Opiskeluun liittyy aika paljon haastavia tilanteita. Lukiosta yliopistoon siirtyminen ei välttämättä käy ihan kivuttomasti. Yliopistossa opiskelu on varsin vapaata, mutta toisaalta vapauteen liittyy myös vastuuta. Tätä ja muita opiskeluun liittyviä haastavia tilanteita olen käsitellyt aikaisemmin TTY:n Anturi-lehden palstalla ”Ajatuksia opiskelusta”. Nyt kirjoitukset ovat myös verkossa päivitettyinä.
Tähän ajankohtaan sopii hyvin kirjoitus aiheesta ”Opiskeluinto voi hävitä syksyn pimeydessä” (pdf). Tämä koskee myös muita kuin opiskelijoita. Syksyn alussa ollaan yleensä innokkaita aloittamaan uusia asioita, mutta vähitellen into hiipuu.
Oikeastaan on aivan ymmärrettävää, että samalla kun luonnossa tapahtuu syksyisiä muutoksia myös ihmisten into voi vähentyä. Onneksi kauniit ruskapäivät tarjoavat virkistystä, mutta joka tapauksessa talvea kohti ollaan menossa ja päivien pituus lyhenee lyhenemistään.
Kunhan talvesta on selvitty, on kevään jälkeen vuorossa kesä ja kesätyöt. ”Ajatuksia opiskelusta” -kirjoituksissa on myös teksti otsikolla ”Kesätyöt kutsuvat – uutena työntekijänä työyhteisössä” (pdf). Tekstiin on yritetty kerätä sellaisia ajatuksia, mistä olisi hyötyä uuden työn aloittamisessa. Sama teksti on myös teknologiateollisuuden opiskelijaboxissa.Opiskelijaboxista löytyy muutakin opiskelijoille suunnattua verkkoaineistoa, esimerkiksi tietoa alan työpaikoista ja erilaisia henkilöhaastatteluja.
Mielenkiintoisia lukuhetkiä kolumnien parissa ja opiskeluintoa kaikille syksyn pimeydestä huolimatta.




Sorry, comments are closed for this post.