Ajatuksia ATK-järjestelmien kehittämisestä

Ajatuksia ATK-järjestelmien kehittämisestä

Olen tottunut ottamaan miltei viikoittain käyttöön uuden ATK-palvelun, sillä esim. konferenssipaperit, tutkimusrahoitushakemukset ja tieteelliset lehtiartikkelit yleensä syötetään johonkin järjestelmään suoraan.  Yleensä järjestelmät toimivat hyvin, mutta viimeisen kuukauden aikana on muutaman kerran ollut sen verran paljon haastetta ATK-järjestelmien kanssa, että aloin miettiä asiaa tarkemmin.

Ehkä yksi tyypillinen ongelma, on se, että ATK-palvelut tuodaan loppukäyttäjille liian keskeneräisinä. Tämä ongelma on helppo tunnistaa ja siihen voi vaikuttaa edellyttämällä parempaa laatua ja ennakkotestausta. Monesti kyse on myös rahasta, sillä testaaminen maksaa.

Vaikeampi on tunnistaa puutteita, jotka liittyvät ATK-järjestelmän toiminnallisuuteen ja rakenteeseen.  Asiat voivat olla epäloogisesti esitettyjä tai järjestelmään joudutaan syötettämään tarpeettomia tietoja. Tämän tyyppisten ongelmien kohdalla ohjelman suunnitteluprosessissa on mahdollisesti ollut puutteita.  Joskus on esitetty, että tällaisiin ongelmiin voisi vaikuttaa se, että järjestelmien tekijät eivät riittävästi ota loppukäyttäjää huomioon, vaan tekevät niitä tavallaan itselleen. Osalla loppukäyttäjistähän on monesti varsin puutteelliset ATK-valmiudet ja he ovat hyvin kiireisiä.

Itse huomasin vielä yhden omasta mielestäni uuden näkökulman asiaan. Ainakin joidenkin järjestelmien hankinnassa ovat avainasemassa varsin kokemattomat henkilöt, joilla ei ole osaamista ATK- järjestelmien hankinnasta.  Osaamista olisi ollut hyvä olla enemmän.  Kuitenkaan meillä ei ole sellaista kulttuuria, että työntekijät itse arvioisivat oman osaamisensa rajoja ja osaisivat tarvittaessa kieltäytyä työtehtävistä, joihin he eivät ole päteviä tai pyytäisivät koulutusta.  Oman osaamisen rajojen hahmottamista voisi ehkä jopa yrittää opettaa, sillä mm. asiantuntijan tehtävässä on tärkeä tunnistaa oman asiantuntijuutensa rajat.

Suomenkielisissä ATK-järjestelmissä olen viime aikoina huomannut vielä yhden uuden käyttäjän kannalta haastavan kohdan. Käytetyt suomenkieliset käsitteet eivät välttämättä vastaa niitä määritelmiä joita sanoilla on yleensä totuttu ymmärtämään.  Tietenkin jos perehtyy kyseisen järjestelmän sanastoon ja erilaisiin ohjeisiin, niin käyttäjä oppii käsitteet, mutta jos järjestelmän haluaisi ottaa helposti käyttöönsä, niin sanastoa voi olla vaikea suoraan ymmärtää oikein. Onneksi arvaamalla pääsee kyllä aika pitkälle.

Joidenkin ATK-järjestelmien haastavuuksista huolimatta, tiedän monia tosi hyviäkin järjestelmiä, joita on mukava käyttää ja ne selvästi helpottavat työtäni. On tosi hyvä, että ohjelmia on jaksettu kehittää.

Mukavia hetkiä ATK-järjestelmien parissa kaikille!

Kyselytutkimuksen mukaan tietokone voi olla syy psyykkisen kuormituksen oireisiin

Käynnistin vuonna 2002 kyselytutkimuksen uuden tekniikan mukanaan tuomien muutosten vaikutuksesta työikäisen väestön terveyteen. Tähän mennessä on saatu julkaistua aineistosta jo kolme tieteellistä artikkelia. Eilen TTY tiedotti uusimmasta artikkelista, joka keskittyy psyykkisiin oireisiin.

