Lintuja katsellessa

Seisoin linja-autopysäkillä ja katselin pientä lintua edessäni. Työpäivän jälkeen oli vähän väsynyt olo. Oli mukava katsella pikkulintua, joka käveli jalkakäytävällä lähellä tietä. Sain otettua jonkinlaisen valokuvan linnusta, sillä en tiennyt, mistä linnusta oli kyse. Näin samalla kertaa myös toisen linnun, talitiaisen, joka oli viereisessä puussa.

Piristyin lintuja katsellessa. Tuntui makavalla, ettei tarvinnut lähteä erikseen lintuja etsimään, vaan niitä oli siinä linja-autopysäkillä. Koitin äsken vähän selvittää, minkä linnun näin. Löysin netistä sivuston, jossa esitellään 100 lintulajia. Siellä voi opiskella eri lintulajeja. Muutama lintu muistutti näkemääni, mutta täysin varma en vielä ole.

Muutakin mielenkiintoista on tullut syyskuussa vastaan. Selailin uusinta kauppalehti Optiota 15/2019 (26. syyskuuta). Lehdessä oli jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen haastattelu artikkelissa ”Miten Ruotsia vastaan voi pelata vielä paremmin?” Arikkelissa on käsitelty mm. johtamista, palautteen antamista ja sitä, miten syntyy timanttinen tiimihenki. Teksti oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Artikkelin ajatuksia voi todennäköisesti soveltaa myös muuhun kuin jääkiekkoon. Otsikossa olevaan kysymykseen vastaus on: pelaa vaan. Tästä on tullut heille lentävä lause.

Saman lehden aikaisemmassa numerossa 14/2019 (12. syyskuuta) on myös käsitelty tiimejä. Lehdestä löytyy artikkeli ”Kuinka tiimin älystä saa kaiken irti?”, kirjoittajana Ville Perttula. Aihepiiristä on julkaistu myös kirja Tiimiäly – Opas muuttuvaan työelämään (Tuuma 2019). Tarkemmin aiheesta voi lukea artikkelista ja tuosta kirjasta.

Selailin myös Kauppalehden Fakta –lehteä 10/19 (20. syyskuuta). Fakta on johtamisen ja työelämän erikoislehti. Erityisesti huomioni kiinnittyi kolumniin ”Huijarisyndrooman hyvät puolet”. Kolumnin mukaan huijarisyndroomasta kärsivä epäilee omaa osaamistaan ja pelkää jatkuvasti paljastuvansa huijariksi. Hän vähettelee saavutuksia ja työkaverit tuntuvat fiksummalle. Kolumnissa kerrotaan tutkimuksesta, jossa tästä kärsivät lääketieteen opiskelijat olivat empaattisempia ja vähemmän koppavia kuin muut. Tutkimuksessa tehtiin simulaatioita. Diagnoosien teossa he olivat yhtä hyviä kuin muutkin. Tutkimuksesta kerrottiin kolumnissa vain vähän, joten en tiedä tarkasti, miten tutkimus on tehty.

Itse en ole huijarisyndrooma tutkinut, mutta aiheesta näyttää löytyvät aika paljon juttuja netistä. Esim. YLE on 12.2.2017 julkaissut uutisen: Huijarisyndrooma piinaa korkeasti koulutettuja –”On suunnaton häpeä, jos muut tajuavat, miten tyhmä olen”. Uutisessa kerrotaan miten tällainen tilanne voi syntyä ja miten se vaikuttaa ihmiseen. Uutisen viimeinen lause on varsin lohdullinen: ”Ongelma helpottuu usein myös iän ja elämänkokemusten karttuessa”.

Tällaisten erilaisten artikkelien lukemisen välissä on mukava palata ajatukseen lintujen katselemisessa. Sitä osaa kaikki tehdä, eikä siihen yleensä liity paineita. Jos ei jotain lintua tunnista, niin ei se haittaa. Kauniita ovat jokatapauksessa.

Mukavaa lokakuuta kaikille!

Sorry, comments are closed for this post.