Kevättä kohti ollaan menossa

|

Istuin illalla Kittilän lentokentällä ja katselin kaunista auringonlaskua. Taas kerran itsekseni ihmettelin, miten laajaksi lentokenttä on muuttunut. Enää ei mennyt lentoja vain Helsinkiin vaan juuri ennen minun lentoani oli kone menossa Pariisiin ja Zürichiin. Oli varsin kansainvälinen tunnelma.

Ulkona oli vielä aika kylmä, mutta kaunis auringonlasku muistutti siitä, että kevättä kohti ollaan menossa. Enää ei ollut kaamosajasta tietoakaan. Toinen kevään merkki on lintujen laulu, jota olen jo jonkin verran aamuisin kuunnellut. Kittilässä en sitä kuullut, mutta etelämpänä olen sitä jo huomannut.

Tätä blogin aihetta miettiessä tuli mieleeni aika paljon muitakin aiheita, mutta ajattelin, että on mukavampi aloittaa blogi kauniilla auringonlaskulla. Sellaista ajatellessa tulee hyvälle tuulelle. Vähän huonolle tuulelle tulen helposti siitä, jos mietin sitä miten paljon ihminen on itse luonut itselleen paineita ja haasteita tekemällä huonosti toimivia tietokoneohjelmistoja ja -järjestelmiä.

Olen alkanut odottaa, että jonain päivänä tulee käänne ja huomataan, miten paljon aikaa menee hukkaan, kun kaikenlaisia datakantoja kerätään ja pyöritetään. Alkuperäinen ajatus on voinut olla hyvä, mutta lopputulos voi olla kaikkea muuta. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun tulee käänne ja digitalisaatiosta tällaisena mitä se nyt on aletaan luopua. Ihmiset voivat tehdä elämästä helpompaa, kunhan vaan haluavat tarttua toimeen. Kunhan malttaa odottaa asioilla on tapana muuttua.

Toinen mitä olen vähän jo alkanut odottaa on se, että aletaan uudestaan arvostaa tutkittua tietoa ja sitä että uusi tieto on hyvä rakentaa vanhan tutkitun tiedon päälle. En ole tätä aihepiiriä viime aikoina ehtinyt seuraamaan kunnolla, joten en tiedä miten paljon tällä hetkellä vanhaa tietoa käytetään, mutta ajoittain kun seuraan TV-ohjelmia huomaan, että kommentoijilla on ilmeisiä aukkoja tietopohjassaan. Tätäkin aihetta ja sen kehitystä on mielenkiintoista seurata.

Lapissa näin myös kauniita revontulia, mutta yrityksestä huolimatta en saanut niistä kunnon valokuvia. Ehkä sitten seuraavalla kerralla onnistun saamaan kuviakin. Oli mukava, että satuin niitä tällä kertaa näkemään.

Mukavaa maaliskuuta kaikille!

Itsensä mittaaminen – algoritminen hoiva

|

Huomasin Antti Tiaisen mielenkiintoisen artikkelin ”Innostuimme mittaamaan askeliamme, untamme ja sykettämme ja nyt laitteet kertovat meille, miten pitäisi elää – ”Emmekö osaa enää tehdä mitään itse?”  Näin kysyy professori Tiainen Helsingin sanomissa 2.2.2019.

HS:n artikkeli kertoo yhdysvaltalaisesta kulttuuriantropologista Natasha Schüllista, joka on tutkinut itsensämittaajia vuodesta 2013. Hän oli puhumassa Rethinking Health Care -symposiumissa Espoossa.

GFK -yhtiön selvityksen mukaan vuonna 2016 joka kolmas ihminen käytti teknologiaa itsensä mittaamiseen. Selvityksessä oli ollut mukana 16 maata. Suomi ei ollut mukana. Tarkemmin tuloksiin voi tutustua GFK:n www-sivulla olevasta dokumentista: Health and fitness tracking, Global GfK survey.

