Ydinvoimauutisia tuotetaan kuukausittain

Energiateollisuus ry on julkaissut tammikuusta 2007 alkaen kuukausittaisen koosteen kotimaisista ja kansainvälisistä ydinvoimauutisista. Uutisia selatessa voi huomata, että aiheen ympärillä tapahtuu varsin paljon.

Tämän vuoden puolella on julkaistu jo neljä uutiskirjettä, joista löytyy yli kolmekymmentä uutista. Uusimmassa kirjeessä (4/08) kerrotaan kotimaasta muiden muassa, että Teollisuuden Voima Oyj jätti periaatepäätöshakemuksen neljännen ydinvoimalaitosyksikön rakentamiseksi Olkiluotoon. Mikäli hanke toteutuu, kyseessä on jo Suomen kuudes reaktoriyksikkö.

Kansainvälisenä uutisena kerrotaan esimerkiksi, että ydinvoiman suosiota on mitattu eri maissa. Tiedotteen mukaan tutkimuksen teettivät ranskankielinen sanomalehti Le soir ja televisiokanava RTBF. Yhdysvaltojen kansalaisista 80 % kannattaa valtion kannustimia hiilidioksidineutraalien energiantuotantomuotojen edistämiseksi, mukaan lukien ydinvoima. Vastaajista 59 % kannatti ehdottomasti ydinvoiman lisärakentamista. Euroopassa Belgian eteläosassa Walloniassa sekä Brysselissä tehdyn tutkimuksen mukaan 60 % kansalaisista kannattaa ydinvoimaa ratkaisuna ilmastonmuutosta vastaan. Toisaalta Uudessa-Seelannissa parhaana energiantuotantomuotona vain 19 % kannatti ydinvoimaa, tuulivoimaa kannatti 77 % ja aurinkovoimaa 69 % .

Samalla kun ilmastomuutokseen on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota, on kiinnostus miettiä ydinvoiman tuomia mahdollisuuksia lisääntynyt. Ydinvoimauutisia lukiessa voi huomata, että aihetta mietitään monissa maissa ja monilla foorumeilla.

Energiakysymyksissä riittää meille kaikille haastetta. Asiat eivät ole kovin helppoja, mutta onneksi ihmisten luovuudella asioihin kummasti on tapana löytyä ratkaisuja.

Sorry, comments are closed for this post.