Äskettäin valmistuneessa Suomen professorit 1640-2007 kirjassa on kerätty vuoden 2006 tietojen mukaan, miten paljon naisia on professorikunnasta. Teknillisissä tieteissä heitä on 6,8 %, kun kaikista professoreista heitä on 23,4 %.

Professoriliiton julkaisemassa Suomen professorit kirjassa on kerrottu myös historiatietoja. Vuonna 1920 professoreja oli Suomessa 142, kun vuonna 2006 heitä on jo 2531. Professorien määrä on lisääntynyt huomattavasti myös vuodesta 1980. Silloin heitä oli vain 1429.

Opetusministeriön KOTA-tietokannasta kerättyjen vuoden 2006 tietojen mukaan yliopistojen opetushenkilökunnasta 28,8 % on naisia, teknillisissä tieteissä heitä on 38,8 %. Esimerkiksi humanistisilla aloilla heitä on vain 26,7 %. Teknillisissä tieteissä naisia professoreista on 6,8 %. Kaikista professoreista heitä on 23,4 %. Muita aloja, missä naisten osuus on aika vähäinen, ovat oikeustiede 13,6 % ja luonnontieteet 13,1 %.

Teknillisissä tieteissä naisprofessorien määrä on vielä aika vähäinen, mutta kun tarkastellaan koko opetushenkilökuntaa, on naisia jo selvästi enemmän kuin yliopistoissa yleensä. Kaiken kaikkiaan naisprofessorien määrä on lisääntynyt viime vuosina, sillä vuonna 2004 heitä oli tilastokeskuksen mukaan 21 % ja vuonna 2006 heitä on vähän enemmän.

Aika hitaasti naisten osuus professorikunnassa näyttää lisääntyvän, mutta vähitellen heidän määrä kasvaa. Nyt jo on muutama ala, missä naisprofessorit ovat enemmistönä, esimerkiksi terveystiede 57,6 %, eläinlääketiede 52,6 % ja kasvatustiede 51,5 %.

Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua miesten tasa-arvosta. Aikaisemmin olen ollut mukana hankkeissa, joissa on tuettu naisia tekniikan alalla tai yritetty madaltaa kynnystä, jotta naiset hakeutuisivat tekniikkaa opiskelemaan.

Kun ajattelee, millaisia naisten tasa-arvohankkeita on ollut käynnissä, tulee ensimmäisenä mieleen sellaiset alat, missä on varsin vähän miehiä ja se miten näille aloille saataisiin lisää miehiä. Kuitenkin miesten tasa-arvokeskustelussa kysymykset ovat vähän toisenlaisia. Esimerkiksi tasa-arvokysymyksenä voidaan miettiä poikien huonoa viihtymistä koulussa, miesten syrjäytymistä yhteiskunnan ulkopuolelle ja myös avioeroon liittyviä huoltajuuskysymyksiä.

Kun edellä listattuja asioita miettii tarkemmin, voi jokainen varmaan huomata sen, että oikeastaan miehet eivät ole kaikilta osin tasa-arvoisia suhteessa naisiin. Toisaalta osa edellä mainituista asioista voidaan listata muunkin teeman kuin tasa-arvon alle. Aiheet ovat kuitenkin selvästi sukupuolisidonnaisia.

Asiaa vähän selviteltyäni huomasin, että myös sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt julkaisun Miehet ja tasa-arvopolitiikka. Julkaisussa käsitellään aihetta varsin laajasti.

Miesten tasa-arvoa voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Käytännön tasolla voi miettiä esimerkiksi sitä, miksi miesten oletetaan olevan tekniikassa taitavia. Mitä jos mies ei sitä olekaan. Vastaavia esimerkkejä voi jokainen löytää omasta arjestaan.

Vaikka naisten tasa-arvoasiat ovat tärkeitä, niin ehkä miestenkin näkökulmaan on hyvä kiinnittää jatkossa nykyistä enemmän huomiota.

Työelämä on tänä päivänä varsin vaativaa. Työssä jaksamiseen on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Yksi mahdollisuus lisätä työtekijöiden jaksamista on vertaisryhmätoiminta, jota on kokeiltu Womequal– hankkeessa tekniikan alan naisille.

Vertausryhmätoimintaa on perinteisesti käytetty potilasjärjestöissä. Vaikean sairauden ilmaannuttua, vastaavan kokenut toinen ihminen on ollut hyvä tuki. Kun samaa sairautta on useammalla, on muodostettu vertaisryhmiä.

Womequal-hankkeessa ideana oli, että vertaisryhmäläisillä on yhteinen kiinnostuksen kohde esimerkiksi väitöskirjanteko. Ihmisen sairastuessa vaikka syöpää, on tilanne kuitenkin aika erilainen. Vertaisen merkitys on sairastuessa todennäiköisesti suurempi kuin väitöskirjan tekijöillä. Onhan sairaus ylättävä kielteinen elämän muutos, kun taas väitöskirjanteko on tietoinen valinta.

Vertaisryhmän lisäksi on muitakin vaihtoehtoja tukea työntekijöitä. Esimerkiksi työnohjausta ja mentorointia voidaan käyttää. Vertaistoiminta eroa näistä siinä, ettei varsinaista asiantuntijaa tai kokenutta työtekijää ole mukana, vaan tuki syntyy toisista samassa tilanteessa olevista.

Kun työssä menee hyvin, ei vertaistukea yleensä koe tarvitsevansa. Jos työnteko tuntuu yksinäiselle, kiinnostus vertaisten tapaamiseen lisääntyy ja vaikeissa tilanteista tuki on todella tarpeen.

Joillakin tekniikan aloilla on vielä varsin vähän naisia. Heille vertaisryhmätoiminta on antanut mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja verkottua. Käytännössä tutustumista voidaan edistää myös yhteisillä seminaareilla, joihin sisältyy verkottumista. Vertaisen merkitys korostuu vasta, kun omassa työssä on jotain vaikeita tilanteita. Tällaiset tilanteet tulevat usein yllättäin ja silloin aikaisempaa verkottumista voi hyödyntää vertaisten löytämiseksi.

Vertaisryhmään osallistuminen edellyttää, että osallistujat kokevat aihepiiriin itselleen riittävän tärkeäksi. Mikäli näin ei ole, ryhmiin ei sitouduta ja käsiteltävät aiheet eivät kiinnosta, vaan keskustelu siirtyy helposti muihin aiheisiin. Toisaalta vertaistoiminnan ennaltaehkäisevää vaikutusta on vaikea arvioida, mutta hyvin järjestettynä vertaistoiminta voi ainakin antaa virikkeitä ja uusia näkemyksiä omaan työhön.

Varsin usein virikkeitä tarjotaan kutsumalla hyviä puhujia työyhteisöön. Tällöin riittää, että passiivisesti kuuntelee hyviä ajatuksia ja palaa takaisin samaan työhönsä. Vertaistoiminnassa työntekijällä itsellään on aktiivinen rooli. Jakamalla ajatuksia muiden kanssa voi antaa muille uusia ajatuksia ja saada itsekin uusia oivalluksia.

Itse uskon, että vertaistoiminta soveltuu yhdeksi muodoksi tukea työyhteisöjen jaksamista. Toiminnan muoto pitää kuitenkin miettiä tilannekohtaisesti ja aihepiiri tulee olla riittävän kiinnostava.