Päätoimittajan kommentti: Tutkijoiden tavoitteena oli saada tietoa henkilöistä, jotka raportoivat herkkyydestään sähkömagneettisille kentille ja yrittivät etsiä apua sen hoitamiseen. Tutkijat selvittivät heidän terveyshuoliaan, toimintamallejaan ja kokemaansa altistusta COVID-19-rajoitusten aikana, kun tavat muuttuivat ja matkaviestimien käyttö lisääntyi. Tutkimus käsitti kaksi kyselyä. Tutkijat pitivät altistumisen välttämisstrategioita kyseenalaisina, koska heistä ne vaikuttivat joillakin haitallisesti sosiaalisiin suhteisiin, työkykyyn, toimeentuloon ja elämänlaatuun. Tutkijoiden mukaan aiheesta kaivataan jatkotutkimuksia.
Uudenaikaisen tekniikan lisääntyessä monet raportoivat sähkömagneettisille kentille altistumiseen liitetyistä oireista ja ovat sitä mieltä, että heitä vaivaa sähkömagneettisten kenttien aiheuttama ympäristöherkkyys. Aiemmat tutkimukset eivät ole antaneet varmuutta tällaisten oireiden syistä, joten tutkimusryhmän mukaan monet joutuvat usein itse etsimään hoitoratkaisuja ja rajoittavat itse altistumistaan.
Tutkimusryhmän tavoitteena oli saada tietoa sellaisten henkilöiden ominaispiirteistä, jotka raportoivat herkkyydestään sähkömagneettisille kentille ja yrittivät löytää apua sen hoitoon. Tässä tutkimuksessa paneuduttiin näiden henkilöiden moderneihin terveyshuoliin, toimintamalleihin ja kokemaan altistukseen COVID-19-rajoitusten aikana, jolloin vakiintuneet tavat muuttuivat ja matkaviestimien käyttö lisääntyi.
Tutkimus koostui kahdesta kyselystä, jotka tehtiin Belgiassa rajoitusten lieventyessä kesä-/heinäkuussa 2020 ja helmi-/maaliskuussa 2021. Tutkijat valitsivat yhteensä 97 ja 285 henkilöä vastaamaan kysymyksiin herkkyydestä sähkömagneettisille kentille, moderneista terveyshuolista, altistumisen kokemuksista ja strategioista rajoittaa sähkömagneettisille kentille altistumista. Vastausten analysoinnissa tutkimusryhmä hyödynsi epäparametrisia deskriptiivisiä ja usean muuttujan tilastollisia analyyseja.
Analyysien perusteella tutkijat havaitsivat, että itsensä erittäin herkiksi sähkömagneettisille kentille kokevat henkilöt raportoivat enemmän sähkömagneettisiin kenttiin liittyviä terveyshuolia ja strategioita rajoittaa altistumista. Raportoidut strategiat eivät vakuuttaneet tutkijoita, sillä useat vastaajat kokivat silti altistuneensa voimakkaasti sähkömagneettisille kentille.
Tutkijat kyseenalaistivat altistumisen välttämisstrategiat, koska ne olivat vaikuttaneet joillakin haitallisesti sosiaalisiin suhteisiin, työkykyyn, toimeentuloon ja elämänlaatuun. Tutkimusryhmä kaipasikin jatkotutkimuksia aiheesta.
Lähde:
Ledent M, Vatovez B, Roelandt P, Bordarie J, Dieudonné M, De Waegeneer E, Kremer C, Boucher L, Bouland C, De Clercq E M. Modern health worries and exposure perceptions of individuals reporting varying levels of sensitivity to electromagnetic fields: results of two successive surveys. 19.2.2025. Frontiers in Public Health 13:1536167. https://doi.org/10.3389/fpubh.2025.1536167




Sorry, comments are closed for this post.