Uusi vuosi 2017 – mielenkiintoisia asioita tulossa

Uusi vuosi 2017 – mielenkiintoisia asioita tulossa

Vuoden alussa on mukava miettiä, mitä asioita uusi vuosi on tuomassa. Tietenkään kaikkea ei voi uudesta vuodesta tietää, mutta jonkin verran on kuitenkin mahdollista ennakoida. Vuoden ensimmäisinä päivinä olen itse yrittänyt tutustua luonnokseen uudesta säteilylaista. Luonnosta voi kommentoida 16.1.2017 asti.

Säteilylainsäädännön valmistelu etenee myös vuoden 2017 aikana. Suosittelen tutustumaan lakiluonnokseen, sillä säteily on varsin laaja kokonaisuus. Mukana on monenlaista tekniikkaa esim. sairaaloiden kuvantaminen, sähköjärjestelmien kentät, laserit, solariumit, kauneuden hoidon tekniikoita ja tietenkin myös perinteinen ionisoiva säteily.

Viime vuoden lopussa julkaisin taas pientaajuisiin sähkö- ja magneettikenttiin liittyvän tilannekatsaukseen 2/2016. Tilannekatsauksia jatketaan myös vuonna 2017. Seuraan tilannekatsauksissa myös lainsäädännön etenemistä.

Vuoden 2017 on maailman suurimmat kuluttajaelektroniikkamessut (CES 2017) Las Vegasissa 5.1-8.1.2017. Odotan mielenkiinnolla uutisia kyseisestä tilaisuudesta. Ainakin viime vuonna esillä oli useita tulevaisuuden tuotteita ja innovaatioita. Niistä sai hyvin tietoa internetin ja Twitterin kautta.

Myös kotimaassa on mielenkiintoisia tilaisuuksia tulossa vuonna 2017. Esimerkiksi lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen Isotooppipäivät pidetään 11-12.5.2017 Pohjois-Karjalan keskussairaalan (PKKS) Kliinisen fysiologian ja neurofysiologian yksikössä.

Isotooppilääketiede on kiinnostava ja jatkuvasti kehittyvä lääketieteen alue. Perinteisistä luuston gammakuvauksista on menty paljon eteenpäin. Yksi uusi mahdollisuus on SPET-TT fuusiokuvantaminen. PKKS aloitti viime vuoden lopulla myös PET (positroniemissiotomografia)- kuvaukset, joten uskon tulevien Isotooppipäivien olevan hyvin mielenkiintoiset.

Muutakin on tapahtumassa vuonna 2017. Euroopan tasolla COST EMF-MED (COST Action BM109: European network for innovative uses of EMFs in biomedical applications) jatkuu edelleen ja seuraava verkoston tapaaminen on Varsovassa helmikuussa.

Hyvää ja mielenkiintoista alkanutta vuodetta 2017 kaikille!

Nro. 9 / 2016/2 Vihreän teen polyfenolien käyttö ravintolisänä – terveysvaikutukset suurjännitteisille voimajohdoille altistuneilla työntekijöillä

Päätoimittajan kommentti: Kirjoittajat tutkivat oksidatiivisen stressin muutosta pientaajuisille sähkömagneettikentille altistumisen jälkeen ja vihreän teen polyfenolia sisältävän ravintolisän mahdollista suojavaikutusta oksidatiivista stressiä vastaan. Heistä polyfenoleilla voi olla vaikutusta.

Vaikka suurjännitteisten voimajohtojen aiheuttamien pientaajuisten sähkömagneettikenttien vaikutusta ihmisen terveyteen on tutkittu jo useita vuosikymmeniä, tutkimusryhmän mukaan tähänastisten tutkimusten perusteella ei ole voitu tehdä yhteneviä johtopäätöksiä. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena tutkia oksidatiivisen stressin muutosta pientaajuisille sähkömagneettikentille altistumisen jälkeen ja vihreän teen polyfenolia sisältävän ravintolisän mahdollista suojavaikutusta oksidatiivista stressiä vastaan.

Tutkimukseen osallistui 867 sähkönjakeluaseman työntekijää, joista osa altistui ja osa ei altistunut (hallinnollisissa tehtävissä työskennelleet) 110–420 kV:n voimajohtojen tuottamille pientaajuisille sähkömagneettikentille. Heidät jaoteltiin satunnaisotannalla kahteen ryhmään, joista toinen sai vihreän teen polyfenolia sisältämää ravintolisää ja toinen plaseboa. Oksidatiivista stressiä tutkittiin virtsanäytteiden 8-isoprostaanipitoisuuden ja oksidatiivisia DNA-vaurioita 8-hydroksi-2-deoksiguanosiinipitoisuuden perusteella.

