Äskettäin valmistuneessa Suomen professorit 1640-2007 kirjassa on kerätty vuoden 2006 tietojen mukaan, miten paljon naisia on professorikunnasta. Teknillisissä tieteissä heitä on 6,8 %, kun kaikista professoreista heitä on 23,4 %.
Professoriliiton julkaisemassa Suomen professorit kirjassa on kerrottu myös historiatietoja. Vuonna 1920 professoreja oli Suomessa 142, kun vuonna 2006 heitä on jo 2531. Professorien määrä on lisääntynyt huomattavasti myös vuodesta 1980. Silloin heitä oli vain 1429.
Opetusministeriön KOTA-tietokannasta kerättyjen vuoden 2006 tietojen mukaan yliopistojen opetushenkilökunnasta 28,8 % on naisia, teknillisissä tieteissä heitä on 38,8 %. Esimerkiksi humanistisilla aloilla heitä on vain 26,7 %. Teknillisissä tieteissä naisia professoreista on 6,8 %. Kaikista professoreista heitä on 23,4 %. Muita aloja, missä naisten osuus on aika vähäinen, ovat oikeustiede 13,6 % ja luonnontieteet 13,1 %.
Teknillisissä tieteissä naisprofessorien määrä on vielä aika vähäinen, mutta kun tarkastellaan koko opetushenkilökuntaa, on naisia jo selvästi enemmän kuin yliopistoissa yleensä. Kaiken kaikkiaan naisprofessorien määrä on lisääntynyt viime vuosina, sillä vuonna 2004 heitä oli tilastokeskuksen mukaan 21 % ja vuonna 2006 heitä on vähän enemmän.
Aika hitaasti naisten osuus professorikunnassa näyttää lisääntyvän, mutta vähitellen heidän määrä kasvaa. Nyt jo on muutama ala, missä naisprofessorit ovat enemmistönä, esimerkiksi terveystiede 57,6 %, eläinlääketiede 52,6 % ja kasvatustiede 51,5 %.




Sorry, comments are closed for this post.