Pohjoismaisia trendejä lokakuun viettoon – hygge, arbejdsglaede, lagom ja gluggavedur

Suunnittelin kirjoittavani tällä kertaa blogin siitä, miten luonnolla on positiivisia vaikutuksia ihmisiin. Nopeasti en kuitenkaan löytänyt hyviä tieteellisiä tutkimuksia aiheesta, niin päätin vaihtaa aihetta. Luontoa on kyllä mukava katsella ja siellä liikkuessa tulee otettua valokuvia, joitakin kuvia ole laittanut myös Instagramiin.

Vuodenaikojen vaihtelu tekee luonnon seuraamisesta varsin kiinnostavaa. Viime aikoina on voinut katsella ruskan etenemistä. Luonto muuttaa miltei päivittäin värejään. Ruska myös muistuttaa siitä, että olemme menossa kohti talvea ja valon määrä vähenee.

Huomasin, että uuden Yhteishyvä -lehden (5/2017) pääkirjoituksessa käsiteltiin myös tätä vuodenaikaa. Itse en ollut tullut ajatelleeksikaan, että lokakuu on vuoden pisin kuukausi (31 päivää ja 745 tuntia, kun lisätunti tulee kesäajan muunnosta). Mielenkiintoista on kyllä nähdä, tuntuuko lokakuu oikeasti tavallista pidemmälle vai ei. Jos on aurinkoisia päiviä ja mukavaa tekemistä, niin aika kuluu nopeasti.

Toinen aihe mihin pääkirjoituksessa kiinnitin huomiota, on hyggeily. Päätoimittaja ajatteli sitä tänä vuonna kokeilla. Itse ei ole erityisesti perehtynyt hygge-trendiin. Ylen uutisesta löytyy vuodelta 2016 uutinen ”Apua kaamokseen maailman onnellisimmilta – hygge-trendi antaa luvan jäädä sohvannurkkaan”, jossa on tarkemmin kerrottu tästä tanskalaislähtöisestä nautiskeluun kotioloissa keskittyvästä trendistä.

Yleltä löytyy myös uutinen ”Mitä on suomalainen hygge? Miten sinä hyggeilet?”, johon on kerätty kotimaisia kokemuksia aiheesta. Ilmeisesti moni on hyggeillyt jo aikaisemminkin, sillä jutun mukaan hygge syntyy siitä, kun tekee jotain asiaa kiireettömästi, rennosti ja nautiskellen. Kuulostaa ihan mukavalle tavalla viettää lokakuuta.

Uusin netistä löytämäni Ylen uutinen hyggeilystä on tältä vuodelta. Uutisen mukaan brittiläinen The Times on listannut tuoreet nousevat pohjoismaiset trendejä vuodelle 2017 ja hygge on jo menneen talven lumia. Nyt mukana on suomalainen sisu, tanskalainen arbejdsglaede (työ on ilon ja onnellisuuden lähde), ruotsalainen lagom-käsite (elämää, jossa kaikki on täydellisessä tasapainossa) ja islantilainen gluggavedur (kannustetaan tiirailemaan huonoa säätä turvallisesti sisätiloissa).

Ehkä keskityn itse seuraamaan jatkossa luontoa ja sen muutoksia suhteessa vuodenaikojen vaihteluun, sillä nämä erilaiset trendit näyttävät muuttuvan varsin nopeasti. Tietenkin voi valita oman trendinsä päivittäin, sen mukaan mikä milloinkin tuntuu parhaalle.

Mukavaa lokakuuta kaikille!

Tervetuloa uusille kotisivuilleni leenakorpinen.com!

Avasin ensimmäiset omat dynaamiset kotisivut internetissä elokuussa 2007. Siitä lähtien olen julkaissut myös tätä blogia. Sivujen avaamisesta on kulunut kymmenen vuotta ja ajattelin, että nyt on korkea aika avata uudet sivut, jotka toimivat tehokkaammin nykyaikaisissa mobililaitteissa. Vanhoja leenakorpinen.fi sivuja ei ole tarkoitus jatkossa päivittää, vaan uusi sisältö tulee leenakorpinen.com sivuille.

Löysin kymmenen vuotta sitten kirjoitetun vanha blogini, jonka kirjoitin ensimmäisten sivujen avautuessa. Tekstiä lukiessa muistin, miten innostunut olin sivujen avautumisesta. Niin olen tälläkin kertaa. Mukava saada sivuille uusi ilme.

Oikeastaan monet samat asiat ovat edelleen internetissä, mitä kymmenen vuotta sitten oli. Esimerkiksi blogeja kirjoitetaan edelleen ja TV-ohjelmia voi katsoa internetin kautta. Tiedonsiirtonopeus on tietenkin parantunut ja erilaiset palvelut ovat nykyään laajemmin käytössä.

