Kesäkuun viimeisenä päivänä huomasin YLE:n uutisen ”Yle seurasi historiallista hetkeä: nyt soitettiin viimeinen valtakunnallinen lankapuhelu”. Itselläni kävi mielessä uutista kuunnellessani, että toivottavasti tämä vanha tekniikka otetaan esille johonkin museoon. Pitkä matka on puhelimien historiassa menty eteenpäin.
Olin jo aikaisemmin suunnitellut, että kirjoitan paperin tärkeydestä blogin, mutta oikeastaan aiheeksi taitaakin muodostua puhelin. Innostuin nimittäin miettimään yhtenä päivänä sitä, miten pystyisi toimimaan, jos jonain päivänä Internet ei olisi käytettävissä, enkä voisi kännykällä etsiä tietoa. Aika vaikea olisi selvitä ilman Internettiä.
Tarkastin, että Teksti-TV:stä löytäisi aika paljon tietoa esim. lentojen aikataulut. Linja-autojen aikatauluja on monesti bussipysäkeillä. Juna-aikatauluja voisi löytää asemilta. Kaikkia asioita en kyllä heti löytäisi, jos ei olisi pääsyä Internettiin. Aika vähän esim. tärkeitä puhelinnumeroita on tullut itselläni laitettua paperille. Tätä miettiessä ymmärsin, miten tärkeää paperilla oleva tieto loppujen lopuksi on.
Näin kesällä on kuitenkin mukavampi miettiä jotain kesäisempää aihetta. Tällä kertaa huomasin myös TV- ja radio-ohjelmia linnunpönttöihin liittyen. Aikaisemmin en ole huomannut juttua siitä, miten pesäpönttö tehdään tuulihaukalle. TV1:stä tuli 30.6. lyhyt ohjelma, jossa kerrottiin lakeuden yllä lekuttelevasta hennosta petolinnusta tuulihaukasta. Jutun mukaan se on verrattoman hyvä myyränpyytäjä ja siksi maanviljelijän ystävä. Ohjelmassa myös kerrotaan miten tuulihaukalle voi tehdä pesäpönttöjä. Ymmärsin niin, että tuulihaukkojen määrä on saatu lisääntymään, kun niille on tehty pesäpönttöjä.
Myös tervapääskyille, voi tehdä pönttöjä. Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina kuuntelin radiosta Juha Laaksosen luontoretki -ohjelmaa, jonka aiheena oli ”Muista auttaa tervapääskyä”.
Ohjelmasta opin, että BirdLife on valinnut tervapääskyn vuoden 2026 linnuksi. Tarkemmin aiheesta voi lukea BirdLife:n www-sivulta Tervapääsky – vuoden lintu 2026. Sivulta löytyy myös tietoa siitä, miten voi auttaa tervapääskyjä. En lukenut tekstejä kunnolla, mutta olen ymmärtänyt, että tervapääskyille voi myös tehdä pönttöjä. Tervapääskyhavaintojakin voi syöttää BirdLife:n sivuilla.
Mielenkiintoista nähdä miten näitä pönttöjä innostutaan tekemään. Lisäksi aina voi seurata Muuttojen lintujen kevät -sovelluksessa missä tervapääskyt laulavat.
Mukavaa heinäkuuta kaikille!




Sorry, comments are closed for this post.