kuitenkin jos ajatellaan, että robotit voisivat muuttaa yhtä paljon ihmisten arkea kuin matkapuhelimet tai internet ovat viime vuosina tehneet, niin kiinnostavinta on se, miten robotit voisivat tulla osaksi kaikkien ihmisten arkea.

Toinen mielenkiintoinen tekniikan kehitykseen vaikuttava aihe on energiatehokkuus. Mitä energiatehokkaammaksi laitteet tulevat, sitä vähemmän ne tarvitsevat sähköä toimiakseen. Jo nykyään voidaan esim. matkapuhelimia ladata luonnossa auringon energian avulla. On olemassa myös ulkovalaisimia, jotka lataavat päivällä itsensä auringon valosta ja illalla ne alkavat toimia valonlähteinä pimeässä. Ehkä tulevaisuudessa kuluttajat voivat itse tuottaa osan tarvitsemastaan sähköstä mm. hyödyntämällä laitteita, jotka voivat ladata oman energiansa tai osa siitä auringon valosta.

Mielenkiintoinen tulevaisuuden muutos on myös se, että metrojunien on tarkoitus kulkea ilman kuljettajaa muutaman vuoden kuluttua Helsingissä. Myös siitä käydään aika ajoin keskustelua, jos autot liikkuisivat ilman kuljettajaa, mutta eiköhän siihen mene vielä aika paljon aikaa, ennen kuin sellaisia autoja näkyy katukuvassa.

Historian kirjoista voi helposti huomata, että tekniikka on tuonut vähitellen uutta teknologiaa ihmisten arjen avuksi. Mielenkiintoista nähdä mistä suunnasta suurimmat tekniikan seuraavat vaikutukset tulevat.

Aurinkoista kesäkuuta kaikille!

EMF-asiat esillä Euroopassa

Huhtikuu on ollut vilkasta workshopien aikaa. Keväinen Eurooppa on tarjonnut hyvät puitteet kansainvälisille tilaisuuksille ja kiinnostuneita osallistujia on ollut runsaasti liikkeellä.

ICOH:n (The International Commission on Occupational Health) tieteellinen komitea “Radiation and Work”, järjesti 7.4 Pariisissa seminaarin aiheesta “The Occupational Health Professionals and the Exposures to Electromagnetic Fields (EMF): what about the directive 2013/35/EU”. Paikalla oli noin sata osallistujaa. Seminaarin esitykset ovat tulossa internetiin, kunhan ne on kaikilta puhujilta saatu.

Suomalaiset olivat aktiivisesti mukana seminaarissa, esimerkiksi professori Kari Jokela (STUK) piti esityksen aiheesta ”The biophysical background of the ICNIRP guidelines” ja professori Maila Hietanen (Työterveyslaitos) aiheesta ”The new EU Directive 2013/35/EU on occupational exposure to electromagnetic fields”. Tarkemmin seminaariin voi tutustua sen ohjelmasta.

ICOH:n tieteellisen komitean Radiation and Work sihteerinä haluan kiittää kaikki puhujia ja seminaariin osallistujia. Mielestäni tilaisuus oli todella onnistunut ja antoisa, kiitokset kaikille.

Myös Portossa (Portugalissa) oli mielenkiintoinen tilaisuus ”EHE2014 – 5th International Conference on Electromagnetic Fields, Health and Environment” huhtikuun lopulla.

Konferenssissa oli esityksiä hyvin laajasti eri aloilta. Konferenssin jälkeen konferenssipapereista ollaan tekemässä myös lehtiartikkeleja, jotka julkaistaan kahdessa lehdessä: 1) ”Special Issue on Electromagnetic Fields, Health and Environment” Issue 3, Volume 34, of COMPEL (2015) ja 2) Special Issue, PIE – Progress in Industrial Ecology International Journal.

Huhtikuussa käynnistyi myös COST:n (European Cooperation in Science and Technology) BM1309: ’European network for innovative uses of EMFs in biomedical applications (EMF-MED) toiminta. Tarkemmin tähän ryhmään voi tutustua COSTin kotisivulta. Myös suomalaisia on tässä verkostossa mukana.

