Sähkön hinta ja energian säästäminen heinäkuun otsikoissa

Selailin viikonloppuna Tamperelaista painettuna lehtenä ja huomasin 27.7. lehdessä Minna Harmaalan mielenkiintoisen kirjoituksen ”Näin paljon nyt maksaa yksi saunan lämmitys”. Googlettaessa tähän sopivaa linkkiä löysin saman kirjoittajan jutun Helsingin Uutisista ”Näin paljon nyt maksaa yksi saunan lämmitys tai pesukoneen pyöritys – Laskimme 7 kodinkoneen sähkökustannuksen”. Myös Tamperelaisen www-sivulla juttu oli julkaistu jo 22.7.. Oli mielenkiintoista lukea erilaisten kodin laitteiden sähkökäyttökustannuksia. Tuon saunomisen osalta oli päädytty sellaiseen, että puolentoista tunnin saunasessio kalleimmalla sähkön hinnalla olisi peräti 3,3 euroa.

Samana viikonloppuna kuuntelin 31.7. aamulla YLE:n radiouutisia ja jäin miettimään uutista ”Osa ruokakaupoista saattaa joutua sulkemaan ovensa hetkittäin ensi talvena – kaupat varautuvat jo nyt tulevaan sähköpulaan”. Uutisesta ymmärsin niin, että kassajärjestelmät eivät toimi katkojen aikana. Kylmälaitteet ilmeisesti selviävät katkoista paremmin.

Uutista kuunnellessa tuli mieleeni, että miten kotitalouksien pakastimet pärjäävät, jos alkaa tulla kahden tunnin kiertäviä sähkökatkoja. Tästähän on uutisoitu heinäkuussa YLE:ssä ja MTV:ssä. Marttojen sivulta löysin www-sivun ”Jos sähkökatkos yllättää”. Sivun mukaan ”Alle puoli vuorokautta kestävä sähkökatkos ei juuri vaikuta pakasteiden laatuun, jos pakastin on täynnä.” Sitä en tiedä, mitä se vaikuttaa, jos on useita katkoja. Tuollaista ei ole taidettu ottaa huomioon pakastimia suunnitellessa.

Pakastimia miettiessäni tuli mieleen, että tähän aikaan vuodesta on tapana esim. pakastaa marjoja talvea varten. Pakastaminen on ollut kätevä tapa marjojen säilömiseen, mutta näitä sähkökatkoja ajatellen, ehkä kannattaisi miettiä myös sellaisia säilöntätapoja, mihin ei tarvita pakastinta. En ole itse mikään säilönnän asiantuntija, mutta Martojen sivulta näyttää löytyvät tietoa myös säilömisestä.

Myös Helsingin Sanomissa kerrottiin heinäkuun lopussa energian säästämisesti. 30.7. lehdessä oli artikkeli ”Saksassa sammutellaan nyt valoja, mutta Suomessa oli vielä kovemmat keinot käytössä öljy­kriisin aikaan 1970-luvulla – näin silloin säästettiin”. 31.7 lehdessä oli artikkeli ”Espanjan pääministeri kehottaa ihmisiä lopettamaan solmioiden käytön energian säästämiseksi”. Hänen mukaansa solmioista luopuminen tarkoittaa, että ihmiset pysyvät viileinä ja silloin he käyttävät ilmastointilaitteita vähemmän.

Helsingin Sanomien artikkelin lopussa kerrotaan myös siitä, että Suomessa on tekeillä kampanja, jossa ihmisiä kehotetaan esim. laskemaan huonelämpötilaa ja ottamaan lyhyempiä suihkuja. Mikäli haluaa jo ennen tuota kampanja tutustua energian säästämiseen niin Motivan sivuilta löytyy www-sivu ”Varaudu nyt energian hinnan ja saatavuuden vaihteluihin”. Sieltä voi etsiä vinkkejä aiheesta.

