Nro. 7 / 2012/1 Mittausmenetelmä pientaajuisille kentille altistumisen arviointiin: tapaustutkimus alakoulussa

Päätoimittajan kommentti: Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti lasten altistumiseen pientaajuisille sähkömagneettisille kentille. Tutkimus on toteutettu siksi, että aikaisemmin on todettu useampia lasten sairastumisia tietyllä alueella. Epidemiologiassa tunnetaan tilanteita, joissa jollakin alueella voi ilmaantua useita sairastumisia (ryppäitä), mutta sille ei pystytä löytämään syytä. Tietenkin tilanteet ovat yksittäisten henkilöiden kannalta varsin haastavia, vaikka syytä ei pysyttäisikään löytämään. Artikkeli tarjoaa… »

Nro. 6 / 2012/1 Äidin altistuminen suurjännitteisten voimajohtojen muodostamille magneettikentille ja syntymävikojen riski

Päätoimittajan kommentti: Artikkelissa on kuvattu tapaus-verrokkitutkimus, jossa yritettiin löytää yhteys synnynnäisten anomalioiden riskin ja äidin magneettikentille altistumisen välillä. Aineisto oli varsin pieni. Yhteenvetona voidaan todeta, että tutkimus ei antanut tukea olettamukselle, että altistus magneettikentille raskauden alkuvaiheessa lisäisi jälkikasvun syntymävikojen riskiä. On vielä epäselvää, voiko sähkömagneettisille kentille altistuminen aiheuttaa ihmiselle terveyshaittoja. Synnynnäiset anomaliat on yksi tutkimuskohde,… »

Nro. 8 / 2011/2 Itseraportoidun sähköyliherkkyyden esiintyminen ja yhteys psyykkisiin sairauksiin Taiwanissa: väestöpohjainen tutkimus

Päätoimittajan kommentti: Tutkijat tekivät puhelinhaastattelun taiwanilaisille (1251) selvittääkseen erilaisten ympäristötekijöiden aiheuttamien riskien havaitsemista ja niiden vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Tutkijoiden mukaan psyykkisesti sairailla sähköyliherkkyyden raportointi oli jopa kaksi kertaa todennäköisempää kuin muilla. Monissa tutkimuksissa on ollut viitteitä psyykkisten tekijöiden osuudesta idiopaattisten ympäristösairauksien synnyssä, mutta vain muutamissa tutkimuksissa on raportoitu psyykkistä sairastuvuutta sähköyliherkkien henkilöiden joukossa. Tässä… »

Nro. 5 / 2011/2 Magneettikentille altistuminen ja lapsuusiän akuutti lymfaattinen leukemia São Paulossa Brasiliassa

Päätoimittajan kommentti: Artikkelissa kerrotaan tapaus-verrokkitutkimuksesta, joka sisälsi kaikki akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan (ALL) sairastuneet lapset kahdeksasta mukana olleesta sairaalasta Brasiliasta. Tutkijoiden mukaan tulokset olivat yhteneviä muiden vastaavanlaisten tutkimuksien kanssa, mutta tämän tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan antaneet tukea magneettikenttien ja lapsuusiän leukemian väliselle yhteydelle. Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu lisääntynyt leukemiariski lapsilla, jotka asuvat lähellä voimajohtoja ja altistuvat… »

Nro. 2 / 2011/2 Äidin raskaudenaikainen magneettikenttäaltistus ja jälkikasvun astmariski

Päätoimittajan kommentti: Tutkijoiden tavoitteena oli tutkia, onko äidin altistumisella magneettikentille raskauden aikana yhteys jälkikasvun astmariskiin. Tutkijoiden mukaan löydökset antoivat uusia epidemiologisia todisteita siitä, että voimakas magneettikenttätaso äidin raskauden aikana saattaa lisätä jälkeläisen astman riskiä. Mielenkiinnolla odotan muiden tutkijoiden vastaavasta aiheesta tekemiä tutkimuksia havaintojen vahvistamiseksi. Tässä ns. prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa seurattiin astman ilmaantumista kahdessa ryhmässä: lapset, joiden… »