Lähetimme kyselylomakkeen 15 000 työikäiselle suomalaiselle syksyllä 2002. Kysely sisälsi ergonomiaa, psyykkistä kuormitusta ja tapaturmia käsitteleviä kysymyksiä. Teknisiä laitteita, joiden käyttöä ja tuntemusta kartoitettiin, olivat muun muassa matkapuhelin, tietokone ja digi-TV sekä näihin liittyvät palvelut, kuten Internet ja teksti-TV. Vastauksia saatiin 6120 ja vastaajien keski-ikä oli 41 vuotta.

Totesimme tietokoneen käytön ja erilaisten psyykkisten oireiden välillä yhteyden. Erityisesti 31–40 -vuotiaiden naisten ryhmässä oli pöytätietokoneen käytön ja useiden psyykkisten oireiden välillä yhteys. Matkapuhelimen, kannettavan tietokoneen tai minitietokoneen, kuten kommunikaattorin käytöllä havaitsimme olevan yhteyttä 51–60 -vuotiaiden naisten masennukseen. Lisäksi 31–40 -vuotiaiden miesten ikäryhmässä tietokoneiden käytöllä oli yhteys pelkotiloihin ja matkapuhelimen käytöllä päihdeongelmiin.

Aikaisemmassa artikkelissa, joka käsitteli erilaisia fyysisiä oireita, koko aineiston analyyseissä ei todettu pöytätietokoneiden tai muiden mobiililaitteiden käytön ja fyysisten oireiden välillä yhteyttä. Kuitenkin esimerkiksi 41–50 -vuotiaiden naisten ryhmässä oli pöytätietokoneenkäytön ja niskahartiaoireiden välillä yhteys sekä 20–30 ja 51–60 -vuotiaiden miesten ryhmissä yhteys kannettavan tietokoneen tai muiden mobiililaitteiden ja lanne-ristiselän oireiden välillä. Psyykkisten oireiden ja fyysisten oireiden välillä todettiin koko aineistossa sekä useammassa naisten ja miesten ikäryhmässä yhteyksiä.

Mielenkiintoista havaita, että psyykkiset oireet tulivat esiin molemmissa tarkasteluissa. Vaikea tietää miksi näin on, mutta kuitenkin on mielestäni hyvä jatkossa kiinnittää huomiota mahdolliseen psyykkiseen kuormittavuuteen, jota uuden tekniikan myötä voi ilmetä.

Uudella tekniikalla on todella paljon myös myönteisiä vaikutuksia, joten niitä ei ole syytä unohtaa. Miten helppoa nykyään on esimerkiksi soitella toisille verrattuna aikaan ennen matkapuhelimien. Tekstaileminenkin on varsin loistava keksintö.

Mukavia hetkiä uuden tekniikan parissa kaikille!

Uusi vuosi – uudet tuulet ja mahdollisuudet

Tällä kertaa vuoden vaihtuessa siirryimme myös uudelle vuosikymmenelle. Aikaisemmin en ollut asiaa ehtinyt miettimään, mutta kun katsoin kansanväliseltä uutiskanavalta ohjelmaa siitä, mitä edellisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut, itsekin aloin miettiä aihetta tarkemmin. Kummasti asiat ovat edenneet ja aika kulunut nopeasti.

Jo 10 vuotta sitten oli IT -teknologia edistynyttä, mutta edelleen on menty eteenpäin. Internetistä on tullut entistä tärkeämpi. Esimerkiksi nykyään TV-uutisissa kerrotaan mitä joku johtava poliitikko on blogissa tai nettipäiväkirjassaan kertonut. Sosiaalinen media on lisääntynyt ja matkapuhelimet ovat tulleet entistä monipuolisemmiksi.

Helpompi on kuitenkin muistella mitä viime vuonna tapahtui. Yliopistomaailmassa suurin asia oli todennäköisesti uusi yliopistolaki, joka mahdollistaa paljon muutoksia. Monet muutokset astuvat voimaan vuoden vaihteessa. Esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto muuttuu säätiöyliopistoksi. Päällimmäisenä vuodesta 2009 jäi itselleni mieleen tämä säätiöyliopistoksi muuttumisen valmistelu. Paljon oli tehtävänä, mutta samalla syntyi uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Mielenkiintoista nähdä miten asiat etenevät tämän muutoksen myötä.