Mielenkiintoista miten paljon heinäkuussa on sähköstä ja energiasta uutisoitu. Jää nähtäväksi minkälainen kampanjan aiheesta meille syksyllä tulee. Helsingin sanomat siitä jo vähän kertoi 29.7. lehdessä.

Mukavaa elokuuta kaikille!

Helle voi aiheuttaa haasteita

Juhannuksen aikoihin junamatkoissa oli pitkiä viivästyksiä. Osa matkustajista joutui odottamaan matkan etenemistä useita tunteja. Itsekin matkustin lyhyen matkan niin, että juna lähti myöhässä ja oli perillä myöhässä lähes tunnin. Samanaikaisesti oli hellettä, joka lisäsi matkan kuormittavuutta. Kovalla helteellä ilmastointi ei toiminut kovin hyvin, niin matkustaminen ei ollut yhtä miellyttävää kuin yleensä. Helteen vaikutuksen huomasi ihan konkreettisesti matkustaessa. Selvästi olin väsyneempi matkan jälkeen, kun olin ollut niin paljon helteessä.

Selailin vähän lehtiä siitä näkökulmasta, että mistä nyt keskikesällä kirjoitetaan. Helteeseen liittyen tuli Iltasanomista (29.6.) vastaan kirjoitus ”Tunnista liiallisen lämmön ensioireet kehossa – ja varo kuumalla säällä etenkin tätä petollista kaksikkoa”. Kirjoituksen mukaan huono ja uupunut olo voi kesäkuumalla yllättää nopeastikin. Saman päivän Iltasanomissa on myös toinen artikkeli helteeseen liittyen: ”Helle kaataa nyt kuntoilijoita – asiantuntija kehottaa jättämään yhden joka kodin peruselintarvikkeen pois”. Artikkelissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava tutkija Timo Lanki vastasi kysymyksiin. Artikkeliin on kerätty viiden kohdan muistilista kesäkuntoilijalle. Esimerkiksi suositellaan suunnittelemaan harjoittelu oikein, harjoittelemaan kaverin kanssa, huolehtimaan nestetasapainosta, pukeutumaan oikein ja olemaan tarkka.

Etsin myös Työterveyslaitoksen (TTL) www-sivuilta tarkemmin tietoa, miten helteellä voi tehdä työtä. TTL:n sivulla ”Lämpöolosuhteet työpaikalla” on kerrottu, että kuumatyön katsotaan alkavan, kun ilman lämpötila ylittää 28 astetta. TTL:n mukaan kuumuus voi altistaa lämpösairauksille, jotka voivat ilmetä auringonpistoksina, lämpöpyörtymisenä, lämpökramppeina, lämpöuupumisena ja lämpöhalvauksena. TTL:n sivulta voi tarkemmin tutkia näitä lämpösairauksia. Sivulla on myös hyvin kerrottu, miten kuuman haittoja voi hallita. Aika usein kuulee siitä, miten työtä tulee tauottaa helteellä, mutta sitä en tullut ajatelleeksi, että voi esim. opetella tunnistamaan kuumakuormittumisen oireet elimistössäsi. Lisäksi ei ole hyvä työskennellä yksi kuumissa olosuhteissa.

Helteellä on mukava syödä jäätelöä, niin Iltasanomissa (29.6.) oli myös artikkeli ”Näin lokki ei nappaa jäätelöäsi – vinkkejä, joilla suojaat kesäherkkusi torilla”. Artikkelissa kerrotaan, miten toreilla lokit ovat erityisen röyhkeitä nappaamaan vartioimattoman suupalan. En vielä kunnolla sisäistänyt näitä vinkkejä, mutta suosittelen kiinnostuneita tutustumaan. Lokit ovat varsin älykkäitä.

Iltasanomasta (29.6) löytyi vielä sellainenkin tieto, että ”HS: Sopiva lämpötila suomalaiselle on +14 astetta”. Helsingin Sanomien mukaan kuolleisuus alkaa nousta heti, kun lämpötila ylittää 14 asteen rajan.

