Olen yli kymmenen vuotta tehnyt www-sisältöjä. Internet on kehittynyt vauhdilla tänä aikana. Nyt oli korkea aika avata myös dynaamiset omat sivut. Sivuilla on itseäni innostaneita asioita mm. etusivulla on vaihtuva valokuva ja ajatus. Arkistosta löytyy paljon aikaisemmin tehtyjä sisältöjä. Sivuston avaamisen on mahdollistanut Vaasan alueen E-Girls hanke.
—
Internet on mennyt kymmenessä vuodessa paljon eteenpäin. Noin 10 vuotta sitten olin julkaisemassa sähköverkkoista www-sisältöä, joka sai nimekseen sähköverkko-opus. Sinänsä kuvia ja tekstiä sai jo silloin hyvin laitettua sivuille, mutta toiminta oli selvästi alkeellisempaa kuin tällä hetkellä.
Nykyään Internetissä voi katsoa televisio-ohjelmia. Jos unohtaa katsoa uutiset, niin saman lähetyksen voi katsoa tietokoneelta. Myös puheluja voi soittaa ilmaiseksi. Matkalle lähtiessä voi katsoa tiestä kuvaa reaaliajassa eri puolelta Suomea ja selvittää säätilannetta. Paljon on menty eteenpäin.
Jo kymmenen vuotta sitten monilla oli omia kotisivuja. Samanlaisia sivuja on edelleen. Oma kuva, yhteistiedot ja vähän kuvausta omasta toiminnasta on ehkä tyypillisin kotisivu. Kuitenkin nykyinen Internet antaa paljon mahdollisuuksia. Sivun sisältöä voi päivittää helpommin. Omia ajatuksia voi julkaista blogissa jne.
Tämän huiman kehityksen innoittamana, päätin perustaa nämä uudet verkkosivut. Oli jännittävää ideoida mitä kaikkea sivut voivat nykyään sisältää. Lisäksi halusin luoda paikan mistä helposti löytyy www-sisältöjä, joita olen vuosien varrella ollut kehittämässä. Vanhoja sisältöjä varten sivuille on tehty arkisto. Sivuston avaaminen oli mahdollista osana Vaasan alueen E-Girls hanketta, jonka rahoittajana on Euroopan sosiaalirahasto(ESR) ja Etelä-Suomen lääninhallitus.
Samalla, kun uusi sivusto nyt avautuu, käynnistyy myös tämä blogini. Blogin kirjoittamiselle en ole asettanut erityisiä tavoitteita. Kirjoitan, kun huomaan kiinnostavia aiheita.
Tervetuloa uudelle sivustolleni ja blogin lukijaksi!
Leena Korpinen




Sorry, comments are closed for this post.