Nro. 5 / 2014/2 Lapsuusiän syöpä ja altistuminen voimajohtojen koronapurkausten ioneille: epidemiologinen testi

Päätoimittajan kommentti: Tutkimusryhmä on aikaisemmin havainnut Englannissa ja Walesissa yhteyden lapsuusiän leukemian ja lähellä voimajohtoja sijainneen lapsen syntymähetken osoitteen välillä. Tällä kertaa he testasivat, voisiko koronapurkausten ioneista löytää selityksen heidän tuloksille. Tutkimus ei kuitenkaan kumonnut tai tukenut heidän hypoteesiaan, jonka mukaan tuulen kuljettamat koronapurkausten ionit selittäisivät aikaisempia havaintoja. Tämä tutkimusryhmä oli aiemmassa tutkimuksessaan havainnut Englannissa… »

Nro. 4 / 2014/2 Lapsuusiän leukemialla ei yhteyttä pientaajuisiin magneettikenttiin

Päätoimittajan kommentti: Kirjoittaja analysoi aikaisempia tutkimuksia lapsuusiän leukemian ja magneettikenttäaltistuksen välisestä yhteydestä. Hän käytti uutta näkökulmaa jättämättä pois mitään tutkimustapaa, altistuslähdettä tai mittaustapaa. Kirjoittajan mukaan oletus pientaajuisille magneettikentille altistumisen yhteydestä lapsuusiän leukemiaan ei ole enää uskottava ja hänestä on tarpeellista tarkastaa luokitusta, jonka mukaan pientaajuiset magneettikentät olisivat mahdollisesti syöpää aiheuttavia. Jo lähes neljäkymmentä vuotta on… »

Nro. 2 / 2014/2 Altistuminen magneettikentille ja lapsuusiän leukemiariski: 11 699 tapaukseen ja 13 194 verrokkiin perustuva meta-analyysi

Päätoimittajan kommentti: Tutkimusryhmä teki meta-analyysin aikaisemmin julkaistuista tutkimuksista liittyen lapsuusiän leukemian ja magneettikentille altistumisen väliseen yhteyteen. He saivat osoitettua tilastollisesti merkittävän yhteyden tasoltaan yli 0,4 µT:n magneettikenttäaltistuksen ja lapsuusiän leukemian välille verrattaessa alle 0,1 µT:n altistusryhmään. Kirjoittajien mielestä tulokset osoittavat, että magneettikenttäaltistuksen tasolla saattaa olla yhteys lapsuusiän leukemiaan. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena arvioida pientaajuisille magneettikentille… »

Nro. 1 / 2014/2 Pääkirjoitus

Tänä vuonna myös kesän jälkeen on järjestetty erilaisia sähkömagneettisiin kenttiin liittyviä tilaisuuksia. Esimerkiksi 8th International Workshop on Biological effects of electromagnetic fields pidettiin Varnassa Bulgariassa syyskuussa. Marraskuussa (4.11) järjestettiin Brysselissä julkinen kuuleminen sähkömagneettiseen yliherkkyyteen liittyen (Electromagnetic hypersensitivity, Public Hearing, European Economic and Social Committee). Molempien tilaisuuksien aineistoja on saataville järjestäjien www-sivuilta. Maailman terveysjärjestö (WHO) on… »

Nro. 6 / 2014/1 Valintaharhojen mahdollinen rooli lapsuusiän leukemian ja asuinpaikassa magneettikentille altistumisen välisessä yhteydessä

Päätoimittajan kommentti: Tutkimusryhmä käytti aiemmin Pohjois-Kaliforniassa tekemänsä lapsuusiän leukemiatutkimuksen aineistoa selvittääkseen mahdollista valintaharhojen osuutta. He eivät pitäneet valintaharhoja merkityksellisinä tälle tutkimukselle, mutta heidän mukaansa aiempien tutkimusten kohonneisiin riskiarvioihin ne ovat saattaneet vaikuttaa. Tässä tutkimuksessa hyödynnettiin aiemmin Pohjois-Kaliforniassa tehdyn lapsuusiän leukemiatutkimuksen tietoja tutkittaessa, voisivatko valintaharhat olla selityksenä aiemmissa tapaus-verrokkitutkimuksissa havaitulle yhteydelle asuinpaikan magneettikenttäaltistuksen ja lapsuusiän leukemiatapausten… »