Kun vertaan tätä päivää ja 10 vuoden takaista tilannetta, niin viestintä on nykyään nopeampaa. Esim. Twitter-viesteillä tietoa liikkuu hyvin nopeasti. Itsellänikin on nykyään Twitter-tilejä, joilla voin kertoa kaikille seuraajilleni nopeasti mielenkiintoisia asioita. Välitän myös mielelläni muiden tviittejä eteenpäin. Uusilta kotisivuiltani löytyvät kaikki Twitter-tilini. Niiden kautta viestin esimerkiksi uusista artikkeleistani ensimmäiseksi.

Videoiden ja ehkä myös valokuvien käyttö on on kymmenessä vuodessa lisääntynyt. Avasin itsellenikin Instragramin, jotta voin halutessani laittaa valokuvia helposti muidenkin nähtäväksi. Videoita en ole vielä alkanut tuottaa, mutta mielenkiinnolla katselen ja ajoittain välitänkin muiden videoita esimerkiksi Twitterissäni. Esim. revontulista on ollut todella kauniita videoita.

Uusilla kotisivuillani aion jatkaa blogieni kirjoittamista. Periaate on sama kuin 10 vuotta sitten blogissani kerroin ”blogin kirjoittamiselle en ole asettanut erityisiä tavoitteita. Kirjoitan, kun huomaan kiinnostavia aiheita.” Viime vuosina olen kirjoittanut blogeja noin kuukauden väleihin suomeksi ja englanniksi silloin, kun uusi Situation report bulletin on julkaistu, eli kahdesti vuodessa.

Uusilla leenakorpinen.com sivuilla julkaistaan jatkossa myös tilannekatsaukset, jotka ovat muutaman kerran vuodessa sähköpostiin tilattavissa olevia uutiskirjeitä pientaajuisiin sähkö- ja magneettikenttiin liittyvistä terveyskysymyksistä. Kaikki vanhat tilannekatsaukset löytyvät myös uusilta sivuilta.

Mainittakoon vielä, että olen kerännyt uusille sivuille talteen myös edellisten kotisivujen arkistossa olleita opetukseen ja tutkimukseen liittyviä www-aineistoja. Minua on toivottu säilyttämään sisällöt verkossa, joten ne löytyvät edelleen myös sivuiltani.

Tervetuloa uusille kotisivuilleni ja mukavaa syyskuuta kaikille!

STM:n asetusluonnos ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman altistuksen rajoittamisesta lausuntokierroksella

Mietin ensin tämän kesäblogin aiheeksi erilaisia kesään liittyviä teemoja. Esimerkiksi olen katsellut viime päivinä mielenkiintoisia uutisia ja TV-juttuja siitä, miten voi helpottaa lomalta työhön paluuta. (Se jäi mieleeni, että kannattaa aloittaa työt keskellä viikkoa, jos mahdollista).

Varsinaiseksi blogin aiheeksi päätin kuitenkin valita ionisoimattomaan säteilyyn liittyvän säädöksen valmistelun. Aihe on tällä hetkellä varsin ajankohtainen ja siksi tärkeä kertoa siitä kesästä huolimatta.

Olen tilannekatsauksissa aikaisemmin kertonut, että Suomessa on käynnissä säteilylainsäädännön uudistus. Tästä kokonaisvalmistelusta löytyy tieto esim. Säteilyturvakeskuksen internet sivuilta löytyvästä uutisesta ”Säteilylainsäädännön uudistus koskee kaikkia suomalaisia”.

Yhtenä osana tätä valmistelua parhaillaan STM:n internet sivuilta löytyy lausuntopyyntö luonnoksesta sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman altistuksen rajoittamisesta.

Internetsivuilta löytyy muistio aiheesta ”luonnos sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman altistuksen rajoittamisesta”, sekä liitteet: (1) Altistumisraja-arvot optiselle säteilylle, (2) Altistumisraja-arvot ultraäänelle ja (3) Altistuksen raja-arvot ja toimenpidetasot sähkömagneettisille kentille. WWW-sivun mukaan lausuntoaika päättyy 14.8.2017.

Tietääkseni aikaisemmin Suomessa ei ole ollut velvoittavia säädöksiä niin laajasti mitä nyt on tulossa, joten suosittelen tutustumaan STM:n sivuilta löytyvään aineistoon. Lisää tietoa tästä valmistelusta löytyy myös tämän lainsäädäntöhankkeen internetsivulta.

Myös ionisoivaan säteilyyn liittyvä valmistelu etenee. Viime vuoden marraskuussa Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi lausuntoja esityksestä uudeksi säteilylaiksi. Internetistä löytyy esimerkiksi lääkäriliiton lausunto liittyen tuohon uuteen säteilylakiin.

