Nro. 5 / 2011/2 Magneettikentille altistuminen ja lapsuusiän akuutti lymfaattinen leukemia São Paulossa Brasiliassa

Päätoimittajan kommentti: Artikkelissa kerrotaan tapaus-verrokkitutkimuksesta, joka sisälsi kaikki akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan (ALL) sairastuneet lapset kahdeksasta mukana olleesta sairaalasta Brasiliasta. Tutkijoiden mukaan tulokset olivat yhteneviä muiden vastaavanlaisten tutkimuksien kanssa, mutta tämän tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan antaneet tukea magneettikenttien ja lapsuusiän leukemian väliselle yhteydelle. Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu lisääntynyt leukemiariski lapsilla, jotka asuvat lähellä voimajohtoja ja altistuvat… »

Nro. 1 / 2011/2 Pääkirjoitus

Viime kerralla pääkirjoitukseni päättyi tietoon, että komissio oli antanut juuri ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäis­vaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (sähkömagneettiset kentät) aiheutuville riskeille. Lupasin palata asiaa seuraavassa katsauksessa. Ajatukseni oli tehdä komission ehdotuksesta erillinen uutinen tähän katsaukseen, mutta päätin, ettei kannata jakaa liian keskeneräistä tietoa. Tietääkseni direktiiviehdotusta on… »

Nro. 8 / 2011/1 Lyhyt katsaus verkkotaajuisia sähkö- ja magneettikenttiä koskevaan epidemiologiaan ja laboratoriotieteeseen

Päätoimittajan kommentti: Tutkijat ovat laatineet katsauksen verkkotaajuisten kenttien vaikutuksista. Tutkijoiden mukaan tällä hetkellä ei ole hyväksyttyjä laboratoriotutkimuksissa saatuja tuloksia, jotka osoittaisivat magneettikenttäaltistuksen karsinogeenisen vaikutuksen eläimiin. Eikä mekanismeja ole yleisesti hyväksytysti selitetty. Verkkotaajuisten magneettikenttien mahdollisia terveysvaikutuksia on tutkittu laajalti sekä epidemiologiassa että laboratoriotieteissä. Tässä tutkimuksessa luotiin katsaus saatavana oleviin todisteisiin molemmilta tieteenaloilta. Ensimmäisessä, vuonna 1979 julkaistussa… »

Nro. 3 / 2011/1 Yhteisanalyysi magneettikenttiä ja lapsuusiän leukemiaa käsittelevistä uusista tutkimuksista

Päätoimittajan kommentti: Tutkijoiden loppupäätelmä oli, että magneettikenttiä ja lapsuusiän leukemiaa käsittelevät uudet tutkimukset eivät aiheuttaneet muutoksia aiempiin arvioihin siitä, että magneettikentille altistuminen on mahdollisesti syöpää aiheuttavaa. Aiemmissa yhteisanalyyseissä oli raportoitu yhteys magneettikenttien ja lapsuusiän leukemian välillä. Kheifets ja kumppanit suorittivat yhteisanalyysin, jossa he hyödynsivät tietoja vuoden 2000 jälkeen julkaistuista asuinalueiden pientaajuisia magneettikenttiä ja lapsuusiän leukemiaa… »

Nro. 12 / 2010/2 Lapsuusiän syöpä ja suurjännitteisten voimajohtojen aiheuttamat magneettikentät Englannissa ja Walesissa: tapaus-verrokkitutkimus

Päätoimittajan kommentti: Tutkimusryhmä teki Isossa-Britanniassa tapaus-verrokkitutkimuksen lapsuusiän syövän ja suurjännitejohtojen aiheuttaman magneettikenttäaltistuksen välisestä yhteydestä. Tutkijat tulivat lopputulokseen, että magneettikenttäaltistus ensimmäisenä elinvuonna ei todennäköisesti ollut ainoa syy lapsuusiän leukemiariskin näennäiseen kasvuun, vaikka he olivat havainneet sitä aikaisemmassa tutkimuksessaan. Epidemiologiset todisteet viittaavat siihen, että kroonisella altistumisella pientaajuisille magneettikentille olisi yhteys kohonneeseen lapsuusiän leukemian riskiin. Ei kuitenkaan ole… »