Herkuttelun ihanuus

Miltei päivittäin tulee tietoa siitä, miten ihmiset lihovat kehittyneissä maissa. Toisaalta terveystietoisuus lisääntyy jatkuvasti ja ihmiset ovat hyvin perillä siitä, mikä on terveellistä ja mikä ei.

Vaikka on hyvin tunnettua, miten epäterveellistä on olla selvästi ylipainoinen ja mikä merkitys on omalla ruokavaliolla, niin silti vaikuttaa sille, että on varsin vaikea muuttaa omia tapojaan. Oikeastaan se ei ole mikään ihme, jos vähän miettii sitä, miten ravinto on integroitunut meidän jokapäiväiseen elämäämme.

Jos onnistumme jossakin asiassa tai muuten vaan vietämme juhlia, on luonnollista, että hankimme herkkuja, esimerkiksi täytekakun. Voimme juhlistaa asioita myös hyvällä aterialla. Vastaava ilmiö on havaittavissa silloin, kun olemme surullisia. Herkuilla on mukava lohduttaa itseään tai kaveriaan. Herkuilla voimme palkita monella tavalla. Moneen tunteeseen ja tunnelmaa liittyy herkkujen syöminen.

Tietenkin sillä miten päivittäin toimimme, on enemmän merkitystä kuin sillä miten satunnaisesti toimimme, mutta hyvin helposti löytyy hyvä syy herkutella vaikka joka päivä. Tietenkin terveellisestikin voi herkutella, mutta jotenkin tavaksi on tullut herkutella esim. hyvillä leivonnaisilla tai makeisilla eikä terveellisillä kasviksilla.

Kun ruoka on näin merkittävässä asemassa myös suhteessa ihmisten tunteisiin, on aika vaikea uskoa, että pienillä ponnisteluilla olisi helppo saada ihmiset huomattavasti laihtumaan. Olisi hyvä keksiä uusia vaihtoehtoja, miten voimme palkita itseämme, lohduttaa itseämme ja tuntea herkuttelun ihanuuttakin, ilman että sivuvaikutuksena tulee ylipaino-ongelmia.

Yksilön tasolla muutoksia voi tehdä miettimällä itselle sopivia korvaavia tapoja, mutta suurempi haaste on saada yhteiskunnallisia muutoksia aikaiseksi. Toisaalta kun yksilöt ovat aktiivisia, niin muutokset voivat levitä nopeastikin yhteiskunnalliselle tasolle.

Luovat ihmiset keksivät varmaan tähänkin aiheeseen tulevaisuudessa hyviä ideoita, joiden avulla herkuttelukin sujuu jatkossa ilman liiallista painon nousua.

Sorry, comments are closed for this post.