Toukokuu alkoi – kevättä ilmassa

Toukokuun alkaessa viimeistään huomaa, että taas on yksi talvi takana ja kesä edessä. Paljon ehti tapahtua talven aikana. Kylmiä pakkaspäiviä ainakin oli niin paljon, että kevättä todella jo alkoi odottaa.

Perinteisesti kevään myötä alkaa lehdissä olla erilaisia artikkeleja siitä, miten itse kukin voi saada itsensä kesäkuntoon. Myös puutarhanhoitoon liittyvät lehtijutut ja TV-ohjelmat yleistyvät. Kevät tuo monenlaista uutta virkistystä elämään.

Huomasin uudessa KauppalehtiOptiossa jutun ”Kuinka hallitsen elämääni?”. Juttu on kirjoitettu palstalla Pulma&Ratkaisu. Vastaus sisälsi kolme ajatusta: syö ja nuku joka päivä sekä älä hanki ongelmia. Tarkemmin juttuun voi tutusta kyseisessä lehdessä.

Kiinnitin huomioni juttuun, koska vastaus vaikutti niin yksinkertaiselle, mutta toisaalta ihan toimivalle. Riittävä nukkuminen on yksilön hyvinvoinnille tärkeä asia. Väsyneenä asiat näyttävät helposti vaikeammalle kuin ne oikeasti ovat. Terveellinen ja säännöllinen syöminen on myös ihan tärkeä asia.

Lehden ohjetta ’älä hanki ongelmia’ voi olla vähän vaikea noudattaa. Jonkinlaisia haasteita tai ongelmia ilmaantuu itse kullekin aina silloin tällöin. Eri ihmiset tietenkin kokevat ongelmat eri tavalla. Se mikä toiselle on pieni asia voi toiselle olla iso ongelma, josta on vaikea päästä eteenpäin.

Ehkä olisi myös hyvä harjoitella kykyä ratkoa ongelmallisia tilanteita. Mitä enemmän tulee kokemusta sitä helpommin niistä jatkossa selviää. Jopa se mikä ennen tuntui ongelmalliselle voi muuttua ongelmattomaksi, kun on saanut kokemusta.

Yleensä lehdissä suositellaan liikuntaan keväisin, jotta kesällä on hyvässä kunnossa. Keväällä liikuntaan on ehkä tavanomaista helpompi innostua, kun aurinko paistaa ja ulkonakin on mukava liikkua. Muitakin hyviä vinkkejä itsestä huolehtimiseen liittyen löytyy näin keväisin lehdistä. Ehkä kevät on hyvä hetki kiinnittää tällaisiin asioihin huomiota.

Virkistävää kevättä kaikille!

Älykkäillä ratkaisuilla energiatehokkuutta

Viime viikkoina on ollut vaikea olla näkemättä energia-alaan liittyviä uutisia. Japanin ydinvoimaloiden tilannetta on voinut seurata ainakin miltei reaaliajassa. Surullista on ollut huomata, miten vaikea täydellistä tekniikkaa on saada aikaiseksi, mutta kehitys menee kuitenkin aina eteenpäin ja entistä parempaan on aina mahdollista pyrkiä.

Osallistuin eilen 31.3. SESKO ry:n järjestämään kevätseminaariin, jonka aiheena oli ’Smart Grid – älykäs sähköistys’. Tilaisuuden esityksiä kuunnellessa oli vähän vaikea unohtaa Japanin tapahtumia, koska mm. energiantuotanto oli esillä. Toisaalta oli hienoa huomata, miten paljon löytyy intoa kehittää erilaisia älykkäitä ratkaisuja sähköverkon ja sitä käyttävien asiakkaiden ympärille tai avuksi. Kehitystä tapahtuu jatkuvasti.