HS:n artikkelin mukaan aluksi itsensä mittaaminen (self-tracking) liittyi lähinnä siihen, että saatiin dataa esim. liikkumisesta, nukkumisesta tai sykkeestä. Nykyään algoritmit ja laitteet kertovat, miten käyttäjillä menee ja ne ohjaavat heitä. Esimerkkeinä huolehtivista laitteista mainittiin HAPIfork -haarukka, joka auttaa syömään riittävän hitaasti ja Lumo Lift, joka auttaa pitämään paremman ryhdin.

Artikkelia lukiessa tulee sellainen käsitys, että on mahdollista mitata todella monia asioita ja saada erilaisia ohjeita mittausten perusteella melkein asiaan kuin asiaan. Enää ei tarvitse esim. syödä, juoda, liikkua, nukkua tai vaikka meditoida omien tunteiden tai tarpeiden mukaan, vaan aina voi joku algoritmi tai laite ohjata asiaa. Tätä kaikkea Schüll kutsuu algoritmiseksi hoivaksi. Hän on myös julkaisut kirjan Keeping track.

Itsensä mittaaminen on mennyt muutamassa vuodessa selvästi eteenpäin. Löysin vuodelta 2014 MTV3:n uutisen ”Mittaa itsesi – mullistaako tämä terveydenhoidon?” Muutama vuosi sitten on ajateltu, että itsensä mittaaminen auttaa huolehtimaan paremmin omasta terveydestään. Nykyään ehkä ohjataan enemmän.

Tällä hetkellä itsensä mittaamiseen on jo niin paljon erilaisia mahdollisuuksia, että mittaaminen voi mennä liialliseksi. Jos alkaa tarkasti noudattaa erilaisten algoritmien ohjeita, voi mittaaminen muuttaa stressaavaksi ja uuvuttavaksi. Joskus jopa terveydelle haitalliseksi. Kohtuus kaikessa on ehkä tässäkin hyvä periaate.

Mukavaa helmikuuta kaikille!

Viime vuoden tuloksia ja uuden vuoden näkymiä

|

Mukava aloittaa taas kerran uusi vuosi. On hyvä hetki vähän miettiä, mitä edellisenä vuonna tapahtui ja toisaalta suunnata uuteen. Viime vuonna merkittävin sähkö-ja magneettikenttiin liittyvä muutos kotimaassa oli se, kun uusi säteilylaki ja NIR-asetus astuivat voimaan joulukuussa 2018. Siitä olen kertonut jo tilannekatsauksessa 2/2018, joten ei tässä sen enempää. Aiheesta voi lukea tilannekatsauksen pääkirjoituksesta.

Viime vuonna päättyi COST-toimi [BM1309] ’European network for innovative uses of EMFs in biomedical applications (EMF-MED)’ ja uutena käynnistyi COST-toimi [CA17115] ‘European network for advancing Electromagnetic hyperthermic medical technologies’ (MyWAVE). Olen ollut näissä verkostoissa mukana. Tämän uuden MyWAVE:n tavoitteena on tukea tutkijoiden verkostoitumista tutkimusalueella, jossa keskitytään sähkömagneettisen hypertermisen lääketieteellisen teknologian edistämiseen.

Myös useita CIGRE:n (the Council on Large Electric Systems) Technical Brochure julkaisuja saatiin viime vuonna valmiiksi.

Olen ollut näissä ryhmissä mukana, joten oli mukava huomata raporttien valmistuvan. Näistä on kirjoitettu myös artikkelit Electra -lehteen. Vuonna 2019 jatkan edelleen muutamassa mielenkiintoisessa CIGRE:n työryhmässä.

Suomen Kansallinen CIGRE-toimikunta (FiNC) ja CIGRE Study Committee D2 järjestävät vuonna 2019 yhdessä tilaisuuden ”Colloquium on Information Systems and Telecommunication” kesäkuussa Helsingissä. Tarkemmin aiheeseen voi tutustua tilaisuuden kotisivulla.

