Resilienssille on tarvetta

Syyskuun aikana alkoi tuntua sille, että koronaan liittyvät uutiset vievät entistä enemmän tilaa TV:ssä ja lehtien sivuilla. Jotenkin aihe on alkanut jo kyllästyttää, mutta toisaalta haluaa olla tietoinen, mitä tapahtuu.

Aina välillä olen huomannut puhuttavan koronaan liittyvissä esim. haastatteluissa resilienssistä. Itselleni kyseinen sana tuli tutuksi joitakin vuosia sitten, kun luin EU:n tutkimusaiheisiin liittyviä tekstejä. Silloin aiheesta oli vaikea löytää kirjallisuutta. Nyt sanaa käytetään yllättävänkin paljon ainakin asiantuntijoiden haastatteluissa.

Suomen mielenterveys ry:n www-sivulta löytyy kirjoitus ”Mitä on resilienssi?” Kirjoituksen mukaan resilienssi eli psyykkinen palautumiskyky on psyykkinen ominaisuus, jota on toisilla enemmän kuin toisilla. Jotkut selviävät vakavasta sairaudesta ja monista muista vaikeista vastoinkäymisistä, toisille pienimmätkin koettelemukset voivat olla liikaa. Resilienssiin vaikuttavat muiden muassa kasvatukseen ja biologisiin ominaisuuksiin liittyvät tekijät. Tarkemmin näitä tekijöitä löytyy kyseisestä kirjoituksesta tai wikipediasta.

Iltalehdessä on myös käsitelty resilienssiä artikkelissa (31.08.2020) ”Hei hei työpaikka, tervetuloa mielenterveysongelmat” – näin parannat selviytymiskykyäsi korona-arjessa”. Artikkeliin on haastateltu sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Krisse Lipposta, joka on julkaissut kirjan Resilienssi arjessa (Kustannus Oy Duodecim 2020). Hänen mukaan ihminen voi löytää tapoja jatkaa eteenpäin vaikeista kokemuksista huolimatta ja toipuminen on mahdollista, vaikka tapahtunutta ei voi muuttaa.

Artikkelin mukaan korona arjessa myös resilienssiä tarvitaan. Tämän artikkelin sekä edellä kerrotun Suomen mielenterveys ry:n artikkelin mukaan, resilienssiä voi myös kehittää ja harjoitella. Aikaisemmin tapahtuneet vaikeat tilanteet voivat lisätä ihmisen resillienssiä. Myös elämänkokemuksesta on hyötyä.

Työterveyslaitoksen www-sivuilla on myös resilienssiä käsittelevä sivu. Siinä aihetta tarkastellaan työelämän näkökulmasta. Työelämässä vaaditaan joustavuutta, soveltamista ja ennakointia eli resilienssiä. Edellä mainitut ominaisuudet ovat tärkeitä. Www-sivun mukaan työelämässä resilenssiä voi edistää tunnistamalla työn pulmakohdat, arvioimalla ja ottamalla opiksi, tuoden uudet ideat yhteiskäyttöön, ymmärtämällä kokonaisuutta ja uudistamalla kehittämiskäytäntöjä. Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa tutustua Työterveyslaitoksen sivuun. Sivulta löytyy myös uudistumiskyky- eli resilienssi-pikatesti.

Korona arjen keskellä hyvälle resilienssille on käyttöä. Asiat muuttuvat niin nopeasti. Positiivisesti voi ainakin ajatella, että jos ei ennakkoon ollut hyvä resilienssi, niin korona-ajan jälkeen resilienssimme on parempi, olemmehan yhtä kokemusta rikkaampia.

Mukavaa lokakuuta kaikille!

Sorry, comments are closed for this post.