Tutkimusryhmä havaitsi, että pientaajuisille sähkömagneettisille kentille altistuneiden työntekijöiden virtsan 8-isoprostaani- ja 8-hydroksi-2-deoksiguanosiinipitoisuudet olivat koholla merkittävästi. Kun he olivat käyttäneet vihreän teen polyfenolia ravintolisänä 12 kuukauden ajan, pitoisuudet myös laskivat merkittävästi. Plaseboryhmän pitoisuuksissa ei puolestaan tapahtunut vastaavia muutoksia.

Tutkimusryhmä arvioi myös käänteisvaikutusta jättämällä polyfenolin pois, jolloin työntekijöiden virtsan 8-isoprostaani- ja 8-hydroksi-2-deoksiguanosiinipitoisuudet kohosivat kolmen kuukauden jälkeen samalle tasolle kuin ne olivat olleet ennen tutkimuksen aloitusta. Toisin sanoen vihreän teen polyfenolin oksidatiiviselta stressiltä ja oksidatiivisilta DNA-vaurioilta suojaavaa vaikutusta ei enää havaittu. Tutkimusryhmän johtopäätöksenä oli, että suurjännitteiset voimajohdot vaikuttavat negatiivisesti työntekijöiden terveyteen. Pitkäaikainen vihreän teen polyfenolin käyttö ravintolisänä saattaa heidän mukaansa olla tehokas suoja suurjännitteisten voimajohtojen aiheuttamia terveysongelmia vastaan.

Lähde:

Zhang Y, Zhang D, Zhu B, Zhang H, Sun Y, Sun C. Effects of dietary green tea polyphenol supplementation on the health of workers exposed to high-voltage power lines. Environmental Toxicology and Pharmacology 46 (2016) 183–187.

Nro. 8 / 2016/2 Hybridiajoneuvolla ajamisen turvallisuus ja vaikutukset rytmihäiriötahdistinta käyttävillä potilailla

Päätoimittajan kommentti: Tutkijat arvioivat hybridiajoneuvojen aiheuttamien sähkömagneettisten häiriöiden vaikutuksia 30 potilaaseen, joiden rytmihäiriötahdistimen toiminta oli vakaata. Tutkimuksen aikana rytmihäiriötahdistimien ei havaittu reagoivan sähkömagneettisiin häiriöihin. Niitä kantavien potilaiden on turvallista olla tekemisissä hybridisähköajoneuvojen kanssa.

Lähtökohtana tälle tutkimukselle oli tieto siitä, että sähkömagneettiset häiriöt voivat vaikuttaa rytmihäiriötahdistimien toimintaan. Tutkimusryhmän mukaan viime vuosina yleistyneet hybridisähköajoneuvot ovat potentiaalinen sähkömagneettisten häiriöiden lähde, mutta niiden vaikutuksista rytmihäiriötahdistimiin tiedetään kuitenkin hyvin vähän.

Tässä tutkimuksessa arvioitiin hybridiajoneuvojen aiheuttamien sähkömagneettisten häiriöiden vaikutuksia elävien tutkimuskohteiden kantamiin rytmihäiriötahdistimiin. Tutkimukseen osallistui 30 iältään 64–82-vuotista potilasta (80 % miehiä), joiden rytmihäiriötahdistimen toiminta oli vakaata. Sähkömagneettisten häiriöiden lähteeksi valittiin Toyota Prius®.

Ajoneuvo nostettiin 15 cm maanpinnan yläpuolelle, jotta sähkömagneettisten häiriöiden vaihteluja moottorin eri kierrosluvuilla pystyttiin tutkimaan turvallisesti. Mittaustulokset ilmoitettiin magneettikentän voimakkuuksina A/m ja sähkökentän voimakkuuksina V/m ja vastaavina taajuuksina Hz. Mittauksia tehtiin kuudessa kohdassa: kuljettajan ja etumatkustajan istuimilla, oikean- ja vasemmanpuoleisella takaistuimella ja auton ulkopuolella n. 60 cm:n päässä taka- ja etupuskurista. Jokaisesta kohdasta mitattiin arvot joutokäynnillä, nopeuksilla 50 ja 100 km/h sekä vaihtelevilla nopeuksilla (kiihdytys–hidastus–jarrutus). Kaikkia rytmihäiriötahdistimia seurattiin jatkuvasti koko tutkimuksen ajan.