Sähkö- ja magneettikenttiin littyen on myös vuonna 2019 tiedossa aktiviteettejä. Tilannekatsauksia julkaisen edelleen. Kyseessä on jo yhdestoista vuosi, kun niitä tehdään, mutta edelleen aihe on ajankohtainen ja kiinnostava. Aihepiiriin littyvä BioEM2019 -konferenssi järjestetään tänä vuonna Ranskassa. Tilaisuudesta löytyy jo tietoa Bioelectromagnetics Societyn www-sivulta.

Paljon tuli viime vuonna valmiiksi, joten on hyvät mahdollisuudet suunnata nyt uusiin asioihin. Mielenkiintoista nähdä mitä alkanut vuosi tuo tullessaan.

Hyvää alkanutta vuotta 2019 kaikille!

Liioittelevat ilmaisut osana viestintää

|

Katselin marraskuussa useamman kerran, miten kauniisti aurinko paistoi. Usein olen ajatellut, ettei ainakaan marraskuussa kannata Suomeen kenenkään tulla, kun täällä on niin huono sää. Tänä vuonna yllätyin aurinkoisista päivistä ja kauniista auringonlaskuista. Halusin laittaa marraskuussa muutaman valokuvankin aurinkoisesta päivästä Instagramiin muistuttamaan auringosta. Tietenkin päivän pituus oli marraskuussa lyhyt.

Lehtiä lukiessa tuli vähän sellainen vaikutelma, että marraskuussa suosittuja keskustelunaiheita olivat esimerkiksi uupuminen, työssä jaksaminen ja yksinäisyys. Ehkä marraskuu tuntuu yleisesti raskaalle kuukaudelle ja se näkyy myös siinä mistä lehdissä keskustellaan. Helsingin Sanomissa (25.11.2018), oli mielenkiintoinen artikkeli aiheesta: Kivan kyseenalaistaja. ”Työelämässä korostetaan nyt liiaksi tekemisen hauskuutta ja hyvää fiilistä”, sanoo työyhteisöjä kouluttava Pekka Järvinen. Artikkelin mukaan se on hänen mielestä petollista. Artikkeliin haastateltu Pekka Järvinen on organisaatiopsykologi.

Hänen mukaansa työn hauskuuden voimakas korostaminen johtaa ylilyönteihin. Tarkemmin aiheesta voi lukea alkuperäisestä artikkelista, mutta itse ymmärsin niin, että uusille työntekijöille voi syntyä virheellinen käsitys työstä ja työelämästä yleensä, kun hauskuutta korostetaan viestinnässä.

En ole aihetta tutkinut tai edes seurannut, niin en tiedä minkälaisena työelämä oikeasti nykyään kuvataan. Järvisen kommenttien seurauksena aloin miettiä, miten suomen kielessä nykyään suositaan aikaisempaan vahvempia ilmaisuja. Kielelliset ilmaisut ovat vähän erilaisia eri puolella Suomea, mutta perinteisesti vastaavanlaista tavallaan liioittelua ei kovin paljon ole ollut, mitä viime aikoina on voinut huomata. Englanninkieliset ilmaisut ovat usein voimakkaampia kuin suomen kielessä käytetään. Ehkä ulkomailta on tarttunut suomeenkin liioittelevia ilmaisuja, vaikka se ei ole perinteistä suomalaista tyyliä.

Joissakin tilanteissa liioittelevat sanat ovat piristäviä ja ihan mukavia, mutta jos lukee esimerkiksi Twitteristä kymmeniä viestejä siitä, miten mahtavaa, ihanaa tai ainutkertaisen hienoa jokin asia, ihminen, tilaisuus tai vaikka työpaikka on, niin aihe muuttuu epäuskottavaksi. Tavallaan sisällöt irtautuvat arkisesta elämästä ja perinteisestä tavasta käyttää suomen kieltä.

Ehkä suomen kielen käyttö muuttuu tulevaisuudessa. Mikäli liioittelevat ilmaisut yleistyvät opimme automaattisesti tulkitsemaan ilmaisut uudella tavalla. Eiköhän niihin vähitellen myös sopeudu. En tiedä miten paljon tällaisesta yleisestä liioittelusta on ollut kyse, kun työpaikkoja ja niissä tekemisen hauskuudesta on kirjoitettu. Sellainen ilmiö itselleni tuli mieleen Pekka Järvisen ajatuksia lukiessa.