Yritin kuunnella esityksiä siitä näkökulmasta, mitä uutta kehitys tuo yksittäisen ihmisen tai kotitalouden arkeen. Ilmeisesti tulevaisuudessa on mahdollista entistä tarkemmin seurata omaa sähkön kulutustaan. Seminaarissa istuessa tuli mieleen, ettei ehkä kiireiset ihmiset kovin paljon ehdi kulutuksiaan seuraamaan. Toisaalta voi myös syntyä palveluja, jotka tekevät seurannan todella helpoksi ja mielenkiintoiseksi. Kuluttajat voivat paljonkin innostua.

Toinen mielenkiintoinen näkökulma, joka seminaarista jäi mieleen, oli järjestelmät, jotka tekevät kodin sähkönkäytöstä varsin automatisoitua. Niin saadaan kodista entistä energiatehokkaampi. Itseäni aiheessa miellytti ajatus, että kiireisille ihmisiä järjestelmä, joka hoitaa asiat puolesta, voisi olla erittäin hyvä ratkaisu. Ei tarvitse itse huolehtia esimerkiksi siitä, etteivät laitteet ole valmiustilassa kuluttamassa sähköä. Ainakin vähitellen voi olettaa tällaisten järjestelmien lisääntyvän.

Seminaarissa olivat esillä myös sähköajoneuvot. Niiden mahdollinen lisääntyminen voi paljonkin muuttaa ihmisten arkea. Jää nähtäväksi paljonko niitä tulevaisuudessa oikeasti käytetään. Uusien teknisten ratkaisujen kehitystä on kuitenkin aina vaikea ennakoida. Mielenkiintoista nähdä mitä uutta älykäs sähköistys tuo tullessaan.

Mukavaa kevättä kaikille!

Ajatuksia Rooman matkalta

Kävin Roomassa konferenssissa (10th International Congress of the European Bioelectromagnetics Association) viime viikolla. Matkalla oli aikaa miettiä asioita ja vertailla suomalaista kulttuuria italialaiseen kulttuuriin. Rooma itsessään oli varsin kiinnostava tuttavuus. Kulki mihin tahansa aina vastaan tuli jotain historiallista ja mielenkiintoista nähtävää.

Rooman kaduilla kulkiessaan todella pystyi huomaamaan, miten maailma muuttuu vuosien saatossa. Ei tarvitse mennä edes Roomaan asti huomatakseen miten maailma muuttuu. Suomessakin pelkästään vertaamalla vuoden 2000 IT -huuman aikoja tähän päivään voi huomata, miten paljon asiat muuttuvat noin kymmenessä vuodessa. Viime aikoina uutisissa on kerrottu miten IT-puolen työpaikat vähenevät jatkossa Suomessa.

Aikoinaan pankkiiriliikkeiden kotisivuilla Internetissä oli erikseen linkki tai erillinen palvelu henkilöille, joilla oli Nokian optioita. Tulevaisuudessa voi netistä löytyä sivustoja, joissa neuvotaan, miten helpotetaan uuden työpaikan löytämistä. Kymmenessä vuodessa muutokset voivat olla varsin suuria.

Yksittäisen ihmisen kannalta muutostilanteet voivat olla hyvinkin haastavia. Tutut ja turvalliset kuviot eivät enää jatku ja on pakko lähteä johonkin uuteen. Muutokset tuovat monesti jotain hyvääkin. Sen vaan huomaa helposti vasta myöhemmin. Elämä menee kuitenkin aina eteenpäin, joten pieniä muutoksia tulee joka tapauksessa vähitellen.

Roomassa oli myös mahdollista seurata sitä, mitä uutta sähkö- ja magneettikenttiin liittyvässä tutkimusmaailmassa tapahtuu. Itselleni jäi mieleen ainakin se, että pientaajuisten magneettikenttien osalta yritetään mallintamisella ja ihmiskokeilla etsiä uutta tietoa siitä, minkälaisia vaikutuksia isoilla kenttätasoilla (esim. 3000 mikroteslaa) on. Mielenkiintoista nähdä, minkälaisia tuloksia tutkijat saavat. Mukavia talvipäiviä kaikille!

Mukavia talvipäiviä kaikille!

