Monilla on varmaan kokemuksia tylsistä kokouksista, joissa joutuu ihan pinnistelemään, jotta jaksaa seurata asioiden käsittelyä. Osa osallistujista puuhaa kokouksen aikana jotain muuta esim. kannettavalla tietokoneella tai vaan piirtelee paperille. Kahviakin tulee helposti juotua niin paljon, että alkaa jo epäilyttää, onko siitä itselle haittaa.
Oheispuuhastelusta voi olla kuitenkin hyötyä, se voi auttaa keskittymään käsiteltävään asiaan paremmin. Sen on monet ehkä itse jo huomanneet, mutta asiaa on myös tutkittu. Yksi aiheeseen liittyvä tutkimus löytyy tämän vuoden Applied Cognitive Psychology –lehdestä.
Cambridgen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan piirustelu ja muu oheispuuhastelu saattavatkin olla keinoja, joiden avulla selviydymme paremmin yksitoikkoisista tehtävistä. Palaverissa piirtelevä henkilö voi vaikuttaa välinpitämättömälle, mutta hän itse asiassa painaa asioita paremmin mieleensä piirrellessään, kuin ”aktiivisemmin” kuuntelevat. Tarkemmin tietoa tästä tutkimuksesta löytää myös poliklinikka.fi verkkosivulta.
Piirtelyn lisäksi kokouksissa tulee joutua kahvia. Sen juomisesta näyttää olevan terveydelle hyötyä. Kahvin juonnin on todettu mahdollisesti ehkäisevän aikuistyypin diabetesta ja mahdollisesti jotain muitakin sairauksia. Kahvin hyvistä vaikutuksista näyttää löytyvän tietoa moniltakin verkkosivuilta aina tiedotusvälineistä paahtimoiden nettisivuille. Vaikka kahvin juonti näyttääkin nykytiedon perusteella olevan terveyttä edistävää, niin kahvin ohessa syötävät leivonnaiset voivat aiheuttaa haastetta painon hallinnan suhteen. Niitäkin usein kokouksissa tarjoillaan.
Joka tapauksessa, ihan mukava lähteä tästä seuraavaksi kokoukseen, kun tietää, että ainakin voi vapaasti piirrellä, kun se kerran on osoitettu hyödylliseksi. Ehkä jotain muutakin kokouspuuhastelua voisi kehitellä.
Mukavia piirtelyhetkiä palavereihin kaikille!




Sorry, comments are closed for this post.