Huhtikuussa oli useita mielenkiintoisia tapahtumia ja uutisia, mutta omasta mielestäni yksi yllättävimmistä oli maanantaina 28.4. tapahtunut laaja sähkökatko Espanjassa. Esim. Iltasanomat kertoi siitä artikkelissaan ”Espanja pimeni – näin massiivinen sähkökatko vaikuttaa lomaileviin suomalaisiin”.
Sähkökatkoja on tietenkin ollut usein ennenkin, mutta jotenkin kyseinen katkos oli niin laaja, että se vähän yllätti. Kotimaassa sitä on ainakin vähän varautunut sähkökatkoihin, mutta matkustaessa harvemmin on tullut mieleeni, että todella sähkötkin voivat mennä. Etelä-Euroopassa on välillä niin lämmintäkin, että ilmastointi on tuntunut ihan välittämättömälle. Mietin sitäkin, jos omalla kohdalla juna pysähtyisi ja pitäisi kävellä helteessä. Miten sitä ollenkaan voisi selvitä.
Mietin, miten itse tuollaisessa sähkökatkossa selviäisin, samalla kun seurasin uutisointia sähkökatkosta. Tarkemmin tuosta varsinaisesta Espanjan sähkökatkosta voi lukea mm. Ylen uutisesta 29.4. ”Espanjan ja Portugalin sähkökatkojen syistä liikkuu villejä väitteitä – asiantuntija tyrmää selityksen harvinaisesta sääilmiöstä”. Uutisessa on mietitty myös aihetta Suomen näkökulmasta.
Usein kun asiat toimivat hyvin, niitä alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Sähkökin osalta tulee lähinnä vaan seurattua sitä, miten paljon se milloinkin maksaa. Sähkökatkoja en juurikaan mieti, vaikka lyhyitä aina joskus omallekin kohdalle on sattunut. Sähkökatkoista on muuten olemassa myös netissä kartta, josta näkee Suomen katkojen tilanteen. Tietenkin internetin käytön kanssa tulee vaikeuksia, jos on tuollainen massiivinen sähkökatko, joka Espanjassa oli.
Sähkökatkojen lisäksi muutakin voi sattua matkustaessa. Kauppalehdessä tuli vastaan mielenkiintoinen artikkeli 30.4.2025 ”Vakuutusyhtiö muistuttaa suomalaisia: Älä lataa puhelintasi tällaisesta paikasta ikinä”. Artikkelissa on varoitettu julkisista usb-latauspisteistä. Kirjoituksessa on muitakin matkustamiseen liittyviä vinkkejä.
Näitä huhtikuun uutisia lukiessa entistä enemmän olen alkanut arvostaa sitä, että Suomessa sähköt toimivat varsin hyvin. Välillä on mukava matkustaakin, mutta kaikenlaiseen sitä on hyvä yrittää varautua.
Mukavaa toukokuuta kaikille!
Sorry, comments are closed for this post.