Syksyn pimetessä lunta alkaa kaivata

Suomessa asuessa voi itse kukin nauttia vuodenaikojen vaihtelusta. Pimeinä työaamuina sitä ei ehkä aina muista asiasta nauttia, vaan miettii, miten selviää taas vuoden pimeimmästä jaksosta. Loka-marraskuussa tuntuu olevan kaikilla paljon tekemistä ja harva kokee itseään hyvin pirteäksi. Ennemminkin tilanne on päivänvastoin.

Tähän vuodenaikaan liittyy jotain myönteisiäkin asioita, vaikka sitä ei aina huomaa. Talven kylmyyteen on helpompi tottua, kun kesän helteistä ei siirrytä suoraan talvipakkasiin. Pimeässä palavat kynttilät ja muut tunnelmaa luovat valot tuovat ajalle tyypillistä tunnelmaa. Aurinkoiset päivät aina välillä piristävät kummasti. Pitkän hellejakson viimeiset aurinkoiset päivät koetaan ihan eri tavalla kuin kirkkaat syyspäivät. Tähän vuodenaikaan vähäinenkin aurinkoinen hetki kummasti ilahduttaa ja sen huomaa vaikka kesken työpalaverin.

Paljon myönteistä on löydettävissä syksyn pimenemiseen liittyen, mutta vauhdikkaan työnteon keskellä sitä ei ehkä tule ajatelleeksi. Perinteisesti työelämässä pyritään saamaan asiat valmiiksi vuoden vaihteeksi. Hankkeita päätetään vuoden lopussa jne. Tämän seurauksena loka-marraskuusta on tullut hyvin työteliästä aikaa. Vapaallakin on monesti hektistä. Harrastuksia on tarjolla niin paljon, että on vaikea valita, mitä tekisi tai tekeekö mitään. Toisaalta kun tekemistä on niin paljon, syksyn huonotkin säät jäävät miltei huomaamatta tekemisen lomassa.

Vaikka sitä ei aina huomaakaan, niin vuodenaikojen vaihtelu on kuitenkin mielestäni rikkaus, jota on ainakin välillä ihan mukava seurata.

Aurinkoisia hetkiä syksyn pimeyden keskelle!

Uskomattomia tapahtumia näyttää riittävän

Tänä syksynä on tullut useamman kerran katsottua uutisia ja ihmeteltyä, mitä kaikkea maailmassa voikaan tapahtua. Milloin aiheena on väkivaltaisuus koulussa, suuret irtisanomiset tai sitten pankkien kaatumiset maailmalla. Ihmettelemisen aihetta riittää miltei päivittäin.

Uutistieto on kaikkien saatavilla reaaliaikaisesti ja maailmanlaajuisesti. Silloin kun esim. taloudessa menee hyvin, se tavallaan heijastuu innostukseksi myös kotisohvalla uutisia katsoviin Matti Meikäläisiin ja vastaavasti taantuman tai laman lähestyessä tai sitä pelätessä, vaikutus tuntuu toiseen suuntaan synkkyytenä.

Kun synkkiä yllättäviä uutissähkeitä tulee runsaasti uutisissa, sitä alkaa arvostaa arkisia hyvin toimivia omia rutiineja. Huomaa miten mukava on kulkea rauhallista kotikatuaan ja katsella ruskan kaunistamia puita. Monet pienet läheiset asiat muuttuvat arvokkaammiksi, kun huomaa, ettei juuri mikään ole itsestään selvää. Yllätyksiä ei tunnu kaipaavan.

Omalla tavallaan ihmisen psyyke on uskomattoman ihmeellinen. Siihen voi vaikuttaa niin monella tavalla ja monet asiat. Toisen ihmisen tapaa toimia on monesti vaikeaa ymmärtää. Toisaalta itse kunkin oma sisäinen maailma ja minän eheys vaikuttaa siihen, miten hän toista ihmistä ymmärtää ja miten tilanteita arvio. Ihmisen psyyke ja ihmisten välinen vuorovaikutus ovat varsin moniulotteisia ja hienoja rakenteita.

