Nro. 7 / 2012/2 Sähkömagneettisen säteilyn aiheuttama yliherkkyys ja sähkön havaitsemisherkkyys – onko niillä yhteys?

|
Päätoimittajan kommentti: Tutkimusryhmä on lähestynyt sähköyliherkkyyttä uudesta näkökulmasta tutkimalla kokeellisesti sähkön havaitsemisherkkyyttä. Koehenkilöinä oli itsensä sähköyliherkiksi kokevia ja heille valittuja verrokkeja. Ryhmä tuli siihen tulokseen, että sähköyliherkät saattoivat havaita magneettikenttiä jossain määrin, mutta niihin liittyvät oireet vaikuttivat pääasiassa psyykkisperäisiltä.

Taipumusta kokea epämiellyttäviä oireita jännitteellisten sähkölaitteiden läheisyydessä kutsutaan sähkömagneettisen säteilyn aiheuttamaksi yliherkkyydeksi (sähköyliherkkyydeksi). Todisteet ilmiön psykofyysisistä taustoista, toisin sanoen havaittavuus ja oireiden muodostumismekanismi, eivät tutkimusryhmän mukaan ole vielä olleet vakuuttavia. Siksi he halusivatkin tutkia kokeellisesti sähkön havaitsemisherkkyyttä ja sähköyliherkkien raportoimia oireita.

Altistuskokeeseen osallistui 29 itsensä sähköyliherkäksi kokevaa vapaaehtoista, ja 42 verrokkia. Osallistujat täyttivät ensin kyselylomakkeet, joissa kysyttiin mm. odotettavissa olevista oireista ja kartoitettiin asteikoilla somaattisten tuntemusten vahvuuden kokemista ja säteilyn terveysvaikutusten aiheuttamaa huolta. Sitten he yrittivät havaita oikeaan käsivarteensa suunnatun 50 Hz:n 0,5 mT:n magneettikentän 20 peräkkäisessä minuutin jaksossa. Kokeen aikana tallennettiin myös syke ja laskettiin erilaisia sykevaihteluindeksejä (korkeataajuinen, matala-/korkeataajuinen, keskihajonta).

Tutkimuksessa käytettiin signaalin havaitsemisen teorian menetelmiä, joilla sähköyliherkkien havaintokyky verrokkeihin verrattuna osoittautui satunnaista arvailua paremmaksi. Toisaalta sähköyliherkillä oli myös taipumus maksimoida osumia väärien hälytysten kustannuksella epäselvissä tapauksissa. Oikeita päätöksiä (osumia tai oikeita hylkäyksiä) seuranneissa havaintojaksoissa esiintyi enemmän sykevaihteluja kuin virheisiin päättyneissä jaksoissa (huomaamatta jääneet tai väärät hälytykset). Ennakko-odotukset ja kuuluminen sähköyliherkkien ryhmään lisäsivät merkittävästi altistusta seuranneita oireita, mikä saattoi johtua osittain nk. nocebo-vaikutuksesta.

Tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että sähköyliherkät ihmiset saattoivat havaita magneettikenttiä jossain määrin. Vaikka kohonnut magneettikenttien havaitsemisherkkyys saattaa vaikuttaa sähköyliherkkyyden kehitykseen ja/tai pahenemiseen, magneettikenttien aiheuttamat oireet vaikuttivat tutkimusryhmän mielestä pääasiassa psyykkisperäisiltä.

Lähde:

Köteles F, Szemerszky R, Gubanyi M, Körmendi J, Szekrenyesi C, Lloyd R, Molnar L, Drozdovszky O, Bardos G. Idiopathic environmental intolerance attributed to electromagnetic fields (IEI-EMF) and electrosensibility (ES) – Are they connected? Int. J. Hyg. Environ. Health (2012)

Nro. 6 / 2012/2 Kyselytutkimus sähköyliherkkien japanilaisten raportoiduista toimintavajauksista

|
Päätoimittajan kommentti: Sähköyliherkiksi itsensä kokevien japanilaisten oireita ja toimintakykyä on tutkittu kyselyn avulla. Aineisto on aika pieni, mutta mielenkiintoista on erityisesti se, miten paljon nämä henkilöt raportoivat myös taloudellisista ja sosiaalista haasteista, jotka ovat seuranneet heidän oirehdintaansa. Myös käytettyjä hoitomuotoja näyttää olevan useita erilaisia.

Langattomien verkkojen yleistyessä yhä suurempi joukko ihmisiä ympäri maailmaa kärsii sähköyliherkkyydestä. Tässä tutkimuksessa tehtiin kyselytutkimus sähköyliherkille henkilöille Japanissa. Tavoitteena oli tarkastella heidän subjektiivisia oireitaan, oireita aiheuttaneiden ja yliherkkyyden laukaisseiden sähkömagneettisten kenttien todennäköisiä lähteitä, käytettyjä lääketieteellisiä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja sekä terveysongelmiin liittyviä taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia.

Kyselylomakkeita lähetettiin vertaistukiryhmän verkkosivuston ja tiedotuslehden kautta, ja vastauksia saatiin 75 (vastaajista 95 % naisia). Tärkeimpiä raportoituja vaivoja olivat uupumus tai väsymys (85 %), päänsärky (81 %), keskittymis-, muisti- ja ajatteluvaikeudet (81 %). Vastaajista 72 prosenttia käytti jotain täydentävää tai vaihtoehtoista hoitomuotoa, kuten ravintoterapiaa, akupunktiota, aromaterapiaa, kylpylähoitoja, kiropraktiikkaa, homeopatiaa, kinesiologiaa tms.

Todennäköisin sähköyliherkkyyden laukaisija oli vastaajien mielestä ollut matkapuhelinten tai PHS-verkon tukiasema (37 %), tätä myös pidettiin todennäköisimpänä oireita aiheuttavan säteilyn lähteenä (70,7 %). 65 prosenttia kärsi terveysongelmista, jotka johtuivat toisten matkustajien matkapuhelinten säteilystä junissa ja busseissa. 12 % raportoi, ettei pystynyt käyttämään lainkaan julkista liikennettä.

Vastaajista 53 prosentilla oli ollut työpaikka ennen yliherkkyyden ilmaantumista, mutta useimmat heistä olivat menettäneet työpaikkansa ja/tai heidän tulonsa olivat pudonneet. Lisäksi 85,3 % vastaajista oli joutunut suojaamaan itsensä sähkömagneettisilta kentiltä erilaisin toimenpitein, kuten muuttamalla heikkojen sähkömagneettisten kenttien alueelle tai ostamalla vähän säteileviä laitteita.

Tutkimus osoitti, että sähköyliherkät henkilöt Japanissa kärsivät monista oireista ja niiden lisäksi myös taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista.

Lähde:

Kato Y, Johansson O. Reported functional impairments of electrohypersensitive Japanese: A questionnaire survey. Pathophysiology 19 (2012) 95–100

Nro. 5 / 2012/2 Geenien ilmentymäprofiilit 50 Hz:n sähkömagneettiselle kentälle altistettujen vapaaehtoisten valkosoluissa

|
Päätoimittajan kommentti: Tutkimusryhmä raportoi kokeista, joilla he tutkivat geenimuutoksia miesten valkosoluissa. He altistivat vapaaehtoisia koehenkilöitä 62,0 µT:n todelliselle magneettikentälle tai valealtistukselle (n. 0,21 µT). Altistettujen ja valealtistettujen välillä ei todettu eroa.

Tähänastisissa tutkimuksissa ei ole saatu johdonmukaisia ja itsenäisesti toistettavissa olevia laboratoriotodisteita, jotka tukisivat pientaajuisten sähkömagneettisten kenttien aiheuttaman ympäristöaltistuksen ja kasvaneen lapsuusiän leukemiariskin välistä kausaalista yhteyttä. Vaikka geeni-ilmentymien reaktioista useissa eri soluissa on raportoitu aiemmissa tutkimuksissa, mikään reaktio ei ole tuonut esiin vakaita, laajalti toistettavissa olevia vaikutuksia.

Tutkimusryhmän mukaan DNA-biosirut helpottavat laajoja geeni-ilmentymien muutosten etsintöjä ilman, että reagoivista geeneistä täytyy valita todennäköisimpiä. Tässä tutkimuksessa pientaajuisille sähkömagneettikentille altistettiin 17 vapaaehtoisparia, 20–30-vuotiaita miehiä. Heihin kohdistettiin kahden tunnin ajan samaan kellonaikaan (11:00–13:00) joko altistus n. 62,0 µT:n, 50 Hz:n pientaajuiselle sähkömagneettikentälle tai valealtistus (n. 0,21 µT), jotta voitiin tutkia, ilmenisikö heidän valkosoluissaan geeni-ilmentymien muutoksia.

Jokaiselle vapaaehtoiselle toistettiin vaihtoehtoiset olosuhteet seuraavana päivänä, ja sama kahden päivän jakso toistettiin kuusi päivää myöhemmin, jolloin valealtistus korvattiin nolla-altistuksella. Vapaaehtoispareilta kerättiin viisi verinäytettä kahden tunnin välein klo 9:00–17:00 ja viisi lisänäytettä altistus-, valealtistus- tai nolla-altistusjaksojen aikana kunakin tutkimuspäivänä. Heiltä kerättiin samaan aikaan myös RNA-näytteet, jotka analysoitiin Illumina-biosiruilla.

Aiemmissa tutkimuksissa pientaajuisille sähkömagneettikentille altistukseen reagoineita geenejä, mm. välittömiä varhaisgeenejä, stressireaktioihin, solujen proliferaatioon ja apoptoosiin liittyviä geenejä, tutkittiin yksityiskohtaisesti, mutta missään niistä ei havaittu johdonmukaisia reaktioprofiileja toistuviin altistuksiin.

Tutkimuksessa havaittiin ensimmäisenä tutkimuspäivänä stressireaktio lyhytaikaisena plasman kortisolin kohoamisena joko altistuksen tai valealtistuksen alkaessa. Kortisolireaktio kuitenkin pieneni vähitellen seuraavissa altistuksissa tai valealtistuksissa ja johtui tutkimuskäytäntöjen aiheuttamasta lievästä stressistä.

Lähde:

Kirschenlohr H, Ellis P, Hesketh R, Metcalfe J. Gene Expression Profiles in White Blood Cells of Volunteers Exposed to a 50 Hz Electromagnetic Field. Radiat. Res. 178, 138-149 (2012).

Nro. 4 / 2012/2 Kehon sisäisen sähkö- ja magneettikenttäaltistuksen määrittäminen anatomisesti oikeilla laskentamalleilla ja julkaistujen altistusrajojen suhde

|
Päätoimittajan kommentti: Ensin tutkimusryhmä toi artikkelissaan esiin tärkeimmät tulokset aiemmista tutkimuksista, joissa on laskettu anatomisesti oikeilla numeerisilla malleilla ulkoisten sähkö- ja magneettikenttien indusoimia kehon sisäisiä sähkökenttiä. Sen jälkeen he vertasivat tuloksia altistusrajoihin. Ryhmä ei pitänyt tarpeellisena tarkistaa nykyisiä rajoja, mutta he ehdottivat kudosominaisuuksien huomioimista, kun anatomisia malleja käytetään määritettäessä altistusrajoja.

Kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn toimikunnan ICNIRP (International Commission for Non-Ionizing Radiation Protection) ja IEEE:n (Institute of Electrical and Electronics Engineers) julkaisemat sähkö- ja magneettikenttäaltistuksen perusrajoitukset on tarkoitettu suojaksi haitalliselta sähköärsytykseltä.

Ärsytystä voi näiden ohjeiden tai standardien mukaan ilmetä suorassa kytkennässä kudokseen, johon virtaa johdetaan. Sähkökenttien yhteydessä ärsytystä esiintyy myös epäsuorasti, esimerkiksi pintavarausvaikutuksina (kuten hiusten värinä, ihotuntemukset), kipinäpurkauksina ja kosketusvirtana. Molempien organisaatioiden perusrajoitukset määrittävät suorassa kytkennässä kudokseen kohdistuvan sähkökenttätason, jota ei saa ylittää.

Tässä tutkimuksessa tuotiin ensin esiin tärkeimmät tulokset aiemmista tutkimuksista, joissa oli laskettu kehonsisäisiä sähkö- ja magneettikenttiä anatomisesti oikeilla ihmismalleilla. Näiden tietojen perusteella tutkimusryhmä arvioi ulkoisten sähkö- ja magneettikenttien tasoja, joilla kudokseen indusoituva sähkökentänvoimakkuus oli sama kuin altistukselle annetut perusrajoitukset. He vertasivat näiden ulkoisten kentänvoimakkuuksien suhdetta tällä hetkellä voimassa oleviin (ICNIRP:n ja IEEE:n antamiin) rajoihin.