Mitatut sähkömagneettisten häiriöiden tasot olivat alhaisia: korkein keskimääräinen magneettikentän voimakkuus 2,09 A/m saatiin oikealta takaistuimelta nopeudella 50 km/h ja korkein sähkökentän voimakkuus 3,5 V/m kuljettajan istuimelta vaihtelevilla nopeuksilla. Tutkimuksen aikana tahdistimien ei havaittu reagoivan sähkömagneettisiin häiriöihin: ne eivät havainneet ylimääräisiä signaaleja, eivätkä niiden ohjelmoidut säädöt muuttuneet.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella rytmihäiriötahdistimia kantavien potilaiden on turvallista olla tekemisissä hybridisähköajoneuvojen kanssa. Koska kyseessä on ensimmäinen aiheesta potilailla tehty tutkimus, tutkimusryhmän mukaan tarvitaan lisätutkimuksia erimallisten hybridiajoneuvojen tai sähkömoottoreiden vaikutuksesta rytmihäiriötahdistimiin ja yksinapaisiin sydämentahdistimiin.

Lähde:

Tondato F, Bazzell J, Schwartz L, Mc Donald B W, Fisher R, Anderson S S, Galindo A, Dueck A C, Scott L R. Safety and interaction of patients with implantable cardiac defibrillators driving a hybrid vehicle. International Journal of Cardiology (2016).

Nro. 7 / 2016/2 Äidin pientaajuisille magneettikentille altistumisen yhteys raskaaksi tulemisen kestoon ja sikiön kasvuun

Päätoimittajan kommentti: Tutkijat testasivat hypoteesia, jonka mukaan äidin altistumisella pientaajuisille magneettikentille voi olla yhteys pidentyneeseen raskaaksi tulemisen kestoon, alhaisempaan syntymäpainoon tai raskausviikkoihin nähden alhaiseen painoon. Tutkimusaineistossa äitien altistus oli vain hieman voimakkaampaa kuin asunnoissa Suomessa yleisesti. Hypoteesiin ei saatu vahvistusta.

Pientaajuisten magneettikenttien vaikutuksesta lisääntymiskykyyn ja sikiön kehitykseen ei tutkimusryhmän mukaan ole aiemmissa tutkimuksissa löydetty vakuuttavia tietoja. Tässä tutkimuksessa testattiin hypoteesia, jonka mukaan äidin altistumisella pientaajuisille magneettikentille voi olla yhteys pidentyneeseen raskaaksi tulemisen kestoon, alhaisempaan syntymäpainoon tai raskausviikkoihin nähden alhaiseen painoon.

Tutkimusaineisto koostui 373 äidistä, jotka synnyttivät vuosina 1990–1994 Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Tutkimukseen haluttiin mukaan suuremmille magneettikenttäarvoille altistuneita äitejä, joten tutkimusjoukkoon sisällytettiin ainoastaan naisia, jotka asuivat paikallisen sähkölaitoksen tietojen perusteella lähellä tunnettuja pientaajuisten magneettikenttien lähteitä. Tällaisia olivat mm. muuntoasemat, suurjännitteiset ilmajohdot tai maanalaiset suurjännitekaapelit.

Äidin altistusta pientaajuisille magneettikentille ennen raskautta ja raskauden aikana tutkittiin kyselylomakkeilla ja lyhytkestoisilla mittauksilla asuinpaikoissa. Altistuksen yhteyttä pidentyneeseen raskaaksi tulemisen kestoon, alhaisempaan syntymäpainoon ja raskausviikkoihin nähden alhaiseen painoon arvioitiin logistisella regressioanalyysillä (jatkuvien muuttujien osalta lineaarisella regressiolla). Analyysissä huomioitiin muuttujat, joiden vaikutus raskauteen tunnetaan, kuten äidin tupakointi, alkoholin käyttö ja sosioekonominen asema.

Tutkimusaineiston äitien altistus pientaajuisille magneettikentille oli vain hieman voimakkaampaa kuin asunnoissa Suomessa yleisesti. Erittäin voimakkaita altistustasoja (> 0,4 μT) esiintyi hyvin vähän, mikä olikin tämän tutkimuksen rajoite. Tutkimushypoteesi pientaajuisille magneettikentille altistumisen yhteydestä pidentyneeseen raskaaksi tulemisen kestoon, alhaisempaan syntymäpainoon tai raskausviikkoihin nähden alhaiseen painoon ei saanut vahvistusta. Yhteyttä ei löytynyt altistustasoilla, joita äitien asuinpaikoissa mitattiin tässä tutkimuksessa.

