Osallistuin pitkästä aikaa Sädeturvapäiville Tampere-talossa lokakuun lopussa. Sädeturvapäivien www-sivulla kerrotaan: ”Sädeturvapäivät ovat lääketieteellisen säteilyn käyttäjien tärkein valtakunnallinen neuvottelu- ja täydennyskoulutustapahtuma. Päivien järjestäjänä toimivat Suomen Radiologiyhdistys (SRY) ja Säteilyturvakeskus (STUK) yhteistyössä Sairaalafyysikot ry:n ja Suomen Röntgenhoitajat ry:n kanssa.”
Ohjelma oli varsin monipuolinen, niin piti valita mitä haluan kuunnella. Päädyin siihen, että kuuntelen tekoälyyn liittyviä esityksiä, niin voin verrata siihen mitä muualla olen kuullut.
Tekoälyyn liittyviä esityksiä oli useammassa sessiossa. Ymmärsin niin, että radiologiassa on käytetty jo pitkään jonkinlaista älyä. Itsekin olen ajatellut, ettei tekoäly ole niin uusi asia, mitä esim. tiedotusvälineiden uutisista voisi ymmärtää.
Laitevalmistajien esityksistä ymmärsin, että heillä on kehityksen alla useita hankkeita, joilla voi jatkossa saada kuvien tulkintaan apua. Myös laitteisiin voidaan integroida uutta tekniikkaa. Kuuntelin myös mielenkiintoista paneelikeskustelua aiheesta. Ymmärsin niin, että uutta tekniikkaa tulee varsin nopeasti markkinoille, joten järjestelmiin ei ole järkevää sitoutua pitkäksi aikaa, koska kohta voi olla uusi parempi tekniikka markkinoilla. Joitakin tekniikoita on jo otettu käyttöön.
Osallistuin myös aika erilaiseen sessioon ”Kriisi- ja sotatilanteissa toimiminen”. Sessiossa esiteltiin mm. Suomen rescEU-valmiusvarastot -hanketta ja siinä erityisesti säteilyyn liittyviä asioita. Suomen rescEU Medical/CBRN -valmiusvarastosta löytyy hyvin tietoa STM:n uutisesta (13.5.2026): ”Suomen rescEU Medical/CBRN -valmiusvarasto saavutti täyden valmiuden”. Suosittelen tutustumaan, jos aihe kiinnostaa.
Tässä sessiossa oli mielenkiintoista myös kuulla esityksiä kriisialueilla toimimisesta. Olosuhteet ovat ihan erilaisia mitä kotimaassa. Suomen marraskuun harmaus on ihan mukavaa, kun vertaan siihen, minkälaista olisi tehdä töitä kriisialueella. En ehkä osaa edes kuvitella minkälaista se oikeasti olisi. Yksi puhujista oli kirurgi Anna Kerola, joka kertoi sota-alueilla työskentelystä. Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 3.10.2026 on ollut hänestä pitkä juttu.
Sädeturvapäivillä oli paljon muitakin mielentoisia sessioita, joita voin katsella vielä tallenteina. Ehkä marraskuussa on hyvää aikaa niitä katsella pimeinä iltoina.
Mukavaa marraskuuta kaikille!




Sorry, comments are closed for this post.