Ainakin se on ollut helppo huomata, että ihmiset eivät todellakaan ole suorittavia koneita, vaikka välillä siltä vaikuttaakin. Nykyään tiedetään jo paljon ihmisen henkisistä ominaisuuksista ja mielen kehittymisestä, mutta ehkä näihin liittyvää ymmärrystä kannattaa jatkossa kaikkien yrittää vielä oppia lisää.

Syksyllä opetusta TTY:llä ja lukioissa

Uuden lukuvuoden alku on usein opettajille ja opiskelijoille kiireistä aikaa. Opettajat käynnistävät kurssejaan ja opiskelijat yrittävät saada selväksi, mille kursseille he tällä kertaa osallistuvat. Tänä syksynä kiireettä riittää tavallista enemmän, sillä aloitan TTY:llä uusia ympäristöterveyteen liittyviä kursseja, samalla kun osa vanhoista kursseista on poistunut tarjonnasta. Myös E-Girls -hankkeissa kehitetty WWW-kurssi: Sähkö, elektroniikka ja ympäristö järjestetään tänä syksynä lukioissa.

TTY:llä sekä vanhaa että uutta opetusta

Vuoden 2008 alussa TTY:llä tapahtui rakenneuudistus. Samalla kertaa Sähkötekniikka ja terveys -laboratorio ja Paperinjalostustekniikan laitos yhdistyivät Energia- ja prosessitekniikan laitokseen. Sähkötekniikka ja terveys -laboratorio muutti yhdistymisessä nimensä Ympäristöterveydeksi ja tänä syksynä alkaa uutta opetusta ympäristöterveyteen liittyen. Muutosten seurauksena vanhojen opintojaksojen korvaamisesta on tehty erillinenopiskelijatiedote. Kurssien osalta tietoa löytyy myös TTY:n uudesta personoidusta opiskelijaportaalista (POP) ja liitetiedostosta.

Lukiolaiskurssi käynnistyy viikolla 43

Seuraava WWW-kurssi: Sähkö, elektroniikka ja ympäristö käynnistetään viikolla 43. Kurssin alustavan ohjelman voi ladata liitetiedostosta. Tampereen alueella aloitustilaisuus pidetään Pirkkalan yhteislukiossa tiistaina 21.10.2008. Tampereen alueella kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Pirkkalan yhteislukion rehtoriin Tarja Kivimäkeen sähköpostilla tarja.kivimaki(at)pirkkala.fi. Vaasan alueella kiinnostuneiden lukioiden yhteyshenkilö on Maarit Vesapuisto (maarit.vesapuisto(at)uwasa.fi).

Syksyn alun kiireiden jälkeen opiskeluasiat alkavat yleensä sujua opettajilla ja opiskelijoilla ihan mukavasti. Asioilla on tapana selvitä ja järjestyä, eikä pienen ajan kuluttua edes enää muisteta alun vaikeuksia.

Mukavaa syksyn alkua kaikille!

Herkuttelun ihanuus

Miltei päivittäin tulee tietoa siitä, miten ihmiset lihovat kehittyneissä maissa. Toisaalta terveystietoisuus lisääntyy jatkuvasti ja ihmiset ovat hyvin perillä siitä, mikä on terveellistä ja mikä ei.

Vaikka on hyvin tunnettua, miten epäterveellistä on olla selvästi ylipainoinen ja mikä merkitys on omalla ruokavaliolla, niin silti vaikuttaa sille, että on varsin vaikea muuttaa omia tapojaan. Oikeastaan se ei ole mikään ihme, jos vähän miettii sitä, miten ravinto on integroitunut meidän jokapäiväiseen elämäämme.