Mitä uutta on tulossa vuonna 2010?

TTY:n tasolla edellä kuvattu säätiöyliopistona aloittaminen on oletettavasti vuonna 2010 merkittävin uusi asia. Odotan myös muita uusia asioita. Sähkö- ja magneettikenttien terveysvaikutuksiin liittyen odotan tietoa aiheeseen liittyvän työntekijädirektiivin valmistumisesta. Myös muita kansainvälisiä kannanottoja on tietääkseni tekeillä.

Tarkemmin aihepiiristä kerron vuoden mittaan tilannekatsauksissa. Seuraava katsaus on tarkoitus julkaista lähipäivinä. Lisäksi on tekeillä tiivistetty englanninkielinen versio ensimmäisestä tilannekatsauksesta. Mahdollisesti myös seuraavista tehdään vastaava englanninkielinen versio.

Opetuspuolella täysin uusia kursseja ei ole suunnitteilla vuodelle 2010, mutta jonkin verran WWW-materiaaleja lisätään olemassa oleviin kursseihin. Viime syksynä aloitettu SF6 -kaasuun liittyvä koulutus jatkuu. Vuoden alussa järjestän 10.2. yhdessä HelenServicen kanssa ajankohtaispäivän energia-alaa koskevista SF6 -asetuksista ja aiheeseen liittyvästä raportoinnista Helsingin Energian Hanasaaren voimalaitoksella.

Tutkimuspuolella sähkö- ja magneettikentät ja niille altistuminen ovat toiminnassani edelleen ajankohtaisia. Tieteellisiä artikkeleja on edelleen tekeillä. Yksi valmis paperi on parhaillaan painossa odottamassa julkaisemista. Uusista tieteellisistä artikkeleista kerron jatkossakin englanninkielisillä kotisivuillani Current -palstalla.

Paljon mielenkiintoista muutakin on varmaan edessä vuonna 2010, sillä yleensä vuodessa ehtii tapahtua uskomattoman paljon asioita.

Hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille!

Tekniikan kehitykseen liittyviä eettisiä kysymyksiä voi tarkastella eri näkökulmista

Käynnistin viime viikolla uuden intensiivikurssin aiheesta ”Tekniikan kehitys eettisenä kysymyksenä”.  Koulutusta valmistellessa on tavallista enemmän tullut mietittyä, mistä eri näkökulmista tekniikan kehitystä voi tarkastella.

Yksi näkökulma on tietenkin se, miten itse tekniikka kehittyy ja erityisesti sellaiset tekniikan alat, joissa on eniten eettisiä kysymyksiä. Tällöin tulee mieleen esim. tuhoavat tekniikat, ihmisiä valvovat ja korvaavat tekniikat, elinympäristöä kuormittavat tekniikat ja elämää manipuloivat tekniikat.  Voidaan myös miettiä, minkälaisia eettisiä kysymyksiä asiantuntija tai suunnittelija tekniikan alalla kohtaa.

Toinen näkökulma on tarkastella asioita talouden tai yritysten eettisten kysymysten avulla. Tekniikan kehitys on keskeisesti mukana talouden kehityksessä. Uusia teknisiä tuotteita tuodaan jatkuvasti markkinoille. Talouteen liittyvät eettiset kysymykset ovat keskeisesti mukana myös tekniikan toiminnassa.

Kolmas näkökulma on ajatella tekniikan kehitystä osana tutkimuksen kehitystä tai tutkijan eettisiä kysymyksiä. Kaikkeen tutkimuksentekoon liittyy erilaisia arvovalintoja ja eettisiä kysymyksiä. Taloudelliset asiat ovat mukana tutkimuksenkin teossa. Esimerkiksi kysymys ”Voiko rahoittaja vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin?” on joissakin tutkimushankkeissa kiinnostava kysymys.