Helteeseen näyttää liittyvän aika paljon haasteita, silti on ihan mukava, että välillä on näitä kauniita ja lämpimiä kesäpäiviä.

Mukavaa heinäkuuta kaikille!

Erilaiset nettipalvelut voivat vähentää perinteistä TV:n online-katselua

Olen viime päivinä miettinyt uuden TV:n hankkimista. Aikaisemmin olen aina lähtenyt pikaisesti uutta ostamaan, kun vanhan kanssa on ollut ongelmia, mutta tällä kertaa aloin vähän miettiä asiaa. Oikeastaan voin katsoa kännykällä ja tietokoneella ohjelmia, eli ehkä en tarvitsekaan TV:tä.

FiCom ry:n www-sivulta löysin tiedon, että suomalaiset käyttivät vuonna 2021 television katseluun päivittäin aikaa keskimäärin 2 tuntia 43 minuuttia. Sivulla on myös kerrottu aikoja muun TV-ruudun käytön osalta. Esimerkiksi nykyään katsellaan myös nettitelevisio- ja tilausvideopalveluita.

Perinteinen TV:n online-katselu on ehkä alkanut vähitellen vähentyä. Itse mietin, että TV:n katselu voi muuttuu valikoivammaksi, jos siirryn käyttämään TV:tä vain kännykästä tai tietokoneelta. Silloin valikoin ohjelmat tarkemmin. Joitakin ohjelmia on kyllä mukava katsoa isolta ruudulta, mutta monesti pieni ruutu on ihan riittävä.

Koronaepidemian aikana monet alkoivat käyttää digitaalisia palveluja aikaisempaa enemmän. Esimerkiksi Tilastokeskuksen artikkelissa ” Median merkitys on kasvanut pandemian aikana – monet ikäihmiset ovat ottaneet melkoisen digiloikan” 15.1.2021 kerrotaan, että monet seniorit ovat tehneet digiloikan ja ryhtyneet esimerkiksi käyttämään some-palveluita ja seuraamaan nettitelevisiota.

Tätä TV:n käytön muutosta miettiessä huomasin MTV:n uutisen (31.5.2022) ”Nokian johtaja ennustaa älypuhelimien vaihtuvan aivan erilaisiin laitteisiin”. Artikkelissa kerrotaan, että Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark uskoo lähitulevaisuudessa saapuvien 6G-verkkojen muuttavan tapoja, joilla viestintäteknologiaa käytetään. Hän oli osallistunut paneelikeskusteluun Maailman talousfoorumissa.

Monenlaista uutta teknologiaa kehitellään. Olen itse useamman kerran seurannut aina vuoden alussa sitä, minkälaista uutta tekniikkaa CES -teknologiamessuilla on esillä. Kyseinen tilaisuus järjestetään perinteisesti Las Vegasissa. Mielenkiintoista nähdä mikä on se teknologia, jota laajasti aletaan käyttää. Mistä käyttäjät innostuvat?

Ehkä itse kuitenkin jatkan perinteistä TV:n online-katselua ja hankin tarpeen mukaan uuden perinteisen TV:n. Siihen on kuitenkin aika tottunut. Kunhan vähän aikaa kokeilin olla ilman.

Mukavaa kesäkuuta kaikille!

Uuden puhelimen asentaminen herätti ajatuksia

Aloin vaihtaa matkapuhelinta, kun pankin ohjeiden mukaan vanhan puhelimeni ohjelmisto oli liian vanha heidän sovellukselleen. Tällä kertaa vanha puhelin on vielä ehjä, niin pystyn siirtämään sisällön suoraan vanhasta uuteen. Kaikki ei ole vielä valmista, joten en vielä tiedä miten hyvin siirto onnistunut, mutta ainakin olen optimistinen. Joskus on käynyt niinkin, että vanha puhelin on ollut jo rikki ennen uuden ostamista ja siirtäminen ei ole kunnolla onnistunut.

Puhelimen kanssa touhutessa aloin miettiä miten tämä ns. digiloikka on viime vuosina edennyt. Paljon kaikkea on kehitetty ja ihan mukavia palvelujakin on saatu, mutta välillä on kyllä ollut haasteitakin. Joskus on ihan ”hassuja” virheitäkin. Esimerkiksi viime vuonna tuli vastaa iso ja laajasti käytetty järjestelmä, jossa ensin piti vastata tarkoituksella kysymykseen väärin, jotta seuraavaan sai vastattua kyllä. Asia oli onneksi ohjeissa tarkkaan kerrottu. Jos hahmotan ohjelman oikein, niin kysymykset olisi kannattanut laittaa toiseen järjestykseen, mutta ehkä kukaan ei ollut sitä huomannut. Kokonaisuuteen olin kyllä tyytyväinen, koska sain aika helposti kaiken tehtyä.

Uutta puhelinta päivittäessä mietin myös sitä, miten pankkien järjestelmät ovat muuttunut. Muistan kuunnelleeni vuosia sitten esitystä siitä, miten kommunikaattorilla voi käyttää pankkipalveluja. Se oli ehkä ensimmäinen mobiililaitteeseen tehty pankkijärjestelmä, joka itselleni tuli vastaan. Tietenkin asiakkailla oli jo silloin tietokoneella käytettäviä palveluja.

Viimeisen vuoden aikana, kun on tullut vastaan uutisia siitä, miten tileille on voinut päästä ulkopuoliset, olen alkanut miettiä, että olikohan sittenkään viisasta tehdä näin pitkälle vapaita järjestelmiä. Tietenkin nykyään on mahdollista käydä, vaikka joka aamu tarkastamassa nettipankista, ettei tilillä ole mitään outoja tapahtumia, mutta oma vaivansa siinäkin on. Joka tapauksessa aika pitkä matka on kuljettu siitä, kun oli vielä pankkikirjat käytössä.

Toinen nykyaikaan liittyvä ilmiö on erilaisten ohjelmistojen päivittäminen. Niin tuo uusi puhelinkin tekee. Ensin siirtyivät tiedostot ja seuraavaksi alkoi päivittäminen. Omalla tavallaan se on tietenkin hyvä, että ohjelmia päivitetään ja haavoittuvuuksia korjataan, mutta on siinä oma vaivansakin. En tiedä olisiko ollut mahdollista luoda sellainen tekniikka, jota ei tarvitse näin usein päivittää, mutta tällaiseen me olemme päätyneet. Työelämässä se onnistuu varsin hyvin, kun ATK-tukihenkilöt asioita hoitavat, mutta sellaisten palvelujen ulkopuolella päivitteleminen voi olla haastavampaa. Ehkä olemme ihan itse luoneet elämästä aikaisempaa vaikeampaa näiden kaikenlaisten nettipalveluiden tai oikeastaan netissä tehtävien itsepalveluja ja päivitystenkin kanssa.

Tiettyyn rajaan asti monet palvelut ovat ihan mukavia, mutta välillä yritän ihan tietoisesti rajoittaa sitä mitä palveluja otan käyttöön. Voi olla, että jossakin kohtaa tulee muutos niin, että ne vaan alkavat vähentyä. Asiakkaat eivät ehkä halua ottaa kaikkia palveluja käyttöön ja tietoturvasta voi tulla myös niin paljon lisää haasteita, ettei haluta kaikkia järjestelmiä toteuttaa. Näköjään seuraavaksi minun pitää alkaa kirjautua uudella puhelimella käyttämiini sovelluksiin, joten eiköhän tuo puhelin tule vähitellen kuntoon ja pääsen aloittamaan toukokuun uuden puhelimen kanssa.

Mukavaa toukokuuta kaikille!