Tekniikka tuo uutta työhön ja arkeen

Olen viime päivinä opetellut käyttämään uutta ohjelmaa, jolla on helppo tehdä kyselyitä esimerkiksi Internetiin. Ohjelma on ilmeisen laajasti käytetty, koska sitä voi käyttää useilla kielillä. Päätin kokeilla, miten helposti saan ensimmäisen kyselylomakkeen tehtyä ilman erillistä koulutusta tai perusteellista ohjeisiin tutustumista. Kysymyksiä olin miettinyt jo ennakkoon.

Ensimmäinen suppea lomake syntyi alle puolessa tunnissa. Pidin ohjelmaa niin hyvänä, että päätin lopulta tehdä varsinaisen kyselynkin kyseisellä ohjelmalla. Oikeastaan oli mukava huomata, että nykyään ohjelmat ovat näin kehittyneitä. Suurin aika menee siihen, kun miettii kysymyksiä. Sähköinen lomake syntyy varsin nopeasti. Kyselyjen tekeminen on muuttunut huomattavan paljon viimeisen kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana.

Luin tänään myös uutta Sähkö & Tele -lehteä (012011). Siitä huomasin lisää mielenkiintoisia esimerkkejä miten tekniikka vaikuttaa ihmisten elämään. Silmiini osui artikkeli siitä, miten uusi valvontaratkaisu kohentaaVatikaanin kirjaston turvallisuutta. Järjestelmällä pystytään tunnistamaan kasvot ja kirjastossa oleskelevat henkilöt. Toissa viikonloppuna taas YLE:n uutisissa kerrottiin miten Suomessa ortodoksinen kirkko kokeilee taulutietokoneita jumalanpalveluissa. Varsin innovatiivisesti tekniikkaa sovelletaan kirkoissa.

Sähkö & Tele -lehdestä huomasin vielä muitakin uusia tekniikan sovelluskohteita, jotka näkyvät ihmisten ympärillä. Tapio Kallosen artikkelissa kerrottiin miten led-valot syrjäyttävät vähitellen perinteiset valonlähteet lähes kaikissa lentoestosovelluksissa. Syynä tähän on led-valojen pitkä elinikä ja huoltovapaus.

Lehden toisessa artikkelissa kerrotaan uudesta järjestelmästä, joka tarkkailee autonkuljettajan vireystilaa. Järjestelmällä on mahdollista välttää väsymyksestä aiheutuvia onnettomuuksia. Päätoimittajan kirjoittamassa artikkelissa on myös mietitty tarvitseeko lapsi oman tietokoneen. Sekin on aihe, jota monet nykyään joutuvat käytännössä miettimään.

Edellä kerrotut esimerkiksi mielestäni hyvin kuvaavat sitä, miten tekniikka kehittyy ja vaikuttaa hyvin monissa tilanteissa ihmisten ympärillä. On ihan mielenkiintoista huomata, miten toimintatavat muuttuvat ja uusia teknisiä sovelluksia otetaan käyttöön. Muutaman vuoden kuluttua ei enää edes muista, miten asiat on aikaisemmin tehty.

Mukavia hetkiä uusien teknisten sovellusten parissa kaikille!

Uusi vuosi – jotain uutta ja jotain perinteistä

Tällä kertaa uuden vuoden vaihtuminen tuli jotenkin vähän yllättäen. Välipäiviin mahtui täysi työviikko, joten ehkä tavallista enemmän oltiin työpaikoilla. Uuden vuoden juhlintaa ehdittiin miettiä ennakkoon perinteistä vähemmän. Joka tapauksessa uusi vuosi on alkanut ja on hyvä hetki miettiä, mitä vuosi tuo tullessaan.

Tänä vuonna ei siirrytty uudelle vuosikymmenelle, joten uuden vuoden juhlinta ainakin television välityksellä vaikuttaa varsin perinteiselle. Itselleni jäi vuoden vaihteen muutoksista mieleen sen, että Viro siirtyi euron käyttöön. Se helpottaa todennäköisesti monien suomalaisten Viron matkailua.

