Ajatuksia CIGRE-yleiskokouksesta

Istuin suuressa konferenssisalissa Pariisissa ja kuuntelin CIGRE-yleiskokouksen avajaisten keynote-puhujaa Dr Arshad Mansooria EPRI:stä (Electric Power Research Institute). Puhetta kuunnellessa huomasin, miten maailma näyttää erilaiselle energiakysymysten osalta, kun asioita tarkastellaan maailmanlaajuisesti. Oikeastaan oli ihan mukana ajatellaan muitakin kuin vain Euroopan ja Suomen energia-asioita välillä. Kotimaan asioita oli tullessa kuullut jo ihan riittävästi.

Osallistuin siis CIGRE-yleiskokoukseen Pariisissa elo-syyskuun vaihteessa. CIGRE on vuonna 1921 perustettu sähkövoimajärjestelmiin keskittyvä kansainvälinen voittoa tuottamaton järjestö. Suomen kansallisen CIGRE-toimikunnan kotisivujen mukaan alunperin CIGRE perustettiin siirtoverkko-organisaatioksi, mutta nykyään toiminta kattaa koko sähköjärjestelmän. Kotisivujen mukaan CIGRE:ssä asiantuntijat työskentelevät yhdessä parantaakseen sähköjärjestelmiä nyt ja tulevaisuudessa. Asiantuntijoiden toiminta tapahtuu 16 tutkimuskomitean kautta.

Avajaisten lisäksi innostuin sessiosta ”Extra-long transnational transmission lines”. Muistelin ennen sessiota, että joskus aikaisemminkin olen kuunnellut esityksiä esim. siitä miten pitkiä yhteyksiä voidaan vetää mantereelta toiselle tai ainakin sellaista suunniteltiin. Paljon erilaisia haasteita siinä näytti olevan, kun tehdään oikein pitkiä siirtoyhteyksiä. Jos tuollaista tietoa joskus tarvitsee, niin CIGRE:n aineistoista sitä voi löytää.

CIGRE-yleiskokouksessa aineistot ja tilaisuudet on luokiteltu CIGRE:n tutkimuskomiteoiden mukaan. Jos on vaikka kiinnostunut sähköasemista, kannattaa katsoa niitä tilaisuuksia, joita sähköasemia käsittelevä tutkimuskomitea järjestää. Myös useamman tutkimuskomitean yhteisiä tilaisuuksia järjestettiin. Osa tilaisuuksista oli tutoriaaleja tai workshop-tilaisuuksia. Ajatuksena ymmärtääkseni oli, että myös osallistujat voivat olla aktiivisia ja osallistua keskusteluun.

Keskiviikkona pidettiin Workshop ”SF6 alternatives for transmission and distribution substations and their switchgear”. Pienehkö sali oli ihan täynnä kuulijoita. Paljon erilaisia uusia teknisiä vaihtoehtoja on kehitetty. Monet kävivät myös kertomassa omista hankkeistaan, joita ovat tekemässä. Hyvin aktiivinen tunnelma tilaisuudessa oli. Ilmastomuutokseen suhtaudutaan vakavasti ja asioita halutaan tehdä paremmin.

Kävin myös katsomassa postereita aina, kun se sopi aikatauluuni. Paljon oli erilaisia aiheita esillä posterisessioissa. Myös tutkimuskomiteoiden toimintaa oli esillä postereissa. Itse tunnen aika huonosti sitä, mitä eri tutkimuskomiteat tekävät, niin postereista sai niistäkin hyvää tietoa. Mikäli CIGRE:n toiminta alkoi kiinnostaa, löytyy siitä hyvin lisätietoa CIGRE:n ja Suomen kansallisen CIGRE-toimikunnan kotisivuilta.

Mukavaa syyskuuta kaikille!

Sorry, comments are closed for this post.