Hankin itselleni The New York Times -lehden lukuoikeuden, kun Helsingin Sanomien lukijoille se oli vuodeksi ilmaista. Aikaa on tietenkin rajallista, mutta päätin kokeilla. Alussa piti valita mitä uutisviestejä haluan sähköpostiini. Yritin heti olla varovainen, etten ota liian montaa aihetta, mutta muutamaa olen kokeillut. Aamuisin tulee The Morning -uutiset sähköpostiini. Se viesti tulee silmäiltyä. Aiheet ovat usein vähän erilaisia mitä kotimaisissa lehdissä.

Tätä blogia kirjoittaessa silmäilin myös varsinaista päivän lehteä. Sisältöä oli taas tosi paljon. Huomasin 31.3. lehdestä artikkelin ”When Will Japan’s Cherry Blossoms Bloom?, A.I. Can Help Answer That”. Ymmärsin niin, että kännykkään on Japanissa sovellus, jolla voi löytää missä kirsikkapuut kukkivat. Itse olen kerran ollut Japanissa, silloin kun kirsikkapuut kukkivat ja muistan, miten kaikki kukkia ihailivat. Artikkelista tuli mukavan keväinen tunnelma.

Suomessa kevään tuloa voi tietenkin seurata myös esim. Muuttolintujen kevät -sovelluksella. Omaan sovellukseeni tuli viesti, että Jyväskylän yliopistossa on aiheesta kaikille avoin tilaisuus. Aiheesta on kerrottu myös Jyväskylän yliopiston www-sivulla otsikolla ”Tule juhlistamaan Muuttolintujen kevättä 8.4. yliopiston päärakennuksen juhlasaliin”. Ehkä itsekin seuraisin tilaisuutta, jos sen voisi tehdä etänä.

Kevääseen liittyviä artikkeleja löytyi myös Tiede-lehdestä 4/2026. Tiede vastaa -artikkelin aiheena oli ”Mistä muuttolinnut tietävät, milloin palata?” Vastauksen oli antanut Aleksi Lehikoinen, Helsingin yliopistosta. Vastauksesta ymmärsin niin, että lintujen muuton ajoittuminen perustuu valonmäärän muutokseen, linnun kuntoon ja ympäristön olosuhteisiin. Lajeilla on optimaalinen päivän pituus. Kaukomuuttajille päivän sopiva lyheneminen on merkki lähteä. Kylmällä säällä ja vastatuulella muuttoa ilmeisesti lykätään. Tällaiset asiat siis vaikuttavat, milloin joku muuttolintu on tunnistettavissa Suomessa.

Muitakin mielenkiintoisia pieniä vastauksia Tiede-lehdestä löytyi, esim. oli vastattu siihen mistä tulee papukaijamerkki tai miksi lisääntynyt valo voi masentaa.

Kevättä kohti ollaan selvästi menossa.

Mukavaa huhtikuuta kaikille!

Tammikuussa on ollut varsin kovia pakkasia. Itsekin kävelin myöhään illalla ulkona noin 25 asteen pakkasessa ja mietin, että nyt täytyy varoa, etten vaan kaadu ja loukkaa itseäni. Pakkasessa on tavallista vaikeampaa käyttää esim. kännykkää ja soittaa vaikka apua. Yleensä yritän olla käyttämättä kännykkää ulkona, jos on paljon pakkasta.

Pakkasista on kirjoitettu myös lehdissä. Helsingin Sanomista huomasin 31.1. Ari Tukian artikkelin: ”Asiantuntija kertoo, kuinka kovilla pakkasilla voi kuntoilla järkevästi”. Artikkeliin on haastateltu liikuntatieteiden tohtoria Piia Kaikkosta UKK Instituutista. Jos ymmärsin oikein, niin tarkkaa pakkasrajaa ei voi kuntoilijalle antaa. Siihen vaikuttaa monet tekijät. Kaikkonen korostaa jutussa, että on tärkeä suojata sormet, varpaat, kasvot ja hengitystiet sekä pukeutua kerroksittain. Suosittelen artikkeliin tutustumista, varsinkin jos kuntoilee pakkasessa.

Pakkasista huolimatta kuuntelin mielenkiinnolla linnunlaulua tammikuun viimeisenä päivänä. En viitsinyt pakkasen vuoksi alkaa sitä tunnistamaan Muuttolintujen kevät -sovelluksella. Niin lintu jäi nyt epäselväksi. Odotan jo sitä, että voin taas alkaa keväällä lintuja tunnistaa sovelluksella.

