Lokakuun kahdeskymmenes päivä järjestettiin Belgiassa seminaari ”Low-frequency electromagnetic fields and health, results of 4 years of research by BBEMG”. Tilaisuudessa esiteltiin BBEMG:n (Belgian BioElectroMagnetics Group) tutkimustuloksia viimeiseltä neljältä vuodelta sekä suunnitelmia tulevista tutkimuksista. Tilaisuutta pystyi seuraamaan myös etänä. Aineistoja näyttää löytyvän heidän nettisivultaan. He ovat tehneet mielenkiintoisia tutkimuksia jo pitkään. Osaan yritän itsekin tutustua myöhemmin tarkemmin.
Löysin tähän uuteen tilannekatsaukseen mielestäni taas kiinnostavia tieteellisiä artikkeleja. Tilannekatsauksen alussa käsitellään magnetofosfeeneja. Tämän aiheen osalta on saatu varsin paljon uutta tietoa viime vuosina, tai ehkä on parempi sanoa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aikoinaan julkaistiin yksi aihetta käsittelevä tutkimus. Nyt tutkitaan jo tarkemmin, miten ilmiö syntyy.
Toiseksi artikkeliksi löysin suomalaiseen aineistoon perustuvan tutkimuksen. Tutkimusryhmä on jo aiemmin kerännyt tietokannan kiinteistömuuntamon sisältävistä rakennuksista Suomessa. Nyt he tutkivat sitä, onko Alzheimerin taudin ja asuinpaikassa kiinteistömuuntamoiden tuottamille pientaajuisille magneettikentille altistumisen välillä yhteyttä.
Kiinteistömuuntamoiden lisäksi tilannekatsauksesta löytyy tällä kertaa muitakin teknisiä laitteita tai järjestelmiä. Esimerkiksi mukana on sähköautoille altistumista, induktiolieden muodostamia kenttiä ja myös verkkotyökalu, jolla voidaan arvioida työympäristön riskiä, kun työtekijällä on käytössään aktiivinen implantoitava lääkinnällinen laite. Sähköasemien kenttiin liittyen otin mukaan myös yhden kiinnostavan opinnäytetyön.
Tilannekatsauksen loppuun valitsin tällä kertaa rantataskurapuihin liittyvän artikkelin. Ajattelin, että se voi olla muistakin kiinnostava, kun merikaapeleita rakennetaan nykyään paljon.
Mukavaa lukuhetkeä tilannekatsauksen parissa!
Leena Korpinen, professori
Tilannekatsauksen päätoimittaja




Sorry, comments are closed for this post.