Ajatuksia kauppareissulta

Lähdin käymään lähikaupassa, mutta se olikin lopettanut toimintansa. Olin kyllä kuullut lopettamisesta aikaisemmin. En vaan tiennyt, milloin kauppa tarkasti ottaen suljetaan. Päätin kävellä seuraavaan lähikauppaan. Sieltä takaisin kotiin kävellessäni huomasin, että aika monessa liiketilassa ei enää ollutkaan toimintaan. Aloin miettiä, että ehkä korona-aika on vaikuttanut asiakasmääriin ja nyt se alkaa vähitellen näkyä siinä, että liiketilat ovat tyhjinä.

Uutisissa on viime päivinä puhuttu myös inflaation noususta ja hintojen noususta, mutta en ole sitä vielä kovin paljon ehtinyt miettiä. Tuon kaupassa käynnin jälkeen päätin selvittää asiaa vähän enemmän. Ehkä hintojen nousuun on hyvä jotenkin varautua.

Tilastokeskuksen sivuilta (uutinen 14.3.2022) löysin tiedon, että inflaatio oli helmikuussa 4,5 prosenttia. Yle:n (1.4.2022) uutisessa ”Arvio: Euroalueen inflaatio kiihtyi maaliskuussa ennätykselliseen 7,5 prosenttiin – Ekonomisti: Huippua ei ole vielä valitettavasti nähty” kerrottiin, että Suomen inflaatio oli maaliskuussa 5,6 prosenttia. Euroopassa inflaatio oli Suomea korkeampi. Ilmeisesti eniten hintoja nosti euroalueella energian kallistuminen.

Hintojen kallistumisesta on ollut maaliskuussa useita uutisia, esimerkiksi on käsitelty polttoaineiden ja ruuan hintoja. Autoalan tiedotuskeskuksen www-sivuilta löytyy kuvaajina bensiinin ja dieselin hintakehitys. Sieltä voi nähdä miten hinta on kehittynyt.

Polttoaineiden hinnannousu, heijastuu myös kuljetuskustannuksiin. Muiden muassa Yle uutisoi (31.3.), että ”Polttoainekustannusten nousu korottaa jätteenkuljetusten hintoja – Veikko Lehti nostaa kuljetusmaksuja 11 prosenttia”. Muistaakseni myös muita vastaavia uutisia on ollut maaliskuussa. Myös ruuan hinnan noususta on uutisoitu. Esim. 29.3. Yle uutisoi ”PTT: Ruoan hinta voi nousta Suomessa nopeammin kuin koskaan EU-aikana”. Uutisen mukaan ruoan hinnannousun odotetaan kiihtyvän jo kevään aikana yleistä inflaatiota kovemmaksi. Mikäli haluaa tarkemmin tutkia hintoja ja kustannuksia tilastokeskukselta löytyy www-sivu ”Hinnat ja kustannukset”. Sivulta löytyy tietoja erilaisista kustannuksista ja niiden kehityksestä.

Näitä kaikkia kustannusten nousuja lukeissa aloin miettiä miten omia kustannuksiaan voi seurata ja päädyin tutkimaan Takuusäätiön www-sivuja. Takuusäätiö kertoo www-sivullaan, että se on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka tukee ihmisten itsenäistä selviytymistä arjen raha-asioissa ja velkojen hoidossa. Sivuilta löytyy erilaisia työkaluja hallita rahojaan. Esimerkiksi sivuilta löytyy koneella täytettävä budjettipohja (pdf) tai tiedosto siitä, miten hallitsee rahojaan eläkkeellä (pdf). Mielenkiintoisia ovat myös mm. tiedostot kohtuukulutus yksin asuva yli 65 (pdf) tai alle 45 vuotta (pdf). Arjen pienmenoihin (pdf) on myös oma lomake, jolla voi arvioida sitä mitä pienet toistuvat maksut ovat vuositasolla.

Paljon muutakin mielenkiintoista tietoa Takuusäätiön sivuilta löytyy, suosittelen tutustumaan, mikäli aihe kiinnostaa. Mielenkiintoista nähdä miten hinnat jatkossa kehittyvät. Ehkä seuraavalla kauppareissulla katson itsekin vähän tarkemmin hintoja.

Mukavaa huhtikuuta kaikille!