Tänä syksynä on tullut useamman kerran katsottua uutisia ja ihmeteltyä, mitä kaikkea maailmassa voikaan tapahtua. Milloin aiheena on väkivaltaisuus koulussa, suuret irtisanomiset tai sitten pankkien kaatumiset maailmalla. Ihmettelemisen aihetta riittää miltei päivittäin.
Uutistieto on kaikkien saatavilla reaaliaikaisesti ja maailmanlaajuisesti. Silloin kun esim. taloudessa menee hyvin, se tavallaan heijastuu innostukseksi myös kotisohvalla uutisia katsoviin Matti Meikäläisiin ja vastaavasti taantuman tai laman lähestyessä tai sitä pelätessä, vaikutus tuntuu toiseen suuntaan synkkyytenä.
Kun synkkiä yllättäviä uutissähkeitä tulee runsaasti uutisissa, sitä alkaa arvostaa arkisia hyvin toimivia omia rutiineja. Huomaa miten mukava on kulkea rauhallista kotikatuaan ja katsella ruskan kaunistamia puita. Monet pienet läheiset asiat muuttuvat arvokkaammiksi, kun huomaa, ettei juuri mikään ole itsestään selvää. Yllätyksiä ei tunnu kaipaavan.
Omalla tavallaan ihmisen psyyke on uskomattoman ihmeellinen. Siihen voi vaikuttaa niin monella tavalla ja monet asiat. Toisen ihmisen tapaa toimia on monesti vaikeaa ymmärtää. Toisaalta itse kunkin oma sisäinen maailma ja minän eheys vaikuttaa siihen, miten hän toista ihmistä ymmärtää ja miten tilanteita arvio. Ihmisen psyyke ja ihmisten välinen vuorovaikutus ovat varsin moniulotteisia ja hienoja rakenteita.
Ainakin se on ollut helppo huomata, että ihmiset eivät todellakaan ole suorittavia koneita, vaikka välillä siltä vaikuttaakin. Nykyään tiedetään jo paljon ihmisen henkisistä ominaisuuksista ja mielen kehittymisestä, mutta ehkä näihin liittyvää ymmärrystä kannattaa jatkossa kaikkien yrittää vielä oppia lisää.




Sorry, comments are closed for this post.