Internet ja siihen liittyvät palvelut herättävät keskustelua

Lokakuun pilvisinä päivinä olen välillä alkanut jo kaivata aurinkoa. Blogin aihetta miettiessäni huomasin Aamulehdestä 31.10.2021 uutisen ”Äänestä nyt, mikä on tuonut erityistä valoa Pirkanmaalle”. Uutista lukiessa tuli mieleeni, että valoa voi yrittää löytää myös muualta kuin taivaalta pilvisinä päivinä. Tampereella avattiin myös Valoviikot 29.10. Varsinkin iltaisin näitä valoja voi ihailla kaupungilla liikkuessa.

Useassa uutisessa on viime päivinä käsitelty nettiin liittyviä asioita. Kauppalehti uutisoi perjantaina 29.10. ”Kohuissa ryvettyneen Facebookin uusi nimi on pr-temppu, mutta taustalla on suuri visio – ”Metaversumi on uusi internet”. Uutisen mukaan yhtiö vaihtaa nimensä Metaksi ja ryhtyy rakentamaan virtuaalista todellisuutta. Ilmeisesti virtuaalilaseja ja -palveluita on kehitetty jo pitkään yhtiössä.

Aamulehti (31.10.2021) ja Helsingin sanomat (28.10.2021) julkaisivat Juho Jokisen kirjoittaman artikkelin ”Irti somesta”. Kirjoituksen mukaan yhä useampi on havahtunut tarkastelemaan kriittisesti suhdettaan sosiaaliseen mediaan. Kirjoituksessa on mm. mietitty sitä, miten sosiaalinen media voi vaikuttaa yksilön hyvinvointiin.

Viime aikoina on ollut myös useita varoituksia erilaisista nettihuijauksista. Ihmisten tietoja kalastellaan ja käyttäjän pitää olla entistä tarkempi siinä, että käyttää oikeita www-osoitteita. Tietoja ja ohjeita erilaisista nettihuijauksista löytyy esimerkiksi Kyberturvallisuuskeskuksen www-sivuilta. Myös Kuluttajaliitolta löytyy vinkkejä, miten voi huijauksia tunnistaa. Uusimmat tiedot erilaisista huijausyrityksistä löytyvät myös Kyberturvallisuuskeskuksen sivuilta.

Korona on lisännyt digitaalisten palvelujen käyttöä. Ajoittain näkee myös kirjoituksia siitä, miten kaikkien ei ole mahdollista käyttää näitä palveluja. He ovat pudonneet tavallaan palvelujen ulkopuolelle. Työssäkäyvillä ja opiskelijoilla on yleensä käytössään työnantajan digitaaliset palvelut, joihin on mahdollista saada tarvittaessa tukea. Tilanne on aika erilainen silloin, kun turvalliset palvelut pitää järjestää itselleen ihan itse ja mielellään edullisesti. Ainakin Digi- ja väestötietovirastolta näyttää löytyvän Digituki www-sivu, josta saa kansalaiset tietoa digituesta. En tutkinut sivustoa tarkemmin, mutta joka tapauksessa erilaisia tukipalvelujakin on olemassa.

Internet ja siihen liittyvät palvelut herättävät monenlaista keskustelua. Palveluista on paljon hyötyä ja iloa, mutta toisaalta turvallisuuskysymykset ovat haastavia. Mielenkiintoista nähdä mitä Facebookin visio ”Metaversumi on uusi internet” tuo tullessaan.

Mukavaa marraskuuta kaikille!

Sorry, comments are closed for this post.