”Kohtuus kaikessa” – hyvä vinkki nykypäivään

Kun kuuntelee TV-uutisia tai lukee lehtiä, huomaa helposti, että vanha sanonta ”kohtuus kaikessa” toimii hyvin nykyäänkin. Euroopan talousvaikeuksia ei ole voinut olla huomaamatta niin paljon aihetta on käsitelty mediassa. Velkaa otettaessa kohtuullisuus on ihan hyvä muistaa.

Toinen paljon mediassa esillä ollut aihe on karppaus eli vähänhiilihydraattinen ruokavalio. Internetistä näyttää löytyvän aiheesta jo varsin paljon tietoa. Olen jonkun verran yrittänyt seurata aiheeseen liittyvää keskustelua puolesta ja vastaan. Aina välillä on tullut mieleen, että kohtuus kaikessa. Ruuasta ja ruokailusta on mukava nauttia ja tiukat säännöt voivat muuttaa elämän varsin epämiellyttäväksi.

Löysin vielä muitakin aiheita, joihin sanonta ”kohtuus kaikessa” sopii. Viime aikoina on tehty myös erilaisia tietomurtoja ja vuodettu yksityisiä tietoja nettiin. Tuosta tuli mieleeni, että yksittäisellä ihmisellä on nykyään helposti todella useita käyttäjätunnuksia erilaisiin sähköisiin palveluihin. Onhan se tietenkin helpottanut esim. työntekoa, mutta nyt järjestelmiä alkaa olla jo ihan liikaa. Yritin laskea paljon itselläni on erilaisia tunnuksia, mutta lopetin kesken. En tiedä miten aiheeseen voisi vaikuttaa, mutta kohtuus kaikessa sopii minusta myös tietojärjestelmien määrään. Niitä on jo uskomattoman paljon.

Mieleeni tuli vielä yksi tämän ajan ilmiö, johon tuo sanonta sopii. Ainakin tiedemaailmassa on tullut tavaksi tehdä erilaisia arviointeja ja selvityksiä ihmisten osaamisesta tai tuotoksesta. En tunne erilaisten arviointimittareiden taustoja, mutta joskus kun kuuntelen niistä esityksiä, tulee mieleeni ajatus ”kohtuus kaikessa”. Kun oikein innostutaan ideoimaan asioita, asioiden käytännöllisyys voi unohtua. Monesti ideat eivät sovellu suoraan käytäntöön, mutta esim. kohtuullistamalla tavoitteita saada parempia käytännön menetelmiä.

Ehkä esimerkkejä löytyy lisääkin, mutta nuo itselleni tuli ensin mieleen. Yllättävän hyvälle vinkille vanha sanonta ”kohtuus kaikessa” edelleen vaikuttaa. Sitä voi olla hyvä soveltaa myös joulukuussa esim. jouluvalmisteluja tehdessä.

Mukavaa joulukuuta ja vuoden loppua kaikille!

Erilaiset etätyöpaikat yleistyvät

Selailin uusinta Kauppalehteä ja mietin, mitä mielenkiintoista viime aikoina on tapahtunut. Euroopan talousasiat ovat olleet jo monta viikkoa esillä, mutta aihe ei oikein houkutellut blogin kirjoittamiseen. Lehdestä löytyi myös pienehkö uutinen siitä, miten etätyötä tehdään kaikkialla.

Etätyötä tehdään nykyään myös kodin ulkopuolella, esimerkiksi kahviloissa, kirjastoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Aiheesta oli tehty laaja kansainvälinen tutkimus. Uutisen mukaan uusien etätyöpaikkojen yleistyminen parantaa työntekijöiden mielestä työelämän laatua. Tarkemmin uutiseen voi tutustua Kauppalehden maanantain (31.10.2011) numerossa (sivu 9).

Mielenkiintoista oli havaita, että maailmanlaajuinen työtilaratkaisuja myyvä yritys oli kiinnostunut tutkimaan etätyötä. Ehkä tulevaisuudessa meillä on entistä paremmat mahdollisuudet työskennellä missä vaan, koska etätyöstä ovat myös tilaratkaisuja tarjoavat yritykset kiinnostuneita.

Etätyön asemesta artikkelit usein käsittelevät mobiilityötä tai liikkuvan työntekijän työtä. Liikkuvan työntekijän työ voidaan määritellä sen mukaan, miten monissa eri paikoissa työtä tehdään ja miten niissä liikutaan. Esimerkiksi työntekijä voi vuorotella kahden paikan välillä, kierrellä monissa paikoissa ja palata aina yhteen paikkaan jne. Alue millä liikutaan voi myös olla rajattu.

Nykyään työtä voidaan tehdä varsin monessa paikassa ja milloin tahansa. Etätyöskentelystä on tullut niin yleistä, että olisi vaikea luopua siitä. Yleisyydestä huolimatta etätyö voi olla joskus myös haasteellista.