Lähde:
Eskelinen T, Roivainen P, Mäkelä P, Keinänen J, Kauhanen O, Saarikoski S, Juutilainen J. Maternal exposure to extremely low frequency magnetic fields: Association with time to pregnancy and foetal growth. Environment International 94 (2016) 620–625.

Nro. 6 / 2016/2 Kuinka suuri etäisyys on riittävä? Erittäin suurjännitteisten voimajohtojen hyväksyntä ja niihin liitetty turvallisuuden tunne Saksassa

Päätoimittajan kommentti: Tutkijat analysoivat verkkokyselyn (440 osallistujaa) avulla, kuinka maallikot suhtautuivat tietoon voimajohtoihin liittyvistä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä. Tutkijat selvittivät, vaikuttaako tieto tai sen puute heidän turvalliseksi kokemaansa etäisyyteen ja kuinka lähelle kotiaan he hyväksyisivät voimajohtoja. Osallistujille näytettiin satunnaisotannalla erilaisia johdantotekstejä. Sen jälkeen heidän piti ilmoittaa turvaetäisyys ja hyväksyntäetäisyys metreinä. Tiedolla siitä, mikä osuus kokonaisaltistuksesta kotona oli voimajohtojen aiheuttamaa, ei havaittu olevan tilastollisesti merkittävää vaikutusta voimajohtojen turva- tai hyväksyntäetäisyyksiin.

Tässä tutkimuksessa analysoitiin, kuinka maallikot suhtautuivat tietoon erittäin suurjännitteisiin voimajohtoihin liittyvistä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä. Vaikuttaisiko tieto tai sen puute heidän turvalliseksi kokemaansa etäisyyteen ja kuinka lähelle kotiaan he hyväksyisivät voimajohtoja? Tutkimus suoritettiin verkkokyselynä, ja se perustui 440 osallistujan näytejoukkoon. Ensimmäinen muuttuja tutkimuksessa oli tieto ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä, joka tarkoitti tässä tapauksessa etäisyyden pidentämistä laissa vaaditusta 20 metristä 350 metriin. Toinen muuttuja oli tieto siitä, kuinka suuri osuus pientaajuisten sähkömagneettisten kenttien aiheuttamasta kokonaisaltistuksesta kotona oli suurjännitteisten voimajohtojen aiheuttamaa.

Osallistujille näytettiin satunnaisotannalla erilaiset johdantotekstit, joissa joko oli tai ei ollut kerrottu näitä muuttujatietoja. Sen jälkeen osallistujaa pyydettiin ilmoittamaan itse turvaetäisyys ja hyväksyntäetäisyys metreinä ja vastaamaan kahteen kysymykseen. Näistä toinen liittyi turvallisuuden tunteen kokemukseen: olisiko lain vaatiman raja-arvon noudattaminen riittävä edellytys karkottamaan vastaajan huolenaiheet. Toinen liittyi puolestaan hyväksyntään: olisiko raja-arvon noudattaminen riittävä edellytys, jotta vastaaja voisi hyväksyä voimajohdon rakentamisen kotinsa lähelle.

Tiedolla siitä, mikä osuus kokonaisaltistuksesta kotona oli voimajohtojen aiheuttamaa, ei havaittu tässä tutkimuksessa olevan tilastollisesti merkittävää vaikutusta voimajohtojen turva- tai hyväksyntäetäisyyksiin. Tuloksista kävi sen sijaan ilmi, että tiedolla ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä oli oletuksien vastainen vaikutus. Tiedon saaneet ilmoittivat keskimäärin suuremmat turva- ja hyväksyntäetäisyydet kodeistaan voimajohtoihin kuin muut.

Tiedolla ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä havaittiin tässä tutkimuksessa kuitenkin olevan positiivinen vaikutus hyväksyntään. Tiedon saaneet suhtautuivat keskimääräisesti vähemmän negatiivisesti kysymykseen siitä, olisiko raja-arvojen noudattaminen heille riittävä edellytys, jotta he voisivat hyväksyä voimajohdon rakentamisen. Tutkimusryhmä pohti mahdollisina selityksinä löydöksille kognitiivista dissonanssia, negaatioharhaa tai tiedonkäsittelytyyliä.

Lähde:

Wiedemann P M, Boerner F, Claus F. How far is how far enough? Safety perception and acceptance of extra-high-voltage power lines in Germany. Journal of Risk Research 2016.