Ajatuksia olympialaisia seuratessa

Heinäkuun lopussa on ollut mielenkiintoista katsella urheilijoiden suorituksia Pariisin olympialaisissa. TV:stä katsottaessa suorituksista näkyy yleensä hyvin yksityiskohtia. Todennäköisesti kuvakulmat ovat parempia kuin jos olisi itse paikan päällä. Ainakin välillä kisapaikoilla on ollut ymmärtääkseni helteistä, niin olen ollut ihan mielissäni, etten ole helteessä suorituksia seuraamassa.

Helteistä tuli mieleeni Helsingin Sanomissa 17.7. julkaistu Pauliina Grönholmin kolumni ”Ruskettuminen on vaarallinen kauneustrendi”. Kolumnissa Grönholm kertoo, että ihosyövän ilmaantuvuus on Suomessa kasvanut nopeasti nuorten rynnätessä ulos UV-indeksin ollessa korkeimmillaan. Itselleni oli uutta, ettei UV-indeksiä käytetäkään UV-säteilyltä suojautumiseen, vaan ollaan kiinnostuneita ruskettumisesta. Tarkemmin aiheesta voi lukea kolumnista.

Säteilyturvakeskuksen www-sivulta löytyy tietoa UV-säteilystä. Esimerkiksi siellä on sivu ”UV-säteily aiheuttaa ihosyöpää”. UV-säteilyn haitoista on tiedetty jo pitkään. Vaikutukset on tieteellisesti pystytty osoittamaan, mutta jotenkin näyttää olevan vaikeaa ottaa tätä riskiä huomioon.

MTV:n uutisissa oli myös 31.7. aiheesta mielenkiintoinen juttu ”Asiantuntijat varoittavat nuorten parissa leviävästä sometrendistä: ”Rusketus on täysin katoavaista, mutta riskit ikuisia”.

Kesällä usein innostun etsimään kirjoja. Tänä vuonna etsin ihan painettua kirjaa. Itselleni oli uutta, että netissä on varsin hyvin vanhojen kirjojen myyntiä. En laita tähän mitään valmista linkkiä, koska en itse testannut niitä, mutta ihan asialliselta palvelut näyttivät. Olen aina arvostanut kirjoja, niin mielestäni on mukava, että myös vanhoille kirjoille on syntynyt kehittyneitä nettipalveluja.

Heinäkuun lopussa on käyty myös vilkasta keskustelua siitä, jos kouluissa oppitunneilla ei enää saisi käyttää kännyköitä. Erilaisia kokeiluja on jo olemassa ja kokemukset vaikuttavat hyville. Mielenkiintoista nähdä mihin vielä päädytään. Ehkä palaamme vähän taaksepäin tai järkeistämme uusien teknisten palvelujen käyttöämme. Painettuja kirjoja aletaan taas uudestaan arvostamaan aikaisempaa enemmän ja ihmisten välinen viestintä siirtyy ehkä enemmän kasvokkain tapahtuvaksi kommunikaatioksi.

TV:stä alkoi taas mielenkiintoinen lähetys olympialaisista, joten jatkan suoritusten tarkempaa seuraamista.

Mukavaa elokuuta kaikille!

Sorry, comments are closed for this post.