Tekniikkaan liittyvät eettiset kysymykset on varsin mielenkiintoinen kokonaisuus, eri näkökulmia riittää ja monilla asioille on eri puolia, eikä yhtä oikeaa vastausta pysty esittämään samalla tavalla kuin monissa muissa tekniikan asioissa.

Alussa mainittu kurssi ”Tekniikan kehitys eettisenä kysymyksenä” toteutetaan Allianssi-IHME eli ”Ihmistieteellisen tutkimuksen tohtori- ja tutkijakoulutuksen tiedekuntarajat ylittävä yhteistyö (jatkokoulutuksen kehittäminen)” kärkihankkeen rahoituksella. Koska kurssi on yliopistoallianssin kurssi, se järjestetään Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijoiden lisäksi Tampereen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston opiskelijoille. Yliopistoallianssi tarkoittaa Jyväskylän yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteistyökonsortiota.

Mielenkiintoisia pohdintoja kaikille!

Netistä apua standardien käyttöön

Internetin käytöstä on nykyään apua miltei mihin tahansa asiaan. Tietoa on saatavana paljon, mutta aina ei välttämättä tiedä, mihin tietoon voi luottaa ja mihin ei. Kaikki tieto ei myöskään ole ilmaiseksi saatavana, mutta kun käytetään kirjastojen tietoaineistoja, niin viimeistään silloin on tietoa saatavana todella paljon, myös luotettavaa.

Standardit ovat yksi tiedon lähde, mistä monesti olisi hyvä tietää varsin paljon, mutta käytännössä niiden etsimiseen ja niistä oikean tiedon löytämiseen helposti kuluu paljon aikaa. Lisäksi ne eivät ole suoraan ilmaiseksi saatavana, vaan tietoa pitää hakea maksullisista kanavista ja silloin helposti tärkeänkin standardeihin liittyvän tiedon hakeminen on jäänyt tekemättä.

Myös standardeihin keskittyneet organisaatiot ovat huomanneet, että olisi tärkeää saada esim. opettajille ja opiskelijoille paremmin heidän alansa tietoa esille. Myös yritykset ovat toivoneet, että uudet vastavalmistuneet osaisivat paremmin alansa standardeja. Näiden tarpeiden innoittamana on syntynyt uusi standardointiin perehdyttävä Internet-sivusto, SFSedu.fi. Sivusto on suunniteltu opiskelijoiden ja opettajien käyttöön. Sivuston luonnissa ovat keskeisesti olleet mukana SESKO ry ja MetStasta (Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry). Sivusto kuitenkin sisältää tietoa myös muiden alojen standardeista.

Kävin pikaisesti tutustumassa sivustolle, sieltä löytyi esim. sähkötekniikan alalta valmiita esityksiä opettajien käyttöön aiheista: 1) Standardointi, 2) Sähköasennukset, 3) Standardit tuotekehityksen apu, 4) Standardointi osana ammattitaitoa, 5) Standardit koneensuunnittelun työkaluina, 6) Painelaitestandardit, 7) Standardisointi ja tietolähteet, 8) Standardien merkitys käytännön -elämässä ja 9) Sähkötyöturvallisuus ja sähköasennukset. Osassa esityksistä oli olemassa myös lisätekstiä esittäjän tueksi.

Sivustolla näyttää olevan varsin paljon tietoa. Yksi mielenkiintoinen kohta, jonka löysin, oli sivuston yleisessä osassa suuret ja yksiköt. Niitä aina välillä tarvitsee ja ainakin voi nyt olla varma, että tieto on oikein, mitä löytää. Varsinainen tieto löytyy erillisestä pdf-tiedostosta, mutta aikaisemmin sitä ei ole tullut huomattua.

Sivustoon voi itse kukin tutustua lisää. Niin ja jos haluaa etsiä tietoa vain googlettamalla, niin eiköhän silloinkin tämän sivuston tiedot tule vastaan. Mukava, että tällainen on jaksettu tehdä. Uskon, että siitä on monille hyötyä.

Mielenkiintoisia hetkiä SFSedu.fi –sivuston parissa!