Uusi vuosi – uudet tuulet ja toiveet

Kun uusi vuosi alkaa, on hyvä hetki uudistaa asioita. Voi hetken miettiä unelmiaan ja toiveitaan.

Vuoden vaihteessa tapahtui myös TTY:llä varsin paljon muutoksia. Uudet tiedekunnat aloittivat toimintansa. Aikaisemmista osastoista syntyi viisi tiedekuntaa.

Myös laitoksia yhdistyi. Esimerkiksi Sähkötekniikka ja terveys -laboratorio ja Paperinjalostustekniikan laitos yhdistyivät vuoden vaihteessa Energia- ja prosessitekniikan laitokseen. Sähkötekniikka ja terveys -laboratorio muutti yhdistymisessä nimensä ympäristöterveydeksi.

Myös hankkeita päättyi vuoden vaihteessa. Euroopan rakennerahastojen ohjelmakausi päättyi ja uuden ohjelmakauden rahoitukset ovat haettavina. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että useamman vuoden käynnissä ollut E-Girls – Kohti tekniikkaa -hanke ja Vaasan alueen E-Girls -hanke päättyivät. Lukioista on jo kyselty, miten hankkeissa kehitettyä kurssia toteutetaan tulevaisuudessa. Selviä päätöksiä aiheesta ei ole vielä näin vuoden alussa, mutta ainakin kaikki lukiolaiset voivat käyttää ”opiskele omatoimisesti” osioita, joka löytyy näiltä verkkosivuilta.

Myös WomEqual-hanke päättyi vuoden vaihteessa. Hankkeen päätyttyä jatkuu ainakin väitöskirjantekijöiden vertaisryhmät TTY:n kirjaston toimesta ja hankkeessa kehitetty weme.fi-verkkoyhteisö jää elämään muulla rahoituksella.

Mitä uutta on tulossa vuonna 2008?

Yliopistoilla on edessä kiinnostavat ajat, kun valtakunnallisesti erilaiset rakenneuudistukset etenevät. Yksittäisissä yliopistoissa opetussisältöjä todennäköisesti käydään läpi ja tarvittaessa uudistetaan uusien organisaatioiden myötä.

Sähkö- ja magneettikenttiin liittyen yksi mielenkiintoinen seurattava asia on uusi työntekijädirektiivi (2004/40/EY) ”terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (sähkömagneettiset kentät) aiheutuville riskeille”. Näillä näkymin se ei ole Suomessa tulossa voimaan vuonna 2008, vaan direktiivin toimeenpanoaikaa on jatkettu.

Paljon mielenkiintoista on toivottavasti meillä kaikilla edessä. Päivätkin alkavat pidentyä ja olemme menossa kesää kohti.

Hyvää alkanutta vuotta 2008 kaikille!

Sorry, comments are closed for this post.