Etätyöskentelyssä työpisteiden ergonomiaa voi olla vaikea saada samalle tasolle kuin se on perinteisissä työpisteissä. Osalle työntekijöistä voi olla vaikea riittävästi erottaa vapaa-ajan ja työnteon rajaa. Ihmiset ovat kuitenkin varsin hyvin oppineet toimimaan niin, että etätyönä he huolehtivat välillä työasioita, mutta sen jälkeen taas palaavat vapaa-ajan viettoon.

Mielenkiintoista huomata, miten vähitellen työnteko on muuttunut. Samalla ihmiset ovat myös oppineet hyödyntämään uusia mahdollisuuksia. Tietotekniikan kehittyminen on tarjonnut meille paljon uutta.

Mukavia etätyökokemuksia kaikille!

Varjo-IT aikamme ilmiö

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa blogissani ainoastaan IT (informaatioteknologia) asioista, mutta viime aikoina on ollut niin mielenkiintoisia uutisia, että päädyin kirjoittamaan tälläkin kertaa tietotekniikasta.

Todennäköisesti monet ovat huomanneet uutisia, joissa kerrottiin miten työpaikoilla käytetään nykyään omia tietokoneita ja ohjelmia, kun viralliset laitteet ja järjestelmät eivät toimi kunnolla tai ovat vanhentuneita. Yhden uutisen nähdessäni ajattelin, että noinhan se on. Täytyykin yrittää muistaa, että tätä ilmiötä kutsutaan varjo-IT:ksi. Sitä en kyllä tiennyt, että varjo-IT on niin laajaa, mitä uutisista voi ymmärtää.

Asialla on tietenkin monta puolta, esimerkiksi tietosuojakysymykset, taloudelliset kysymykset, virallisten järjestelmien hitaus ja toimimattomuus, mutta ne ovat todennäköisesti lähes kaikkien tiedossa varsin hyvin. Niitä en viitsi miettiä tarkemmin. Ilmiöön liittyy myös varsin myönteisiä näkökulmia, joista päätin kirjoittaa.

Aikaisemmin ehkä oli niin, että työntekijät eivät kovin hyvin osanneet ATK-asioita ja työpaikoilla oli haastetta saada väki oppimaan niiden käyttöä. Nyt työntekijät ovat niin taitavia, että he käyttävät yksityisesti parempia järjestelmiä kuin mitä työpaikalla on tarjolla. Tuohan tarkoittaa sitä, että ATK-osaaminen on nykyään varsin hyvällä tasolla. Enää ei tarvitse miettiä osaavatko ihmiset riittävästi ATK:ta.

Varjo-IT ehkä myös osoittaa sitä, että työntekijät haluavat saada työnsä sujumaan tehokkaasti. Sehän on hyvä asia. Jos kaikki vaan istuisivat huoneessaan ja odottelisivat, milloin viralliset laitteet käynnistyisivät, niin tuottavuus olisi aika huonoa.

Osaan kyllä kuvitella, että tietoturvallisuudesta vastaavat voivat olla joskus kauhuissaan, kun ihmiset käyttävät omia järjestelmiään. Siinä voi olla heille aika iso haaste. Toisaalta se on myös mahdollisuus. Tietotekniikan on kuitenkin aina ollut tarkoitus auttaa työnteossa, joten varjo-IT:stä voi ottaa vinkkejä työpaikan varsinaisen tietotekniikan kehittämiseen.

Syyskuussa toinen mielenkiintoinen tietotekniikkaa käsittelevä uutinen oli juttu siitä, miten älypuhelimet lähettelevät meistä tietoja. Uutinen vaikutti vähän huolestuttavalle enkä oikein osannut siitä kirjoittaa blogia. Löysin kuitenkin Petteri Järviseltä aiheesta hyvän blogin, josta saa lisää tietoa.

Varmuuden vuoksi haluan vielä mainita, että itse selviän ilman varjo-IT:tä, mutta pidän ilmiötä varsin mielenkiintoisena. Ihmiset ovat mukavan kekseliäitä.

Aurinkoista syksyn jatkoa kaikille!

Tekniikasta iloa syksyn iltoihin

Syyskuun alkaessa huomaa, että kesä on ohi, vaikka ei haluaisikaan. Sää voi olla hyvinkin aurinkoinen, mutta suuri osa aikuisista on jo niin paljon töissään kiinni, ettei oikein kesäistä lomatunnelmaa saa aikaiseksi. Kaikilla tuntuu olevan tosi paljon tekemistä. Ehkä sitä on jo vähän liikaakin, kun syksyn alkaessa innostutaan monista uusista hankkeista.

Tällä kertaa minulla on kaksi aihetta, joista halusin kirjoittaa blogin, niin päätin yrittää kirjoittaa molemmista. Huomasin tänään Energiateollisuus ry:n  tiedotteesta, että kaukolämmön tulevaisuusselvitys on julkaistu. Tiedotteen otsikon mukaan kaukolämpö pitää pintansa suosituimpana lämmitysmuotona.

Syksyn myötä ulkona alkaa usein olla jo vähän kylmä, niin uutinen mukavasti muistutti siitä, miten hyvät lämmitysjärjestelmät meillä on Suomessa. Kaukolämpö on yksi niistä. Meille se on aika itsestään selvää, että lämmitys on kunnossa, mutta kaikkialla ei todellakaan ole niin. Ei tulisi mieleenkään, että opiskelijat istuisivat talvitakit päällä luennoilla, mutta muualla sellaista voi nähdä. Tarkemmin tähän varsinaiseen kaukolämmön tulevaisuusselvitykseen voi tutusta linkistä.

Toinen blogin aihe oli iPad ja siihen liittyvät ergonomia-ajatukset. Olen miltei kuukauden käyttänyt iPadia. Ajatuksena on ollut tutkia se ergonomiaa. Täytyy myöntää, että se on omalla tavallaan miellyttävä laite. Internetin surffaaminen on tosi kätevää ja esim. valokuvia on helppo näyttää siitä muille.

Ergonomian näkökulmasta iPad voi vähentää silmien rasitusta, koska sillä voi lukea esimerkiksi sähköpostit suurempana kuin matkapuhelimen näytöltä. Varsinkin vähän iäkkäämmille henkilöille laite on hyvä vaihtoehto säästä silmiä rasitukselta ja lukea tekstejä iPadista pelkkään puhelimen näyttöön verrattuna.

Varsinkin ranteiden ja sormien kannalta laite on vähän haastava. Aika helposti kädet rasittuvat. Ehkä käyttöön tottuu ja erilaisilla oheislaitteilla ergonomiaa saa parannettua. Mielenkiintoisinta on tavallaan se, että iPadia käyttäessä huomaa tarvitsevansa uusi palveluita. Sillä on mukava mm. lukea lehtiä missä vaan tai päivittää omaa kalenteria. Kuukauden kokemuksellani olen löytänyt jo itselleni hyödyllisiä palveluja. Syksyn myötä sen käyttöön on toivottavasti aikaa tutustua lisää.

Mukavaa syyskuuta kaikille!

Sähkömagneettisiin kenttiin liittyvä työntekijädirektiiviehdotus saatavana suomeksi

Elokuussa tyypillisesti suomalaiset palaavat lomalta, kun taas Keski- ja Etelä-Euroopassa vasta lähdetään lomalle. Tällä kertaa lomalta palatessa tästä lomien eriaikaisuudesta näyttää olleen hyötyä, sillä heinäkuun aikana työntekijädirektiiviehdotus on ilmestynyt monilla kielille myös suomeksi. EU:ssa on tehty käännöstyötä suomalaisten lomaillessa.

Tarkasti ottaen kesäkuussa komissio antoi ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (sähkömagneettiset kentät) aiheuttaville riskeille. Silloin ennen lomille lähtöä asiakirja oli saatavana vain englanniksi. Nyt asiakirja löytyy eri kielillä täältä.

Suomeksi oleva pdf –tiedosto löytyy täältä.

Oli mukava huomata, että kaikki aiheesta kiinnostuneet lomalta palaavat suomalaiset voivat ensitöikseen tutustua asiakirjaan äidinkielellään. Myös perustelut löytyvät suomeksi.

Kerroin uusimman tilannekatsauksen (1 / 2011 – julkaistu 30. kesäkuuta 2011) pääkirjoituksessa jo lyhyesti direktiiviehdotuksen sisällöstä. Katsauksessa on muutakin mielenkiintoista sähkö- ja magneettikenttiin liittyvää luettavaa, joten katsaus on myös hyvä vaihtoehto luettavaksi lomalta palaaville. Englanninkielinen versio tilannekatsauksesta on tarkoitus julkaista elokuun aikana.

Näillä näkymin sähkömagneettiset kentät tulevat olemaan syksylläkin varsin ajankohtainen aihe, sillä aihetta näytetään käsiteltävänä myös Suomen eduskunnassa. Ainakin löysin asiakirjan myös eduskunnan www-sivuilta.

Lomalta palatessa helposti tulee sellainen vaikutelma, että nyt kesä loppuu, mutta toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, vaan voimme nauttia kauniista kesäpäivistä edelleen. Voihan sitä työpapereitakin lukea kesäpäivästä nauttien.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä työntekijädirektiiviehdotuksen ja muiden työpaperien parissa!