Mietteitä syksyn alkaessa

Elokuun viimeisen päivän aamuna katselin runsasta vesisadetta ja ajattelin, että syksy on tulossa. Samana aamuna Kauppalehdestä huomasin artikkelin: Pörssiyhtiöissä saneerataan rankalla kädellä – Investoinnit jäissä ja korot nakertavat: ”Tunnelma aika huolestuttava”. Kirjoituksen mukaan 45 Helsingin pörssin yhtiötä on kertonut muutosneuvotteluista tämän vuoden aikana. Yksityiskohtia en artikkelista lukenut, mutta jotenkin artikkeli sopi syksyiseen tunnelmaan, enää ei oltu kesän positiivisissa tunnelmissa.

Saman päivän Helsingin Sanomista huomasin Minttu Mikkosen kirjoittaman artikkelin Neuvotteluissa toimii taktiikka, jota ei äkkiseltään tule ajatelleeksi – ”Pitäisi opettaa kaikille”. Artikkeliin oli haastateltu Lottaliina Pokkista. Hänen mukaan neuvottelutaito on kansalaistaito, jota pitäisi opettaa kaikille. Haastattelu perustui ilmeisesti uuteen kirjaan Altavastaajan neuvotteluopas. Esimerkiksi artikkelissa mainitaan, että jos antaa toiselle jotain, voi itsekin saada enemmän. Jotenkin tämä artikkeli sopi yhteen tuon Kauppalehden artikkelin kanssa, sillä varsin monessa paikassa näytetään neuvottelevan.

Itse en vielä lukenut kunnolla Mikkosen artikkelia, mutta ehkä siitä voisi jotain uutta oppia, sillä harvemmin sitä on tullut mietittyä tarkemmin neuvottelemista. Alkuteksteistä ymmärsin, että Pokkisen mukaan neuvotteluosaamista voisi hyödyntää useissa elämän tilanteissa. Mikäli neuvottelutaidot kiinnostavat, niin artikkeli vaikuttaa ihan mielenkiintoiselle. Näin lomien jälkeen monenlaisia neuvotteluja todennäköisesti Suomessa käydään.

Elokuun viimeisen päivän iltapäivällä oli mukavan aurinkoista, joten syksyn tuleminen miltei unohtui. Itse osallistuin yhden kansainvälisen työryhmän Teams-kokoukseen. Osallistujia oli noin 15 eri puolilta maapalloa. Mielestäni kokous meni ihan hyvin, mutta en tiedä miten hyvin Teams-kokouksessa perinteisiä neuvottelutaitoja pystyy hyödyntämään. Itse koin niin, että tämä oma Teams-palaverini oli hyvin valmisteltu ja siksi se sujui hyvin. Lisäksi kaikilla oli aika selvä käsitys, mitä tehdään ja mitä tavoitellaan. Kansainvälisessä toiminnassa Teams-kokoukset ovat mukava vaihtoehto perinteisille kokouksille.

Säästä huolimatta syksy on vähitellen tulossa, joten toivottavasti tulee kaunis ruska ja erilaisia neuvottelut sekä kokoukset sujuvat mukavasti.

Hyvää syyskuuta kaikille!

Sorry, comments are closed for this post.