Jos haluaa laajemmin lukea työelämästä niin uusimmassa Kauppalehti Optiossa (19/2018) on myös työelämää käsittelevä artikkeli ”Parhaat johtajat kirittävät toisiaan”.

Mukavaa joulukuuta kaikille!

Suomen kieli herättää keskustelua

|

Istuin junassa ja kuuntelin Yle Areenasta Pyöreä pöytä -ohjelmaa, jonka otsikkona oli ”Me tuhotaan koko suomen kieli tässä yhdessä lähetyksessä” (31.10). Olin kyllä aikaisemminkin huomannut, että lokakuussa käytiin keskustelua suomen kielen asemasta, mutta vasta junassa ehdin asiaa tarkemmin miettiä.

Keskustelun taustalla oli muutama päivä aikaisemmin uutisoitu Suomen kielen lautakunnan kannanotto aiheesta. Yle uutisoi (26.10) kannanotosta otsikolla ”Hätähuuto suomen kielen näivettymisestä: Rappio etenee yhä nopeammin, englannin valta-asema uhkaa”. Varsinaisen kannanoton otsikko on ”Suomi tarvitsee pikaisesti kansallisen kielipoliittisen ohjelman”. Sen voi lukea kielilautakunnan www-sivulta.

Aihe näyttää herättäneen lisääkin keskustelua, esimerkiksi 31.10. tuli myös Yle:n uutinen ”Professorit yhtyvät huoleen kielen näivettymisestä – ’Pahimmissa uhkakuvissa suomi jää juttelukieleksi kotona’”. Uutisessa tuettiin aikaisempaa Suomen kielen lautakunnan kannanottoa.

Tavallaan on ihan mielenkiintoista, että suomen kielen asemaan on kiinnitetty viime päivinä näin paljon huomiota. Itse en ole tutkinut aihetta, niin en osaa ottaa kantaa kielen muutokseen, mutta pidän tärkeänä, että kieli on rikasta ja mahdollistaa hyvän kommunikoinnin ihmisten kesken.

Ymmärtääkseni ihmiset ovat eri tavalla kielellisesti lahjakkaita. Kaikkien ei ole helppo oppia ja ylläpitää useita aktiivisia kieliä. Toisaalta itsensä ilmaisemisen ja ymmärretyksi tulemisen kannalta on tärkeää, että osaa jotakin kieltä hyvin. On helpompi ilmaista tunteitakin, kun löytyy sanoja. Esim. sairaana ja väsyneenä voi olla vaikea ilmaista itseään millään kielellä. Vahva äidinkielen osaaminen silloin korostuu.

Pyörä pöytä -keskustelussa heiteltiin puheen joukkoon muutamia englanninkielisiä sanoja ja se mahdollisesti tarkoitti tuota otsikossa mainittua kielen tuhoamista. Samantapaista puhetta olen muistaakseni kuullut aikaisemminkin, mutta silloin ei ole käytetty englantia vaan esimerkiksi sivistyssanoja tai latinankielisiä sanontoja. Sitä ehkä pidettiin ”hienona”.

Käytetään sitten yksittäisiä englanninkielisiä sanoja tai latinankielisiä sanontoja, niin se helposti heikentää puheen tai kirjoituksen ymmärrettävyyttä. Aikaisemmin ajattelin vähän niin, että puhuja yrittää olla jotenkin tavallista parempi, kun hän käytti paljon sivistyssanoja. Nykyään itsestä alkaa jo tuntua siltä, ettei puhujalla ole äidinkieli hallinnassa, kun puhe on täynnä vierasperäisiä sanoja. Hyvää suomen kieltä on alkanut entistä enemmän arvosta. Mielenkiinnolla odotan, mistä keskustellaan marraskuussa.

Hyvää marraskuuta kaikille!