Osittain tuon linnun vuoksi innostuin selaamaan TIEDE Luonto 1/2026 -lehteä. Löysin useamman kiinnostavan kirjoituksen. Linnuista oli useita artikkeleja, mutta valitsin tähän erityisesti talveen sopivan lukijan kysymyksen ”Onko karhuilla talviunivaikeuksia?”. Kysymykseen oli vastannut Luonnonvarakeskuksen petotutkija Ilpo Kojola. Ymmärsin, että karhut nukkuvat hyvin, kunhan pesä ei kastu tai ihminen häiritse.

Nyt kun meillä on varsinaisia paukkupakkasia, niin TIEDE Luonto -lehdestä huomasin myös mielenkiintoisen Aada Färdingin artikkelin ”Mikä pakkasessa paukkuu?”. Artikkeliin on haastateltu akustiikan emeritusprofessori Unto K. Lainetta, joka on onnistunut mittauksissaan selvittämään pakkaseen liittyvän äänen syntytavan ja -paikan. Laineen mukaan pakkasen pauke on samaa perua kuin revontulien äänet. Ymmärtääkseni kyse on sähköisestä ilmiöstä. Tästä havainnosta löytyy vuodelta 2024 STT:n info sivun tiedote ”Tutkija selvitti: Pakkasen pauke syntyy pääasiassa taivaalla”. Kovin pitkään syytä ei ymmärtääkseni ole siis tunnettu. Lisäksi puut ja rakennukset voivat myös napsahdella pakkasella.

Seuraavalla kerralla, kun kävelen pakkasessa, yritän vähän tarkemmin kuunnella pakkasen ääniä.

Mukavaa helmikuuta kaikille!

Marraskuussa huomasin lehdissä useita mielenkiintoisia artikkeleja. Esimerkiksi Tiede-lehdessä 13/2025 oli Antti Kivimäen artikkeli ”Nykyihminen on liian vapaa”. Otsikko vaikutti niin mielenkiintoiselle, että päätin lukea ihan koko artikkelin. Artikkeliin oli haastateltu psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvistä.

Tässä Tiede-lehden artikkelissa kerrotaan, että Keltikangas-Järvisen mukaan liika yksilöllisyys ja valinnanvapaus tekevät ihmisistä itsekkäitä ja onnettomia. Pitkässä artikkelissa on paljon mielenkiintoista asiaa, mutta ainakin väliotsikko ”Lapsille ei sovi itseohjautuvuus” jäi mieleeni. Mikäli aihe kiinnostaa, niin kannattaa lukea koko artikkeli.

Juuri kun aloin tätä blogia kirjoittaa huomasin myös Helsingin Sanomista 27.11. Anne Haikolan artikkelin ”Meistä tuli uhreja”. Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Tiede-lehdessä 10/2025. Tähän artikkeliin on kerätty tietoa useammalta asiantuntijalta. Myös Keltikangas-Järvisen kommentteja on mukana. Lyhyesti tiivistettynä ymmärsin niin, että uhriutumisesta on tullut muotia ja ihmiset korostavat haavoittuvuuttaan entistä enemmän. Toisaalta nykykulttuurissa ei vahvisteta selviytymiskykyä, vaikka se parantaisi hyvinvointia. Tekstissä myös kerrotaan London School of Economicsin viestinnän professorin Lilie Chouliarakin kirjoittaneen, että kärsimyksen eetos leviää useille elämänalueille.

Näitä artikkeleja lukiessa aloin miettiä, että ehkä eri ikäiset ihmiset kokevat näitä asioita eri tavalla. Sukupolvet ja tietenkin myös yksilöt ovat erilaisia. Sukupolvien erilaisuutta työelämässä on käsitelty mm. Kauppalehdessä 10.11.2025 Cilla Bhosen artikkelissa ”Marjo Miettinen avautuu Enston ja verottajan perintökiistasta, josta uhkaa sukeutua vuosien oikeustaistelu”.

Artikkelissa perheyhtiö Enston yksi omistajista ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen miettii johtamista ja listaa seuraavat sukupolvet: on 1950- ja 1960-luvuilla syntynyt hyvinvoinnin sukupolvi ja X-sukupolvi, johon kuuluvat 1970-luvulla syntyneet, sitten on Y-sukupolvi, eli millenniaalit ja vielä Z-sukupolvi eli zoomerit. Artikkelin mukaan työntekijöiden leveä ikähaarukka vaikeuttaa johtamista, mutta toisaalta Miettinen näkee työntekijöiden leveän ikähaarukan mahdollisuutena.

Ajattelisin niin, että nuo edellä luetellut sukupolvet voivat olla erilaisia suhteessa uhriutumiseen tai liialliseen vapauteen. Ehkä jatkossa itsekin huomaa tällaisia asioita paremmin, kun tuli näitä artikkeleja luettua. Ihan mielenkiintoista että näin vuoden pimeänä aikana psykologian näkökulmasta on julkaistu useampia artikkeleja. Aihe ilmeisesti kiinnostaa.

Mukavaa joulukuuta kaikille!