Todennäköisesti tästä valmistelusta löytyy lisää tietoa internetistä, mutta keskityin tässä blogissa nyt ionisoimattomaan säteilyyn. Mielenkiintoista ammatillista luettavaa näyttää riittävä näin kesälläkin.

Mukavaa elokuuta kaikille!

Ajatuksia lentokoneesta

Istuin lentokoneessa ja pitkästä aikaa oli aikaa lukea sanomalehtiä. Mielenkiintoisia artikkeleja oli monia, mutta päädyin valitsemaan tähän blogiin niitä, joissa eläimet vaikuttavat terveyteen.

Ilta-Sanomissa (31.5) huomasin artikkelin myyräkuumeesta ja mielenkiintoisen tilaston sen esiintyvyydestä eripuolilla Suomea. THL:n tilastojen mukaan Itä- ja Etelä-Savossa myyräkuumetta näyttää olevan enemmän kuin muualla Suomessa. Toinen mielenkiintoinen havainto oli se, että aika monet eivät edes tiedä sairastaneensa myyräkuumetta. Duodecimin terveyskirjastossa löytyy lisätietoa aiheesta.

Helsingin sanomissa (31.5) oli artikkeli ’Hirvieläimet levittävät punkkeja, mutta punkkitaudit ovat peräisin pikkueläimistä’. Artikkelissa kerrotaan, että borrelioosin ja puutiaisaivotulehduksen yleistymisen ja metsäkauriiden sekä valkohäntäpeurojen kantojen kasvun välillä voisi olla yhteyttä. Aihe vaikutti ihan mielenkiintoiselle, mutta lentokoneessa sitä ei pystynyt alkaa tarkemmin selvittämään.

Ilta-Sanomissa (31.5) kerrottiin myös tarina henkilöstä, joka oli saanut hyttysten levittämän pogostantaudin. Tätä tarinaan en enää ehtinyt kunnolla lukea, mutta sen ymmärsin, että tauti on aika harvinainen. Terveyskirjastosta ja THL:n www-sivuilta löytyy pogostantaudista lisää tietoa, jos aihe alkoi kiinnostaa enemmän.

Mukavaa kesäkuuta kaikille!

STUK:n Isotooppilääketieteen TT-opas oli esillä isotooppipäivillä

Viime viikolla oli lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen Isotooppipäivät Pohjois-Karjalassa (11.5-12.5.2017). Osallistujia oli toista sataa ympäri Suomea. Tilaisuudessa esiteltiin esimerkiksi Säteilyturvakeskuksen (STUK) vuonna 2016 julkaisemaa Isotooppilääketieteen TT-opasta.

Innostuin selvittämään myös vähän laajemmin STUK:n www-sivuja ja mitä tietoa siellä on isotooppilääketieteen alueelta. Löysin aiheesta oman www-sivun otsikolla Isotooppilääketiede, joka löytyy Säteily terveydenhuollossa -kohdan alta. Sivulta löytyy muiden muassa taulukko, jossa kerrotaan eräiden isotooppitutkimusten määriä (vuonna 2012) ja keskimääräisiä potilasannoksia Suomessa.

STUK:n sivun (isotooppilääketiede) mukaan Suomessa tehdään vuosittain noin 40 000 isotooppitutkimusta, joista suurin osa on luuston tutkimuksia. Vuonna 2012 niitä oli yhteensä 8884. Toiseksi eniten tehtiin vartijaimusolmukkeiden paikantamisen gammakuvausta (4188).

STUK on julkaissut myös laajemman raportin aiheesta Isotooppitutkimukset ja -hoidot Suomessa 2012. Raportissa on verrattu vuoden 2012 tutkimus- ja hoitomääriä vuoteen 2009. Isotooppitutkimusten määrä oli pienentynyt 5 % ja isotooppihoitojen määrä oli lisääntynyt 6 %. Elinkohtaisesti jaotelluista kuvauksista eniten ovat lisääntyneet kasvainten kuvantamiset (53 %) ja eniten ovat vähentyneet verenkiertoelimistön tutkimukset (32 %).

STUK:n verkkosivuilta löytyy myös esite Potilas isotooppitutkimuksessa. Esite on tehty Säteilyturvakeskuksen ja Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistys ry:n yhteistyönä. Esitteessä on käytännönläheisestä kerrottu muiden muassa miten tutkimukseen valmistaudutaan, mitä tutkimuksessa tapahtuu ja mitä sen jälkeen. Pieni mielenkiintoinen yksityiskohta vielä esitteestä, jos on heti tutkimuksen jälkeen lähdössä matkalle (esim. lennolle): kannattaa pyytää todistus siitä, että on ollut tutkimuksessa.

Isotooppipäivillä oli paljon muutakin mielenkiintoista. Ala näyttää kehittyvän jatkuvasti.

Mukavaa kevättä kaikille!