Nro. 2 / 2020/1 Puutteita sähkö- ja magneettikentille (1 Hz–100 kHz) altistumisen rajoittamista koskeviin ohjeisiin vaikuttavissa tiedoissa

Päätoimittajan kommentti: Kyseiseen artikkeliin kansainvälinen säteilysuojelutoimikunta (ICNIRP) on kerännyt pientaajuisiin sähkö- ja magneettikenttiin liittyviä aiheita, joista tarvitaan lisää tutkimustietoa. ICNIRP:n ehdottamia lisätietoa kaipaavia tutkimusalueita ovat mm. kivun kokeminen, hermostoa rappeuttavat taudit, lapsuusiän leukemia vaikutusmekanismit, radikaaliparimekanismi, dosimetria sekä mallinnus. Kansainvälisen säteilysuojelutoimikunnan (ICNIRP) mukaan pientaajuisten kenttien lähteitä löytyy laajasti nyky-yhteiskunnasta. Kaikki sähköä siirtävät tai käyttävät johdot tai… »

Nro. 1 / 2020/1 Pääkirjoitus

Edellisessä tilannekatsauksessa kerroin, että tänä vuonna järjestetään mielenkiintoisia tilaisuuksia. Covid19-virukseen liittyvän epidemian tähden näitä tilaisuuksia on kuitenkin siirretty tai peruttu. ICNIRP:n verkkosivuilta löytyi tieto, että he ovat siirtäneet Etelä-Koreassa pidettävän 9th International NIR Workshop –seminaarin pidettäväksi 14.–15.1.2021. Myös BioEM2020-konferenssi peruttiin. Seuraava BioEM2021-konferenssi järjestetään 13.–18.6.2021 Honolulussa Hawaijilla. Sähkö- ja magneettikenttiin liittyviä tutkimuksia on julkaistu varsin paljon… »

Nro. 1 / 2019/1 Pääkirjoitus

Tätä tilannekatsausta kootessani osallistuin Bioelectromagnetics Societyn (BEMS) ja European Bioelectromagnetics Association (EBEA) 23.–28.6.2019 Montpellierissa Ranskassa järjestämään sähkö- ja magneettikenttiin liittyvään vuosittaiseen tapaamiseen, BioEM2019-konferenssiin, jossa oli esillä paljon mielenkiintoisia tutkimuksia. Olin mukana arvioimassa ennakkoon konferenssin abstrakteja, joten tutustuin niihin tavanomaista tarkemmin. Lupauduin arvioimaan myös muutamia opiskelijoiden esityksiä, joista parhaat on tapana palkita. Konferenssista löytyy lisää tietoa… »

Nro. 8 / 2018/2 Pientaajuisille magneettikentille altistumisen tasot Mangaungin metropolikunnan asuinalueilla Etelä-Afrikassa

Päätoimittajan kommentti: Tutkijat mittasivat magneettikenttiä Manguangin metropolikunnan asuinalueilla, koska heidän mielestä aiheesta ei ole riittävästi tietoa Etelä-Afrikassa. Kenttiä mitattiin sähkönjakelukeskusten läheltä eri etäisyyksillä ja eri suunnista. Yhden mittauskohteen lähellä oli myös 200 kV:n voimajohto. Mittaustulokset jäivät ICNIRP:n ohjearvojen alapuolelle. Etelä-Afrikassa ei ole tutkimusryhmän mukaan tarpeeksi tietoa sähkönjakelukeskusten tuottamille pientaajuisille magneettikentille altistumisesta asuinpaikoissa, joten tässä tutkimuksessa… »

Nro. 7 / 2018/2 Asuntojen verkkotaajuisten magneettikenttien mittaus ja analyysi – tuloksia pilottitutkimuksesta

Päätoimittajan kommentti: Tutkijat halusivat selvittää aikaisempaa paremmin magneettikentille altistumista. He analysoivat pientaajuisia magneettikenttiä 3 163 datatiedostosta, joita oli kerätty sadasta talosta Australiasta. He mittasivat kenttiä useissa paikoissa ja vertasivat tuloksia ICNIRP:n ohjearvoihin sekä vuosina 1987–2015 julkaistuihin 23 vertaisarvioituun tutkimukseen, joissa oli tietoa asuntojen magneettikenttämittauksista. Heidän mittauksissa yli 4 mG:n (0,4 µT) arvoja esiintyi mm. sängyissä… »