Nro. 4 / 2011/1 Ihmisen kognitiivinen suorituskyky käyttötaajuisissa 3 mikroteslan magneettikentissä

Päätoimittajan kommentti: Tutkimus ei antanut vahvistusta sille oletukselle, että magneettikentillä olisi selkeitä vaikutuksia ihmisen kognitiivisiin toimintoihin. Tutkijat kuitenkin arvioivat, että pientaajuiset magneettikentät saattavat haitata joitakin neurologisia prosesseja, jotka liittyvät lyhytkestoiseen oppimisvaikutukseen. Pientaajuisten (< 300 Hz) magneettikenttien on tutkimuksissa raportoitu muuttavan ihmisten kognitiivista suorituskykyä, esimerkiksi huomiokykyä ja muistia. Altistumisesta voimakkaammille magneettikentille, joita esimerkiksi voimajohtojen parissa työskentelevät ja ammattihitsarit… »

Nro. 12 / 2010/2 Lapsuusiän syöpä ja suurjännitteisten voimajohtojen aiheuttamat magneettikentät Englannissa ja Walesissa: tapaus-verrokkitutkimus

Päätoimittajan kommentti: Tutkimusryhmä teki Isossa-Britanniassa tapaus-verrokkitutkimuksen lapsuusiän syövän ja suurjännitejohtojen aiheuttaman magneettikenttäaltistuksen välisestä yhteydestä. Tutkijat tulivat lopputulokseen, että magneettikenttäaltistus ensimmäisenä elinvuonna ei todennäköisesti ollut ainoa syy lapsuusiän leukemiariskin näennäiseen kasvuun, vaikka he olivat havainneet sitä aikaisemmassa tutkimuksessaan. Epidemiologiset todisteet viittaavat siihen, että kroonisella altistumisella pientaajuisille magneettikentille olisi yhteys kohonneeseen lapsuusiän leukemian riskiin. Ei kuitenkaan ole… »

Nro. 10 / 2010/2 Asuminen suurjännitteisten voimajohtojen lähellä riskitekijänä lapsuusiän akuutissa lymfaattisessa leukemiassa: tapaus-verrokkitutkimus

Päätoimittajan kommentti: Iranissa on tutkittu lapsuusiän akuutin lymfaattisen leukemian (ALL) ja voimajohtojen lähellä asumisen välistä yhtyettä. Tutkimuksen lähtökohtana oli se, että Iranissa vuosittain leukemiaan kuolee lähes kaksinkertainen määrä Ruotsiin verrattuna. Tutkijat saivat näyttöä yhteydestä voimajohtojen lähellä asumisen ja ALL:n välillä. Mielenkiintoista olisi tietää myös muiden tekijöiden mahdollisuudesta selittää näinkin isoa eroa Iranin ja Ruotsin välillä.… »

Nro. 7 / 2010/2 Pahanlaatuisten veritautien riski ja voimajohtojen magneettikentille altistuminen: tapaus-verrokkitutkimus kahdessa kaupungissa

Päätoimittajan kommentti: Tutkimuksessa on keskitytty pohjois-italialaisten lasten altistumiseen voimajohtojen magneettikentille ja niiden yhteyttä leukemiaan sekä muihin veritauteihin. Tulokset tukivat aikaisempia havaintoja mahdollisesta yhteydestä leukemiariskiin. Tutkijat tulivat kuitenkin siihen johtopäätökseen, että altistuneiden lasten määrä tässä tutkimuksessa oli liian vähäinen päätelmien tekoon. Jossain epidemiologisissa tutkimuksissa on esitetty yhteys suurjännitteisten voimajohtojen sähkömagneettikentille altistumisen ja lapsuusiän leukemian välillä. Myös… »

Nro. 6 / 2010/1 Asuminen voimajohtojen lähellä ja kuolleisuus hermostoa rappeuttaviin tauteihin: pitkän aikavälin tutkimus Sveitsin väestöstä

Päätoimittajan kommentti: Sveitsissä tutkijat havaitsivat pientä riskin lisäystä alle 50 metrin etäisyydellä 220– 380 kV johdosta asuvien ja Alzheimerin taudin välillä, mutta ei ALS-taudin, Parkinsonin taudin tai MS-taudin osalta. Tutkijat analysoivat asuinalueen voimajohtojen aiheuttaman magneettikenttäaltistuksen yhteyttä kohonneeseen riskiin kuolla hermostoa rappeuttavaan tautiin, sillä aiheesta ei löytynyt aiempia tutkimuksia. Hermostoa rappeuttavia tauteja ovat mm. Alzheimerin tauti,… »