Pientaajuisten (< 300 Hz) magneettikenttien on tutkimuksissa raportoitu muuttavan ihmisten kognitiivista suorituskykyä, esimerkiksi huomiokykyä ja muistia. Altistumisesta voimakkaammille magneettikentille, joita esimerkiksi voimajohtojen parissa työskentelevät ja ammattihitsarit kohtaavat, on kuitenkin olemassa vain vähän tutkimuksia.
Tässä tutkimuksessa haluttiin arvioida 60 Hz:n, 3 mT:n magneettikenttien vaikutusta ihmisen kognitiiviseen suorituskykyyn sekä vastausten oikeellisuuden että suoritusnopeuden suhteen. Yhteensä 99 osallistujaa suoritti kaksoissokkomenetelmällä joukon psykometrisia testejä kahdessa magneettikenttäaltistuksessa, joiden välissä oli vähintään yksi päivä. Magneettikenttäaltistustilan testissä määritteli satunnainen jako kolmeen eri ryhmään (valealtistus/valealtistus, magneettikenttäaltistus/valealtistus tai valealtistus/ magneettikenttäaltistus). Osallistujat eivät havainneet, olivatko he altistettuja vai eivät.
Tiedot analysoitiin käyttämällä 3 (ryhmän) x 2 (jakson) sekamalli-varianssianalyysia. Testejä toistettaessa suorituskyky parani 11 psykometrisessa parametrissa 15:stä (harjoitusvaikutus). Numerosarjojen toistotestissä (digit span forward) havaittiin merkittävä yhteisvaikutus magneettikenttäaltistuksen kanssa, kun kummallakaan altistusryhmistä ei esiintynyt harjoitusvaikutuksen aiheuttamaa parannusta tässä tehtävässä, toisin kuin verrokkiryhmällä. Tämä muistitehtävä osoitti, että magneettikentät vaikuttavat kumoavasti harjoituksen tuomaan kehitykseen.
Kaiken kaikkiaan tämä tutkimus ei antanut vahvistusta siihen, että magneettikentillä olisi selkeitä vaikutuksia ihmisen kognitiivisiin toimintoihin. Tutkimusryhmä arvioi, että pientaajuiset magneettikentät saattavat haitata niitä neuropsykologisia prosesseja, jotka vastaavat aivojen synaptisen plastisuuden tukemasta lyhytkestoisesta oppimisvaikutuksesta. He suosittelivat tutkimaan jatkossa aivoissa tapahtuvia magneettikenttäaltistuksen aiheuttamia muutoksia EEG:n ja funktionaalisen magneettikuvauksen avulla.
Lähde: Corbacio M, Brown S, Dubois S, Goulet D, Prato F.S, Thomas A.W, Legros A. Human Cognitive Performance in a 3 mT Power-Line Frequency Magnetic Field. Bioelectromagnetics, published online 2011




Sorry, comments are closed for this post.