Helsingin sanomista (2.1.2011) huomasin myös uutisen, että Turku on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki. Lehdessä oli muiden muassa turkulaisen sarjakuvapiirtäjän Tuuli Hypénin tekemä kuva, joka paljastaa Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupungin todelliset nähtävyydet. Vaikutti varsin mielenkiintoiselle. Kuvasta näkyy myös se, kumpi on ”tois puol jokke” ja ”täl puol jokke”. Tuota usein kysellään.

IT- teknologia on viime vuodenkin aikana tuonut taas lisää uusia mahdollisuuksia käyttäjille. Kosketusnäytöllä toimivat matkapuhelimet ovat tuoneet jo nyt uusia mahdollisuuksia ja todennäköisesti tuovat niitä lisää jatkossakin. E-kirjojen lukulaitteiden ja taulutietokoneiden kehittymisen ainakin oletan menevän tänä vuonna eteenpäin. Sosiaalisen median voi myös olettaa edelleen etenevän ja saavan uusia muotojaan.

HyväTerveys-lehden tammikuun numeron kannesta huomasin mielenkiintoisen otsikon ”Minäkö nettihäirikkö?”. Kiinnostuin sen verran aiheesta, että silmäilin juttua. Siitä voi saada vinkkejä miten on hyvä käydä nettikeskustelua, niin ettei provosoidu, haasta riitaa tai solvaa muita. Vastaavaa artikkelia ei olisi voinut kuvitella vielä muutamia vuosia sitten edes kirjoitettavan. Sosiaalinen media ja netin tuomat mahdollisuudet ovat menneet huimasti eteenpäin, vaikka sitä ei aina edes huomaa.

Mitä uutta on tulossa vuonna 2011?

TTY:n tasolla säätiöyliopisto on toiminut nyt yhden vuoden ja toinen vuosi on alkanut. Muutokset on saatu monilta osin onnistuneesti valmiiksi ja uudet toimintatavat opittu. Vuonna 2011 uuden opettelua on varmaankin vähemmän ja pian jo alkaa unohtua aika ennen säätiöyliopistoa. Odotan vuoden 2011 olevan monien asioiden suhteen varsin perinteinen, mutta myös uusia asioita odotan mielenkiinnolla.

Sähkö- ja magneettikenttien terveysvaikutuksiin liittyen odotan tietoa aiheeseen liittyvän työntekijädirektiivin valmistumisesta. Vuoden 2010 lopussa ICNIRP (International Commission on Non-Ionizing Radiation Protection) julkaisi uudet ohjearvonsa. ICNIRP muutti mm. käyttötaajuisille magneettikentille altistumiseen liittyviä referenssiarvojaan, joten on mielenkiintoista nähdä, miten tämä vaikuttaa tulevaan direktiiviin. Tarkemmin aihepiiristä kerron vuoden mittaan tilannekatsauksissa. Seuraava katsaus on tarkoitus julkaista lähipäivinä. Lisäksi edelleen tehdään tiivistettyjä englanninkielisiä versioita tilannekatsauksista.

Opetuspuolella täysin uusia kursseja itselläni ei ole suunnitteilla vuodelle 2011, mutta jonkin verran WWW-materiaaleja ja muita aineistoja lisätään tai parannellaan olemassa oleviin kursseihin. SF6-kaasuun liittyvää koulutusta järjestetään edelleen tarpeen mukaan.

Tutkimuspuolella sähkö- ja magneettikentät ja niille altistuminen ovat toiminnassani edelleen ajankohtaisia. Tänä vuonna todennäköisesti kansainvälinen yhteistyö lisääntyy, mitä olenkin toivonut. Tieteellisiä artikkeleja on edelleen tekeillä ja yksi on jo tänä vuonna julkaistu. Uusista tieteellisistä artikkeleista kerron edelleen englanninkielisillä kotisivuillani Current-palstalla.

Paljon muutakin mielenkiintoista todennäköisesti tapahtuu vuonna 2011, sillä harvoin vuoden alussa osaa edes arvata, mitä on tulossa.

Hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille!