Nro. 2 / 2013/2 Asuinpaikassa pientaajuisille magneettikentille altistumisen mahdolliset terveysvaikutukset Euroopassa

Päätoimittajan kommentti: Ryhmä arvioi pientaajuisille magneettikentille altistumisen jakautumista Euroopan unionin eri jäsenmaissa käyttäen hyväkseen julkaistusta kirjallisuudesta poimittuja tutkimuksia. Heidän mukaansa tulokset osoittautuivat varsin epävarmoiksi, mikä johtui aukoista altistusta koskevissa tiedoissa ja valitusta altistus-vastemallista. Lisätutkimuksia he pitivät tärkeänä.

Tutkimusryhmän lähtökohtana oli se, että kahden viimeisen vuosikymmenen aikana epidemiologisissa tutkimuksissa altistuminen pientaajuisille magneettikentille on yhdistetty lapsuusiän leukemiaan melko johdonmukaisesti, vaikkakin syysuhdetta (kausaalisuutta) tutkitaan edelleen. Tässä tutkimuksessa heillä oli tavoitteena arvioida Euroopan unionin 27 jäsenmaassa lapsuusiän leukemiatapaukset, jotka voisivat johtua altistumisesta pientaajuisille magneettikentille, jos epidemiologisissa tutkimuksissa havaitut yhteydet olisivat kausaalisia.

Tutkimusryhmä arvioi pientaajuisille magneettikentille altistumisen jakautumista eri jäsenmaissa käyttäen hyväkseen julkaistusta kirjallisuudesta poimittuja tutkimuksia. Eri tutkimuksista ilmi käyneet asuinpaikassa sähkömagneettisille kentille altistuksen tasot koottiin erillisiksi kumulatiivisiksi todennäköisyysjakaumiksi ja yhdistettiin myös sekoitusjakaumaksi. Altistus-vastefunktiot arvioitiin epidemiologisista tutkimuksista julkaistun viimeisimmän yhteisanalyysin perusteella. Todennäköisyyssimuloinnilla arvioitiin populaatiosta johdettavien fraktioiden ja lapsuusiän leukemiatapausten osuus Euroopan unionin 27 jäsenmaassa.

Tutkijat päättivät kohdistaa kirjallisuuskatsauksen perusteella saamansa kokonaisaltistusjakauman EU:n kaikkiin 27 jäsenmaahan. Sen perusteella he arvioivat pientaajuisten magneettikenttien aiheuttamien leukemiatapausten vuosittaiseksi kokonaismääräksi noin 50–60 riippuen siitä, käytettiinkö altistus-vastemallina kategorista vai jatkuvaa mallia ilman kynnysarvoa. Tämä vastaisi noin 1,5–2,0 % koko EU:n alueella vuosittain ilmenevistä lapsuusiän leukemiatapauksista.

Tutkimustulokset osoittautuivat varsin epävarmoiksi, mikä johtui aukoista altistusta koskevissa tiedoissa ja valitusta altistus-vastemallista. Tutkimusryhmän mielestä tämä osoitti lisätutkimuksen tärkeyden, jotta voitaisiin paremmin ymmärtää pientaajuisille magneettikentille altistumisen ja lapsuusiän leukemian välisen potentiaalisen yhteyden mekanismeja. Tutkijoiden mukaan se kertoi myös tarpeesta valvoa paremmin asuinpaikassa pientaajuisille magneettikentille altistumista Euroopassa.

Lähde:
Grellier J, Ravazzani P, Cardis E. Potential health impacts of residential exposures to extremely low frequency magnetic fields in Europe. Environment International 62 (2014) 55–63.

Nro. 1 / 2013/2 Pääkirjoitus

Olen aloittanut useamman edellisen tilannekatsauksen kertomalla, missä ollaan menossa työntekijöiden sähkömagneettisille kentille altistumista koskevan direktiivin osalta, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Huomasin vasta itsekin, että tekeillähän on jo kymmenes tilannekatsaus. Nyt tulee täyteen tilannekatsauksien viides vuosi. Mukava, että tälle on riittänyt kiinnostusta.

Kesäkuun lopulla valmistui uusi direktiivi ”Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/35/EU terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (sähkömagneettiset kentät) aiheutuville riskeille”. Direktiivi koskee Euroopan unionin jäsenvaltioita, joiden on saatettava direktiivin sisältö omaan lainsäädäntöönsä (viimeistään 1.7.2016.). Tämän jälkeen se koskee työpaikkoja. Tämä valmistelu on tietääkseni käynnissä Suomessa.

Aihepiiristä on huhtikuussa 2014 Pariisissa seminaari ”The Occupational Health Professionals and the Exposures to Electromagnetic Fields (EMF): what about the Directive 2013/35/EU”, jota suomalaiset ovat aktiivisesti mukana järjestämässä.

Lokakuussa järjestettiin CIGRE 3rd International Colloquium on Low Frequency Electric and Magnetic Fields (EMF-ELF-2013) ‑tilaisuus Japanissa. Siellä saattoi hyvin huomata, miten maailmanlaajuisia nämä kenttien terveyskysymykset ovat. Esityksiä oli ympäri maailmaa.

Olen löytänyt tähän katsaukseen myös mielenkiintoisia tieteellisiä lehtiartikkeleja eri puolilta maapalloa. Tällä kertaa mukana on useita artikkeleja, jotka käsittelevät voimajohtojen aiheuttaman magneettikentän yhteyttä lasten leukemiaan tai syöpiin. Artikkeleja kerätessä alkoi jo vaikuttaa sille, ettei tähän katsaukseen muita aiheita edes mahdu, kun lasten leukemiaan ja syöpään liittyviä mielenkiintoisia artikkeleja löytyi niin monta. Tarkemmin artikkeleja lukiessa voi huomata, että aihetta on tutkittu erilaisista näkökulmista. Aikaisempia tuloksia on haluttu yrittää toistaa ja tehdä esimerkiksi altistuksen arviointia entistäkin paremmin.

Työperäistä altistumista on käsitelty yhdessä artikkelissa, jossa tutkimuksen kohteena on kentille altistumisen mahdollinen yhteys tiettyihin syöpätyyppeihin. Tässä alankomaalaisessa tutkimuksen seuranta-aika on ollut yli 17 vuotta, mikä tekee siitä varsin mielenkiintoisen.

Tilannekatsauksen loppuun valitsin tutkimuksen, joka käsittelee sähkömagneettisten kenttien riskien kokemista Taiwanissa. Se tulokset perustuvat puhelinhaastatteluihin. Ajattelin, että se tuo vähän vaihtelua näiden muiden artikkelien joukkoon.

Mukavaa lukuhetkeä tilannekatsauksen parissa!

Leena Korpinen,
Tilannekatsauksen päätoimittaja
Tampereen teknillinen yliopisto, Ympäristöterveys

2/2013 Tilannekatsauksia sähkö- ja magneettikentille altistumisen mahdollisista terveysvaikutuksia on tuotettu jo viisi vuotta

2/2013 Tilannekatsauksia sähkö- ja magneettikentille altistumisen mahdollisista terveysvaikutuksia on tuotettu jo viisi vuotta

Olen aloittanut useamman edellisen tilannekatsauksen kertomalla, missä ollaan menossa työntekijöiden sähkömagneettisille kentille altistumista koskevan direktiivin osalta, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Huomasin vasta itsekin, että tekeillähän on jo kymmenes tilannekatsaus. Nyt tulee täyteen tilannekatsauksien viides vuosi. Mukava, että tälle on riittänyt kiinnostusta.

»

TTY tiedottaa ”Tolppaan kiipeävä ei altistu sähkökentille yli raja-arvojen

TTY lähetti tällä viikolla tiedotteen liittyen hankkeeseen, jossa on tutkittu ihmisiin indusoituvia virrantiheyksiä 400 kilovoltin sähköasemilla ja voimajohdoilla työskenneltäessä. Hankkeen mittausaineistoa liittyen 400 kV voimajohdoilla työskentelyyn on äskettäin julkaistu Bioelectromagnetics lehdessä. Tiedote löytyy TTY:n verkkosivulta.

Leena Korpinen, Harri Kuisti, Jarmo Elovaara. Current densities and total contact currents associated with 400 kV power line tasks. Bioelectromagnetics, Volume 34 Issue 8 (December 2013) p. 641–644.

Uutta tekniikkaa – mielenkiintoisia mahdollisuuksia

Ennen joulua tulee usein kauppoihin uusia laitteita. On hyvä hetki katsoa, mitä uutta tekniikkaa on saatavana. Tänä vuonna huomasin uutena laitteena ainakin älykellon. En ole vielä ehtinyt siihen tarkemmin tutustua, mutta mpc.fi sivulta löysin siitä lisätietoa. Ihan mielenkiintoiselle vaikuttaa.

Jatkuvasti lehdissä on esillä erilaisia ajatuksia siitä, mitä tekniikka tulevaisuudessa meille tarjoaa. Monesti osa ideoista tai kokeiluista on sellaisia, että ne eivät johda todellisiin muutoksiin, mutta aina joku uutuus lyö itsensä läpi.

Internet on jo muuttanut selvästi ihmisten elämää. Joitakin vuosia sitten eri tahoilla mietittiin sitä, miten internetiin saadaan sisältöä. Nykyään sisältöä näyttää tulevan todella paljon. Osa ihmisistä on jopa ongelmaksi asti riippuvaisia netin palveluista ja sinne tietojensa päivittämisestä. Todennäköisesti tulevaisuudessa erilaiset videokuvat lisääntyvät netissä, kun tiedonsiirtoyhteydet paranevat. Enää ei tyydytä perinteisiin kuviin ja tekstiin.

Yksi tämän ajan ilmiö on oman kehon jatkuva monitorointi. Käyttäjä voi mitata esim. sykettään tai kuljettuja askeleita. Erilaisia laitteita ja järjestelmiä on tarjolla ainakin kymmeniä meille kaikille. Mielenkiintoista nähdä miten paljon tällainen yleistyy. Ihminen pystyy kyllä ihan itsekin aistimaan omaa hyvinvointiaan kuuntelemalla itseään ja kehoaan. Erilaiset tekniset monitorointilaitteet voivat tietenkin tukea ja kannustaa liikkumaan jne.

Kehoon voidaan nykyään laittaa myös erilaisia implantteja. Näistä tunnetuin ehkä on sydämentahdistin. Nykyään on tarjolla myös esim. erilaisia lääkepumppuja ja stimulaattoreita. Kehitystyö on hyvin aktiivista.

Uudessa Tietokone-lehdessä 11/2013 oli kiinnostava artikkeli aiheesta ’Elektroniikkaa elimistöön’. Siinä on tulevaisuuden implanttien lisäksi kerrottu mahdollisuudesta käyttää kehoa datan siirtoon. Jännittävää nähdä minkälaisia tuotteita tällä uudella tekniikalla meille tulevaisuudessa tarjotaan.

Mukavia kokemuksia uuden tekniikan parissa ja hyvää joulukuuta kaikille!