Tutkimusryhmä havaitsi tilanteita, joissa ääreishermoston stimulaatio saattaisi olla määräävä tekijä ulkoiselle sähkökentälle asetetuille rajoille. Kudoksen kytkentäkertoimet ja sähköiset ominaisuudet saattaisivat heidän mukaansa vaikuttaa perusrajoitusten ja altistuksen viitetasojen (ts. suurimpien suositeltujen ulkoisten kentänvoimakkuuksien) suhteeseen.

Vaikka he eivät pitäneet tutkimuksensa perusteella tarpeellisena tarkistaa nykyisiä rajoja, he ehdottivat kudosominaisuuksien nykyistä tarkempaa huomioimista käytettäessä laskennallisia malleja altistuksen määrittämiseen.

Lähde:

Kavet R, Dovan T, Reilly J.P. The relationship between anatomically correct electric and magnetic field dosimetry and published electric and magnetic field exposure limits. Radiation Protection Dosimetry (2012), pp. 1–17

Nro. 3 / 2012/2 Lapsuusiän leukemian ja verkkotaajuisille magneettikentille altistumisen välinen yhteys Keski-Euroopassa

|
Päätoimittajan kommentti: Tällä kertaa lapsuusiän leukemian ja magneettikentille altistumisen välistä yhteyttä on tutkittu Tšekin tasavallassa. Vaikka Keski- ja Itä-Euroopassa altistustasot ovat tutkijoiden mukaan tavallista suurempia, he eivät kuitenkaan kyenneet löytämään viitteitä pientaajuisille magneettikentille altistumisen ja lapsuusiän leukemian välisestä yhteydestä.

Pientaajuisille magneettikentille altistumisella on aiemmissa tutkimuksissa havaittu yhteys hieman kohonneeseen lapsuusiän leukemiariskiin. Tšekin tasavallassa altistustasot olivat tutkimusryhmän aiemman tutkimuksen mukaan selkeästi voimakkaampia – jopa kolminkertaisia – verrattuna kehittyneempiin länsimaihin, mikä johtui luultavasti aiemman poliittistaloudellisen järjestelmän mukaisista, erilaisista asuntotyypeistä. Tämän vuoksi he halusivat tehdä ensimmäisen tutkimuksen pientaajuisille magneettikentille altistumisen yhteydestä lapsuusiän leukemiaan Tšekin tasavallassa.

Tutkimusryhmä suoritti parittaisen tapaus-verrokkitutkimuksen, joka käsitti 79 tapaus-verrokkiparia. Tapausten (leukemiaa sairastavia lapsia) ikä, sukupuoli ja pysyvä asuinpaikka sovitettiin verrokkien mukaan (leukemiaa sairastamattomia lapsia). Vaikka tämä vähensi harhojen ja vääristävien tekijöiden mahdollisuutta tutkimuksessa, se myös rajoitti osallistujamäärää.

Tutkimuksessa jaoteltiin asuntotyypit kolmeen luokkaan ja mitattiin pientaajuiset magneettikentät osallistujien kotona sisältä, talojen läheisyydestä ja kouluista. Näin pystyttiin arvioimaan yksilöiden altistus pysyvän asuinpaikan perusteella ja kesto osallistujan iän perusteella (1–14 vuotta).

Tutkimustuloksissa ei havaittu pientaajuisille magneettikentille altistumisen ja lapsuusiän leukemian välillä merkittävää yhteyttä, kun altistustasot olivat yli 0,2 µT, 0,3 µT tai 0,4 µT. Diagnoosin ja altistuksen arvioinnin välinen lyhyt viive ja sovitetut tapaus-verrokkiparit paransivat tutkimuksen luotettavuutta.

Vaikka Keski- ja Itä-Euroopassa altistustasot ovat voimakkaampia kuin joissain länsimaissa, tutkijat eivät kuitenkaan kyenneet löytämään viitteitä pientaajuisille magneettikentille altistumisen ja lapsuusiän leukemian välisestä yhteydestä. Tämä poikkesi eri maissa aiemmin tehtyjen tutkimusten löydöksistä.

Lähde:

Jirik V, Pekarek L, Janout V, Tomaskova H. Association between Childhood Leukaemia and Exposure to Power-Frequency Magnetic Fields in Middle Europe. Biomed Environ Sci, 2012; 25(5):597–601