Vilkkaan huhtikuun jälkeen mukavan keväistä toukokuuta kaikille!

SCENIHR kerää kommentteja EMF -raporttiinsa liittyen

Viime viikolla Scientific Committee on Emerging and Newly Identified Health Risks (SCENIHR), järjesti julkisen kuulemisen liittyen uuteen sähkömagneettisia kenttiä ja terveyttä käsittelevään raporttiinsa Ateenassa. Lisäksi järjestettiin aiheesta workshop.

Tarkasti ottaen tilaisuuden nimi oli ’Public Hearing of the SCENIHR new opinion on EMF and potential health Effects & Workshop on Electromagnetic fields and health effects: from science to policy and public awareness – Conciliating scientific findings and uncertainties in policy making’. 27.-28. March 2014.

Tilaisuudessa käsiteltiin SCENIHRin julkaisua ’Preliminary opinion on Potential health effects of exposure to electromagnetic fields (EMF)’, joka on jo 4.2.2014 alkaen ollut kommentoitavana SCENIHRIn verkkosivuilla.

Seminaarissa ymmärsin niin, että katsaukseen on kerätty tietoa uusimmista tieteellistä julkaisuista. Ulkopuolisilla on 16.4. asti mahdollista lähettää SCENIHRille kommentteja ja esim. ehdottaa puuttuvia tieteellisiä julkaisuja ja niihin liittyviä tuloksia.

Raportissa on esitetty myös mahdollisia tutkimussuosituksia ja tutkimusmetodologisia ohjeita. Tarkemmin niihin voi tutustua raportin loppupuolella.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä SCENIHRin raportin parissa ja mukavaa huhtikuuta kaikille!

Ajan kuluessa mielenkiintoisia muutoksia

Istun junassa vanhassa ykkösluokan vaunussa ja ihmettelen itsekseni penkkien hienoutta. Ihan mukava, että nykyään niitä voivat käyttää kaikki matkustajat. Ovat jo tehneet tehtävänsä ykkösluokkana.

Vähitellen asiat muuttuvat muuallakin kuin junissa. Toinen muutoksia kokenut aihe, jota olen viime päivinä miettinyt on opetukseen tai opiskeluun liittyvät muutokset. Tekniikan kehitys on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia. Tietoa on todella paljon saatavilla ja internet mahdollistaa opetuksen seuraamisen ympäri maapalloa. Oppimismenetelmät ovat myös monipuolistuneet tietotekniikan tuomien uusien mahdollisuuksien myötä.

Tietotekniikan lisäksi muutoksiin ehkä vaikuttavat erilaiset yhteiskunnalliset suuntaukset. Eri aikoina erilaisia asioita arvostetaan enemmän kuin toisina. Se näkyy todennäköisesti myös siinä miten asioita opiskellaan ja miten opiskelua eri tasoilla tuetaan.

Itseäni on kiinnostanut aina se, miten opiskelijasta kehittyy itsenäinen asiantuntija. Opiskelu on monesti aika tarkkaan ohjattua ja tavallaan se on aika kaukana asiantuntijan työnkuvasta.

Asiantuntijan pitää itse tietää mitä tekee ja osaa tehdä. Hänen on tärkeää myös tunnistaa osaamisensa rajat. Sellaisen taidon oppiminen tapahtuu ehkä ilman erillistä koulutusta, mutta se olisi kuitenkin tärkeää oppia. Tätäkin aihetta on todennäköisesti myös tieteellisesti tutkittu, mutta en alkanut etsiä artikkeleja tähän blogiin.

Ilman tieteellistä taustaa olen itsekseni miettinyt, että opiskelun tarkalla ohjaamisella saatetaan vaikuttaa oman osaamisen itsenäiseen hahmottamiseen. Todellinen osaaminen ei ole sama kuin kurssin sisältö tai niistä kirjoitettu kuvaus. Osa opitusta vielä vuosien varrella unohtuu ja silloin myös yksikön osaaminen muuttuu. Ihan mielenkiintoista nähdä miten esim. opiskelumenetelmät muuttuvat jatkossa.

Mukavaa maaliskuuta kaikille!