Jos onnistumme jossakin asiassa tai muuten vaan vietämme juhlia, on luonnollista, että hankimme herkkuja, esimerkiksi täytekakun. Voimme juhlistaa asioita myös hyvällä aterialla. Vastaava ilmiö on havaittavissa silloin, kun olemme surullisia. Herkuilla on mukava lohduttaa itseään tai kaveriaan. Herkuilla voimme palkita monella tavalla. Moneen tunteeseen ja tunnelmaa liittyy herkkujen syöminen.

Tietenkin sillä miten päivittäin toimimme, on enemmän merkitystä kuin sillä miten satunnaisesti toimimme, mutta hyvin helposti löytyy hyvä syy herkutella vaikka joka päivä. Tietenkin terveellisestikin voi herkutella, mutta jotenkin tavaksi on tullut herkutella esim. hyvillä leivonnaisilla tai makeisilla eikä terveellisillä kasviksilla.

Kun ruoka on näin merkittävässä asemassa myös suhteessa ihmisten tunteisiin, on aika vaikea uskoa, että pienillä ponnisteluilla olisi helppo saada ihmiset huomattavasti laihtumaan. Olisi hyvä keksiä uusia vaihtoehtoja, miten voimme palkita itseämme, lohduttaa itseämme ja tuntea herkuttelun ihanuuttakin, ilman että sivuvaikutuksena tulee ylipaino-ongelmia.

Yksilön tasolla muutoksia voi tehdä miettimällä itselle sopivia korvaavia tapoja, mutta suurempi haaste on saada yhteiskunnallisia muutoksia aikaiseksi. Toisaalta kun yksilöt ovat aktiivisia, niin muutokset voivat levitä nopeastikin yhteiskunnalliselle tasolle.

Luovat ihmiset keksivät varmaan tähänkin aiheeseen tulevaisuudessa hyviä ideoita, joiden avulla herkuttelukin sujuu jatkossa ilman liiallista painon nousua.

Sähkö- ja informaatiotekniikan opetukseen liittyvä konferenssi alkoi Tallinnassa

Tällä viikolla järjestetään Tallinnassa yhdeksännentoista kerran sähkö- ja informaatiotekniikan opetukseen liityvä konferenssi (19th EAEEIE Annual Conference). Esityksiä näyttää olevan varsin kattavasti lähinnä eri puolilta Eurooppaa.

Konferenssi on hyvä foorumi esitellä kansainvälisesti opetuskokeilujaan ja saada palautetta. Perinteisesti yliopistoista on käyty tutkimusaloihin liittyvissä tieteellisissä konferensseissa, mutta myös opetukseen liittyen löytyy hyviä konferensseja. Niihin osallistuminen auttaa edistämään opetuksen arvostusta ja ylläpitää myös opetuksen hyvää laatua.

Tällä viikolla käynnistynyt tämän vuotinen sähkö- ja informaatiotekniikan konferenssi 19th EAEEIE (European Association for Education in Electrical and Information Engineering) Annual Conference, on jo muuttunut varsin perinteiseksi, sillä onhan näitä konferensseja järjestetty jo miltei 20. Suomalaisia esityksiä on ollut hyvin usein mukana näissä konferensseissa.

Tänä vuonna konferenssissa on esillä mm. Tampereen teknillisessä yliopistossa useampana vuonna järjestetty verkkokurssi ja siitä saadut kokemukset. Esiteltävä konferenssipaperi on nimeltään ”Virtual course ”Environmental Issues of Electric and Electronics Industry”, tekijöinä Katri Kesti, Jari Latva-Teikari, Toni Långsjö, Riitta Lehtelä ja Leena Korpinen.

Toinen omaan toimintaani liittyvä esitys perustuu Vaasan yliopistossa toteutettuun Vaasan alueen E-Girls -hankkeeseen ja siitä saatuun lukiolaispalautteeseen. Tämän paperin tarkka nimi on ”Vaasa Region E-Girls – Education of Electrical Engineering for the Senior Secondary School Students”, tekijöinä Leena Korpinen, Maarit Vesapuisto ja Timo Vekara.